TAKAISIN
Loistokärhö Rütel,
Ristimagi,
Mikelite
Warszawska Nike ja Jackmanii
Istutuskuopan on oltava 50 cm syvä, perusparannettu ja hyvin kasteltu. Kompostimulta tai maatunut luonnonlanta sopivat hyvin maanparannukseen. Istutuskuopan pohjalle voi lisätä myös hitaasti liukenevia lannoitteita, kuten sarvilastua tai luujauhoa. Kasvualustan tulisi olla kevyttä; huolehdi ainakin, että vesi ei jää seisomaan kasvien tyville. Liika märkyys etenkin syksyllä voi heikentää kärhöjen talvenkestoa. Loivasti viettävät rinteet ovat usein hyviä kasvupaikkoja, tasamaalla istutuskuopan pohjalle tehdään 10–15 cm paksuinen salaojakerros sorasta, jotta liika vesi suodattuu pois. Seinänvierustoilla ongelmana on kuivuus ja istutuskuoppa tehdään 40–60 cm irti sokkelista, jotta juuristo pystyy hyödyntämään sadevettä.
Talvenkeston parantamiseksi isokukkaisten kärhöjen juuripaakku pitää istutettaessa laittaa noin 15 cm maan pinnan alle. Kuopan pohjalle ja paakun päälle on hyvä laittaa vettä hyvin läpäisevää hiekkaa. Tyvi suojataan auringon paahteelta esimerkiksi maanpeitekasveilla tai koristeellisilla kivillä. Talvenkestävyydeltään paremmat luonnonkärhöt voi istuttaa miltei alkuperäiseen syvyyteensä. Varo istuttaessa juurenniskan ja varren murtumista. Varo myös kärhön versoja, etteivät ne ota kiinni multaiseen maahan - tämä lisää sienitautien tarttumisen riskiä.
Elokuun alusta lähtien siirrytään kuitenkin typettömään lannoitukseen, jotta kärhöt tuleentuvat ajoissa ennen talvea. Sopivia lannoitteita ovat esimerkiksi rakeiset syyslannoitteet. Keväisin pintamaahan lisätään kompostimultaa tai puutarhan yleislannoitteita.
Ylärivissä Juuli ja Romantika, alarivissä Artic Queen ja nimeltään tuntematon kärhö.
Jotkut kärhöt kukkivat ja kasvavat vuosi vuodelta komeammin, etenkin silloin kun ne ovat saaneet itselleen suotuisan kasvupaikan. Toiset kärhöt taas kuolevat saman tien, jo ennen kuin ensimmäinen kasvuvuosi on päättynyt. Kärhöt saattavat pitää jostain syystä myös välivuoden kasvussa ja kukinnassa – ja alkavat taas seuraavana keväänä kukoistamaan.
Tunnetuimmat kuolinsyyt kärhöillä lienevät sienitaudit ja lakastumistauti. Näihin tauteihin ei auta kuin riittävä kastelu ja kosteus sekä puhdas, ravinteikas, ilmava ja viileä maaperä. Myös riittävän hyvä talvisuojaus pelastaa kärhöjä taudeilta ja kuolleisuudelta. Oikeaoppinen leikkauskin auttaa kärhöjä uusiutumaan ja ehkäisee tautien pesimistä. Mitään myrkytyskonsteja ei tunneta kärhöjen tautien suhteen.
Kaikki kärhölajikkeet eivät myöskään tunnu kestävän talvea, vaikka niitä kuinka suojaisi. Kärhöjen kuolleisuustilasto on valitettavasti melko korkea, eikä kuolinsyitä edes välttämättä tunneta. Se ei lannista innokkaita kärhönkasvattajia, jotka pitkämielisisti kokeilevat niitä uudelleen ja uudelleen ja mitä erilaisempia uusia lajikkeita. Kärhöjen kanssa on oltava hyvin pitkämielinen ja kärsivällinen, sillä sen menestyminen ei aina ole omista taidoista kiinni. Kukkiessaan kärhö saa kuitenkin kaikki oikkunsa anteeksi, joten sen kasvattaminen todellakin kannattaa!
Hurmaavat kärhöt (Clematis)
Päivitetty: 23.6.2022
Hehkuvat, isokukkaiset jalokärhöt ja herkän kauniit luonnonkärhöt kietovat puutarhanharrastajat helposti pauloihinsa. Kärhöjen kukkien väri vaihtelee vitivalkoisesta vaaleanpunaisen ja sinililan tai punalilan kautta siniseen tai sametin- tai purppuranpunaiseen. Ne sopivat niin moderniin puutarhaan kuin metsäpuutarhaan, viihtyvät maassa ja kasvavat ruukuissa – tai peräti amppeleissa. Kärhöjä voi yhdistää myös kesäkukkaistutuksiin.
Kärhöjen suku "Clematis" on upea köynnöskasvisuku, joka kuuluu leinikkikasvien heimoon (Ranunculaceae). Kärhöjen vanha nimi on metsäköynnös. Kärhöt ovat monivuotisia ja kesävihantia, puuvartisia tai ainakin tyvestä puutuneita köynnöksiä. Lehdet ovat vastakkaisia, korvakkeettomia ja parilehdykkäiset tai useaan kertaan kolmisormiset. Kasvit ovat yksikotisia ja kukat kaksineuvoisia. Kukissa on tavallisesti neljä teriömäistä kehälehteä. Heteitä on paljon. Hedelmä on pähkylä, joka on tavallisesti lenninhaivenillinen.
Lisätietoa kärhöistä löydät kasvikortistosta >>>
Loistokärhö Rütel,Ristimagi,
Mikelite
Kärhöjen jalostus aloitettiin jo 1850-luvulla itä-aasialaisista kantamuodoista ja sitä jatkettiin eurooppalaisilla viinikärhöjen ja kellokärhöjen jalostustyöllä. Kärhöjä tuotiin aikaisemmin melkein pelkästään Hollannista ja Ruotsista, mutta Viron itsenäistyttyä rajat aukesivat myös kärhöille. Kärhöharrastus on Virossa varsin aktiivista ja uutuuslajikkeita syntyy jatkuvasti.
Lajikkeita ja risteymiä on nykyään todella paljon; noin 250 lajia. On olemassa liaaneja eli puuvartisia kärhöjä, jalokärhöjä, viinikärhöjä, lyhtykärhöjä, suurikukkaisia kärhöjä, pienikukkaisia kärhöjä, pensaskärhöjä, kellokärhöjä, alppikärhöjä ja kiinankärhöjä; toinen toistaan upeampia.
Isokukkaisissa jalo- ja loistokärhöissä on värikkäitä mutta myös kirjavia, upeita lajikkeita. Osalla niistä on kerrannaiset kukat, osa taas ihastuttaa ryöppyävällä kukkarunsaudellaan. Jalokärhöt ovat useimmiten 2–2,5 metriä korkeita köynnöksiä. Meillä Suomessa myytiin pitkään isokukkaisista jalokärhöistä vain tummanlilaa, miltei sinistä Jackmanii- ja punalilaa Ville de Lyon -lajiketta. Nykyisin lajikkeita on jo runsaasti niin jalokärhöissä kuin luonnonkärhöristeytyksissäkin. Nyt jo tutuksi tulleita isokukkaisia jalokärhöjä ovat esimerkiksi Suomenlahden takaa tulleet Valge Daam eli valkoinen kaunotar, punainen Rütel, vaaleanlila Piilu ja vaaleansininen Küllus. Kuninkaallisista jalokärhöistä sininen Princess Diana on noin 3 metriä korkea ja Prince Charles hieman matalampi mutta runsaskukkaisempi.
Viinikärhöt, kiinankärhöt ja muut pienikukkaiset kärhöt ovat arvokas lisä köynnöstemme joukkoon. Ne aloittavat kukintansa jo kesällä ja usein jatkavat sitä pitkälle syksyyn. Pieniä kukkia muodostuu runsaasti ja eri lajikkeita yhdistelemällä saadaan aikaan hienoja väriyhdistelmiä. Luonnonkärhöissä kukat ovat joko kellomaisia, liljamaisia tai jalokärhön kukkaa muistuttavia mutta pienempiä. Kukinta näillä kaikilla on erittäin runsas ja kasvutapa rehevä.
Matalakasvuiset, perennoivat pensas- ja kellokärhöt eivät köynnöstä. Ne ovatkin hieno lisä perennapenkkeihin ja muihin istutusryhmiin – esimerkiksi ruukkupuutarhaan. Luonnonpohjaisten kärhöjen suosiota lisää niiden hyvä saatavuus, aikainen ja pitkä kukinta sekä jalokärhöjä parempi talvenkestävyys.
Missä kärhöt kasvavat?
Jalokärhöjä suositellaan yleensä vain I–II-vyöhykkeelle tai suojaisaan paikkaan, juuristo talveksi hyvin peitettynä myös III-kasvuvyöhykkeelle. Luonnonkärhöistä kestävimpiä ovat alppikärhöt, kuten Clematis alpina ja lumikärhöt, Clematis fargesii.
Kärhöt pitävät multavasta, ravinteikkaasta ja läpäisevästä (hiekkapitoisesta) maasta. Kärhöt kukkivat runsaasti auringossa sekä puolivarjoisilla kasvupaikoilla. Aurinkoisilla paikoilla ne viihtyvät paremmin, jos niiden tyviosa ja juuristo suojataan voimakkaalta auringonpaisteelta. Istuta kärhöjen eteen vaikka perennoja tai pieniä pensaita. Kärhöt ovat erittäin kauniita kasvaessaan esimerkiksi ruusupenkin taakse sijoitettuun säleikköön. Köynnöstävät kärhöt viihtyvät mainiosti säleiköiden lisäksi metalli/puurunkoisissa pyramideissa tai puiden ja pensaiden oksilla. Seinän vierustoilla säleikön tulisi olla 5–10 cm seinästä irti, jotta ilma kiertää lehdistön ja seinän välissä. Matalakasvuiset pensas- ja kellokärhötkin tarvitsevat tukea, jotta varret eivät kaadu sateella maahan.
Kärhöjä voi käyttää myös maanpeitekasveina rinteessä tai lämpimällä kalliolla. Erityisen kauniita ja elementissään ne ovat puiden rungoilla ja pensaiden oksilla kiipeillessään. Lämmintä runkoa vasten ne viihtyvät erinomaisesti; saavat sopivasti valoa, mutta varsinkin keskipäivällä kaipaamaansa varjoa. Hyviä ilmansuuntia kärhöille ovat aamuaurinkoinen itäseinusta tai länsiseinusta.
Warszawska Nike ja JackmaniiSananen kärhöjen istuttamisesta
Taimia myydään pitkin kesää astiataimina. Jos et voi heti istuttaa, niin huolehdi hyvin taimiesi kastelusta; kärhö ei siedä paakun täyttä kuivumista. Taimi on kasteltava myös ennen istuttamista ja huolehdittava istutuksen yhteydessä, että juuripaakku säilyy ehjänä.Istutuskuopan on oltava 50 cm syvä, perusparannettu ja hyvin kasteltu. Kompostimulta tai maatunut luonnonlanta sopivat hyvin maanparannukseen. Istutuskuopan pohjalle voi lisätä myös hitaasti liukenevia lannoitteita, kuten sarvilastua tai luujauhoa. Kasvualustan tulisi olla kevyttä; huolehdi ainakin, että vesi ei jää seisomaan kasvien tyville. Liika märkyys etenkin syksyllä voi heikentää kärhöjen talvenkestoa. Loivasti viettävät rinteet ovat usein hyviä kasvupaikkoja, tasamaalla istutuskuopan pohjalle tehdään 10–15 cm paksuinen salaojakerros sorasta, jotta liika vesi suodattuu pois. Seinänvierustoilla ongelmana on kuivuus ja istutuskuoppa tehdään 40–60 cm irti sokkelista, jotta juuristo pystyy hyödyntämään sadevettä.
Talvenkeston parantamiseksi isokukkaisten kärhöjen juuripaakku pitää istutettaessa laittaa noin 15 cm maan pinnan alle. Kuopan pohjalle ja paakun päälle on hyvä laittaa vettä hyvin läpäisevää hiekkaa. Tyvi suojataan auringon paahteelta esimerkiksi maanpeitekasveilla tai koristeellisilla kivillä. Talvenkestävyydeltään paremmat luonnonkärhöt voi istuttaa miltei alkuperäiseen syvyyteensä. Varo istuttaessa juurenniskan ja varren murtumista. Varo myös kärhön versoja, etteivät ne ota kiinni multaiseen maahan - tämä lisää sienitautien tarttumisen riskiä.
Kärhöjen kastelu ja lannoitus
Huolehdi maan kosteudesta kuivina kausina, jotta kasvustot pysyvät elinvoimaisina. Anna kerralla runsaasti vettä, jotta se riittää syvällä olevan juuriston kasteluun. Kärhöt tarvitsevat myös ravinteita kukkiakseen kesällä runsaasti. Mieto typpilannoitus kasvukaudella on paikallaan ja kasteluveteenkin voi lisätä lannoitetta.Elokuun alusta lähtien siirrytään kuitenkin typettömään lannoitukseen, jotta kärhöt tuleentuvat ajoissa ennen talvea. Sopivia lannoitteita ovat esimerkiksi rakeiset syyslannoitteet. Keväisin pintamaahan lisätään kompostimultaa tai puutarhan yleislannoitteita.
Kärhöjen kukinnasta ja talvihoidosta
Jalo- ja loistokärhöjen parasta kukinta-aikaa on heinä-elokuu aina syysmyöhään. Luonnonkärhölajikkeiden kukinta alkaa heti keskikesällä kesäkuussa ja jatkuu lajikkeesta riippuen pitkälle syksyyn. Niiden kukat voivat olla vielä kuihduttuaan varsin koristeellisia hiusmaisine kukintotupsuineen. Jalokärhöt kukkivat saman vuoden versoilla – samoin kuin suurin osa luonnonkärhöistäkin.
Vanhan kärhökasvuston voi syksyllä laskea alas ja kääriä kiepiksi juuriston päälle suojaamaan sitä pakkasilta. Jalokärhöjen kukkineet versot paleltuvat usein. Niiden versot katkaistaan keväällä poikki siitä kohdasta, missä näkyy eloa. Vaikka kärhöt joutuisi leikkaamaan matalaksikin, ne kasvattavat uudet versot nopeasti tilalle ja kukkivat niillä runsaasti loppukesällä.
Luonnonkärhöt voidaan leikataan keväisin 5–10 sentin mittaisiksi tyngiksi – tai antaa kasvaa vapaasti, ellei vanhan kasvuston risuuntunut olemus häiritse. Luonnonkärhöt jatkavat usein kasvuaan vanhoista versoistaan, joten sen voi etenkin metsäpuutarhassa jättää paikoilleen. Usein niille riittää vain talven aikana kuivuneiden ja paleltuneiden versojen poisto. Kuihtuneet versot tulisi aina poistaa välittömästi, koska kuihtuneet versot lisäävät lakastumistaudin riskiä, jos se leviää terveisiin versoihin.
Vanhan kärhökasvuston voi syksyllä laskea alas ja kääriä kiepiksi juuriston päälle suojaamaan sitä pakkasilta. Jalokärhöjen kukkineet versot paleltuvat usein. Niiden versot katkaistaan keväällä poikki siitä kohdasta, missä näkyy eloa. Vaikka kärhöt joutuisi leikkaamaan matalaksikin, ne kasvattavat uudet versot nopeasti tilalle ja kukkivat niillä runsaasti loppukesällä.
Luonnonkärhöt voidaan leikataan keväisin 5–10 sentin mittaisiksi tyngiksi – tai antaa kasvaa vapaasti, ellei vanhan kasvuston risuuntunut olemus häiritse. Luonnonkärhöt jatkavat usein kasvuaan vanhoista versoistaan, joten sen voi etenkin metsäpuutarhassa jättää paikoilleen. Usein niille riittää vain talven aikana kuivuneiden ja paleltuneiden versojen poisto. Kuihtuneet versot tulisi aina poistaa välittömästi, koska kuihtuneet versot lisäävät lakastumistaudin riskiä, jos se leviää terveisiin versoihin.
Pensas- ja kellokärhöjen kasvutapa on luontaisestikin perennoiva eli maanpäällinen kasvusto lakastuu talven aikana aina pois. Kiinankärhöt ja viinikärhöt kukkivat sekä edellisen että saman vuoden versoilla. Jos niiden kasvustot ovat talvehtineet hyvin, kukinta alkaa kesällä aikaisemmin.
Kärhöjen talvenkestävyys vaihtelee luonnollisesti lajin ja lajikkeen mukaan. Kestävimmät (muun muassa kiinankärhö) talvehtivat hyvin kunnon lumikerroksen suojissa, mutta aremmat lajikkeet, kuten lyhtykärhöt, kaipaavat lisäsuojaa. Syksyllä maan routaannuttua juuriston päälle lisätään havunoksia tai vettä hylkivää turvetta. Myös alimpien versojen suojaksi voi asettaa havunoksia. Poista suojat (myös turve) myöhään keväällä, vasta kun maa on sulanut.
Ylärivissä Juuli ja Romantika, alarivissä Artic Queen ja nimeltään tuntematon kärhö.
Oikukkaiden kärhöjen kanssa on oltava pitkämielinen ja kärsivällinen
Kärhöt saattavat olla hyvin oikukkaita ja arvaamattomia; ne joko menestyvät tai menehtyvät. Vaikka niiden istutus, lannoitus, kastelu ja hoito olisikin oikeaoppisesti tehty, niin silti kärhö saattaa kuolla ilman mitään näkyvämpää syytä jopa kesken kasvu- ja kukintakauden.Jotkut kärhöt kukkivat ja kasvavat vuosi vuodelta komeammin, etenkin silloin kun ne ovat saaneet itselleen suotuisan kasvupaikan. Toiset kärhöt taas kuolevat saman tien, jo ennen kuin ensimmäinen kasvuvuosi on päättynyt. Kärhöt saattavat pitää jostain syystä myös välivuoden kasvussa ja kukinnassa – ja alkavat taas seuraavana keväänä kukoistamaan.
Tunnetuimmat kuolinsyyt kärhöillä lienevät sienitaudit ja lakastumistauti. Näihin tauteihin ei auta kuin riittävä kastelu ja kosteus sekä puhdas, ravinteikas, ilmava ja viileä maaperä. Myös riittävän hyvä talvisuojaus pelastaa kärhöjä taudeilta ja kuolleisuudelta. Oikeaoppinen leikkauskin auttaa kärhöjä uusiutumaan ja ehkäisee tautien pesimistä. Mitään myrkytyskonsteja ei tunneta kärhöjen tautien suhteen.
Kaikki kärhölajikkeet eivät myöskään tunnu kestävän talvea, vaikka niitä kuinka suojaisi. Kärhöjen kuolleisuustilasto on valitettavasti melko korkea, eikä kuolinsyitä edes välttämättä tunneta. Se ei lannista innokkaita kärhönkasvattajia, jotka pitkämielisisti kokeilevat niitä uudelleen ja uudelleen ja mitä erilaisempia uusia lajikkeita. Kärhöjen kanssa on oltava hyvin pitkämielinen ja kärsivällinen, sillä sen menestyminen ei aina ole omista taidoista kiinni. Kukkiessaan kärhö saa kuitenkin kaikki oikkunsa anteeksi, joten sen kasvattaminen todellakin kannattaa!
Kiinnostuitko kärhöistä?
Lisätietoa kärhöistä on kasvikortistossa! Myös Puutarha.netin keskustelupalstalla on kärhöille omat viestiketjunsa; sieltä löytyy asiaa tunnistamisesta lisäämiseen ja hoitoon – ja erikoisuuksiin!
