Hurmaavat kärhöt (Clematis)

Hehkuvat, isokukkaiset jalokärhöt ja herkän kauniit luonnonkärhöt kietovat puutarhanharrastajat helposti pauloihinsa. Kärhöjen kukkien väri vaihtelee vitivalkoisesta vaaleanpunaisen ja sinililan tai punalilan kautta siniseen tai sametin- tai purppuranpunaiseen. Ne sopivat niin moderniin puutarhaan kuin metsäpuutarhaan, viihtyvät maassa ja kasvavat ruukuissa – tai peräti amppeleissa. Kärhöjä voi yhdistää myös kesäkukkaistutuksiin.

Missä kärhöt kasvavat?

Jalokärhöjä suositellaan yleensä vain I–II-vyöhykkeelle tai suojaisaan paikkaan, juuristo talveksi hyvin peitettynä myös III-kasvuvyöhykkeelle. Luonnonkärhöistä kestävimpiä ovat alppikärhöt, kuten Clematis alpina ja lumikärhöt, Clematis potaninii.

Kärhöt pitävät multavasta, ravinteikkaasta ja läpäisevästä (hiekkapitoisesta) maasta. Kärhöt kukkivat runsaasti auringossa sekä puolivarjoisilla kasvupaikoilla. Aurinkoisilla paikoilla ne viihtyvät paremmin, jos niiden tyviosa ja juuristo suojataan voimakkaalta auringonpaisteelta. Istuta kärhöjen eteen vaikka perennoja tai pieniä pensaita. Kärhöt ovat erittäin kauniita kasvaessaan esimerkiksi ruusupenkin taakse sijoitettuun säleikköön. Köynnöstävät kärhöt viihtyvät mainiosti säleiköiden lisäksi metalli/puurunkoisissa pyramideissa tai puiden ja pensaiden oksilla. Seinän vierustoilla säleikön tulisi olla 5–10 cm seinästä irti, jotta ilma kiertää lehdistön ja seinän välissä. Matalakasvuiset pensas- ja kellokärhötkin tarvitsevat tukea, jotta varret eivät kaadu sateella maahan.

Kärhöjä voi käyttää myös maanpeitekasveina rinteessä tai lämpimällä kalliolla. Erityisen kauniita ja elementissään ne ovat puiden rungoilla ja pensaiden oksilla kiipeillessään. Lämmintä runkoa vasten ne viihtyvät erinomaisesti; saavat sopivasti valoa, mutta varsinkin keskipäivällä kaipaamaansa varjoa. Hyviä ilmansuuntia kärhöille ovat aamuaurinkoinen itäseinusta tai länsiseinusta.

Kärhöjen kukinnasta ja talvihoidosta

Jalo- ja loistokärhöjen parasta kukinta-aikaa on heinä-elokuu aina syysmyöhään. Luonnonkärhölajikkeiden kukinta alkaa heti keskikesällä kesäkuussa ja jatkuu lajikkeesta riippuen pitkälle syksyyn. Niiden kukat voivat olla vielä kuihduttuaan varsin koristeellisia hiusmaisine kukintotupsuineen. Jalokärhöt kukkivat saman vuoden versoilla – samoin kuin suurin osa luonnonkärhöistäkin.

Vanhan kärhökasvuston voi syksyllä laskea alas ja kääriä kiepiksi juuriston päälle suojaamaan sitä pakkasilta. Jalokärhöjen kukkineet versot paleltuvat usein. Niiden versot katkaistaan keväällä poikki siitä kohdasta, missä näkyy eloa. Vaikka kärhöt joutuisi leikkaamaan matalaksikin, ne kasvattavat uudet versot nopeasti tilalle ja kukkivat niillä runsaasti loppukesällä.

Luonnonkärhöt voidaan leikataan keväisin 5–10 sentin mittaisiksi tyngiksi – tai antaa kasvaa vapaasti, ellei vanhan kasvuston risuuntunut olemus häiritse. Luonnonkärhöt jatkavat usein kasvuaan vanhoista versoistaan, joten sen voi etenkin metsäpuutarhassa jättää paikoilleen. Usein niille riittää vain talven aikana kuivuneiden ja paleltuneiden versojen poisto. Kuihtuneet versot tulisi aina poistaa välittömästi, koska kuihtuneet versot lisäävät lakastumistaudin riskiä, jos se leviää terveisiin versoihin.

Pensas- ja kellokärhöjen kasvutapa on luontaisestikin perennoiva eli maanpäällinen kasvusto lakastuu talven aikana aina pois. Kiinankärhöt ja viinikärhöt kukkivat sekä edellisen että saman vuoden versoilla. Jos niiden kasvustot ovat talvehtineet hyvin, kukinta alkaa kesällä aikaisemmin.

Kärhöjen talvenkestävyys vaihtelee luonnollisesti lajin ja lajikkeen mukaan. Kestävimmät (muun muassa kiinankärhö) talvehtivat hyvin kunnon lumikerroksen suojissa, mutta aremmat lajikkeet, kuten lyhtykärhöt, kaipaavat lisäsuojaa. Syksyllä maan routaannuttua juuriston päälle lisätään havunoksia tai vettä hylkivää turvetta. Myös alimpien versojen suojaksi voi asettaa havunoksia. Poista suojat (myös turve) myöhään keväällä, vasta kun maa on sulanut.