• Etusivu
  • Rakentaminen

Nurmikkokin kaipaa syyshuoltoa

Puutarha valmistautuu tulevaan kevääseen jo syksyllä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 22.09.2021
20219_72373.jpg

Huolella tehdyt syystyöt varmistavat puutarhan seuraavan kasvukauden onnistumisen ja helpottavat kevättöiden tekemistä. Syksy on puutarhanhoidon tärkeimpiä ajanjaksoja: nyt luodaan tulevan kevään kasvun onnistumisen edellytykset. Vaikka kesä ja syksyn sadonkorjuu olisivatkin vieneet kotipuutarhurilta jo suurimman innostuksen puutarhanhoitoon, kannattaa myös puutarhan syksyiset hoitotyöt tehdä huolellisesti. Kiitos tästä vaivannäöstä on taatusti nähtävissä seuraavana keväänä.

Huolellisesti hoidettu nurmikko talvehtii hyvin

Viimeistään syyskuun lopulla kannattaa nurmikolle suorittaa sen talvenkestävyyttä parantava ilmastointi. Käytännössä ilmastointi tapahtuu painamalla talikolla nurmikon pintaan reikiä. Ilmastointi on tärkeä varsinkin silloin, jos talveksi nurmikolle levitettävästä kompostistahalutaan ravinteiden imeytyvän maahan mahdollisimman tehokkaasti. Liian paksu nurmenpohja voi edistää myös hometautien leviämistä roudattomina talvina.

Nurmikon talvivalmisteluihin kuuluu myös huolellinen leikkaus, haravointi sekä lannoituskalkkipitoisella syyslannoitteella. Nurmikko saa jäädä syksyllä hieman kesän tasoa lyhyemmäksi. Se estää tautien, mm. lumihomeen muodostumista.

Lehdet haravoidaan, jotta nurmen kasvu ei häiriintyisi, eivätkä taudit pääsisi lehtien alla leviämään ja myyrät rauhassa kaivamaan kolojaan. Puhtaat lehdet ja ruohonjätteet voi levittää pensasalustoille katteeksi tai viedä kompostiin. Niitä voi myös kerätä talven varalle talteen kuivikeaineeksi talouskompostoriin.

Mutta...Onko aina pakko haravoida?

Muumiot pois puutarhasta

Kaikki muumiotautiset omenat kannattaa kerätä nurmikolta pois, koska maahan jääneet hedelmät levittävät itiöitä edelleen tuulen mukana. Muumiotaudin pilaamat omenat hävitetään joko polttamalla, kaivamalla maahan tai esimerkiksi Biolanin Pikakompostorissa, jossa lämpötila nousee riittävän korkeaksi itiöiden tuhoamiseksi, ja pilaantuneet omenat voidaan kompostoida muun jätteen seassa.

Muumiotautisen omenaan tulee ensin ruskea laikku, joka laajenee ja pintaan muodostuu vaaleita itiöpesäkkeitä. Vähitellen hedelmät ruskettuvat ja pilaantuvat kokonaan.
Muumiotautisen omenaan tulee ensin ruskea laikku, joka laajenee ja pintaan muodostuu vaaleita itiöpesäkkeitä. Vähitellen hedelmät ruskettuvat ja pilaantuvat kokonaan.

Jos keväällä on tarkoitus perustaa uusi nurmikko, on maanparannustyöt hyvä aloittaa jo syksyllä lannoituksella ja kalkitusmuokkauksella. Näin voidaan varmistaa aikainen kylvö ja tasainen itämistulos vielä kevätkosteuden ollessa maassa. Keväällä kylvettävä nurmikko voidaan lannoittaa jo syksyllä fosforia ja kaliumia sisältävällä PK-syyslannoitteella.

Nurmikon voi perustaa vielä myöhään syksylläkin siirtonurmella!

Rakentaminen
kesä
syksy
nurmikko
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20072_3663.jpg
Viljellyistä sienistä hyvän olon herkkuja
Sienten osuus suomalaisessa ruokavaliossa on vähäinen, vaikka sieniä saadaan niin luonnosta kuin viljeltyinäkin. Kaikilla ei ole sienestämiseen mahdollisuutta eikä taitoja. Aina eivät säätkään ole luonnonsienille suosiollisia, kuten viime kesä osoitti. Sen sijaan viljeltyjä sieniä voi kuka vain hankkia kaupoista kautta koko vuoden.Itäsuomalaisia lukuun ottamatta suomalaisten sienituntemus ja sienten käyttö ravintona on kovin nuorta. Nykyään viljellyt sienet tarjoavat helpon tavan tutustua sieniin, koska ne ovat sellaisenaan valmiita syötäviksi ja käytettäviksi ruokiin. Niitä ei tarvitse edes pestä. Mahdollisen kasvualustasta jääneen turpeen voi pyyhkäistä pois talouspaperilla.
202310_83271.jpg
Siirtonurmikon hoitaminen
Nurmikko muodostaa usein ympäristöviihtyvyyden kannalta kotipihan peruskasvillisuuden, jonka tulisi viheriöidä aina myöhäissyksyyn asti. Se muodostaa myös sen osan pihaa, jolla toimitaan ja oleskellaan. Jotta siirtonurmi pystyisi täyttämään sille asetetut toiveet, kannattaa sitä – huolellisen perustamistyön jälkeenkin – hoitaa säännöllisesti. Leikkaamisen ja kastelun lisäksi säännöllinen ilmastointi, kalkitus ja lannoitus auttavat nurmikkoa pysymään kauniina vuosikymmenien ajan.
202311_73229.jpg
Jouluasetelmat ikkunoiden väliin
Asuuko teillä pieniä vikkeläsormisia lapsosia tai kaikista koristeista kiinnostuneita lemmikkejä? Jos vastasit kyllä, tiedät varmasti tunteen, kun olet asetellut pöydälle kauniisti jouluasetelmaa ja käännettyäsi selän tontut porhaltavat pitkin lattioita, kävyt on pureskeltu rikki, pumpulista luodut lumet ovat pitkin sohvaa ja lapsi luulee saaneensa niistä hattaraa. Ja mitkä koristenauhat, oliko niitäkin asetelmassa? Entäpä jos siirtäisitkin asetelman ikkunan väliin, pienten sormien ja hampaiden ulottumattomiin?
20087_11948.jpg
Vaasan asuntomessujen pihapaloja
Vaasan asuntomessualue Suvilahti sijaitsee merellisissä maisemissa lahden poukamassa, noin 3 kilometriä Vaasan keskustasta. Suvilahden merellisyys ja luonnon vehreys ovat alueen rakastetuimpia piirteitä. Asuntomessualue liittyy luontevasti koko kaupungin kattavaan viheralueverkostoon.
20122_29810.jpg
Koulitaan! ...Eli mitä... ?
...síis tehdään mitä?...taimet koulitaan heti, kun sirkkalehdet ovat kasvaneet...Pitkääkö ohjeita ymmärtääkseen olla koulutettu puutarhuri vai selittäisikö joku aloittelevalle kotipuutarhurille, mitä ihmettä tämä tarkoittaa?
Parvekkeen kasvit ja sisustus
Parvekkeen hoitotyöt – Mitä parvekepuutarhurin tulisi muistaa?
Parvekepuutarhan suunnittelussa kannattaa huomioida tilankäyttö, kasvien sijoittelu, kastelu ja lannoitus, jotta kasvit viihtyvät ja kukoistavat. Oikeilla ruukuilla, varjostuksella ja hoitotoimenpiteillä parvekkeesta voi luoda vehreän oleskelutilan, tuottoisan hyötypuutarhan tai vaikka pienen viidakon.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton