• Etusivu
  • Kasvillisuus

Herukoiden ja pensasmustikan sato parhaimmillaan

Rakentajan toimitus
Päivitetty 18.08.2021
20218_71998.jpg

Marjoja (kuva:Pixabay)

Pensasmarjojen satokausi on alkanut. Käsin poimittuja herukoita, karviaisia ja pensasmustikoita on jo heinäkuun lopulta alkaen saanut toripöydiltä. Herukoiden konepoiminnat ovat alkaneet ja koko sato on korjattu elokuun loppuun mennessä. Pensasmustikat kerätään pelkästään käsin, samoista pensaista useita kertoja kypsymisen edistyessä.

Mustaherukkasato voi jäädä normaalia pienemmäksi, jos kukinnan aikaan osuu viileä sääjakso, mikä heikentää kukkien pölyttymistä ja vähentää kehittyvää marjamäärää. Helteinen kesä ja kuivuus voivat paikoin pienentää marjakokoa, joten kokonaissato muodostuu korkeintaan tyydyttäväksi. Pääosin teollisuuden raaka-aineeksi menevät puna- ja valkoherukka tuottavat yleensä normaalin sadon.

Kaikkien pensasmarjojen laatu on erinomainen, kun marjat saadaan kerätä kuivissa olosuhteissa.

Karviaisia (kuva: Pixabay)
Karviaisia (kuva: Pixabay)

Myös elokuu on pakastuskuukausi

Monessa kotipakastimessa voi olla vielä tilaa, jos ei helteiden aikana ole jaksanut syventyä marjahankintoihin. Elokuun aikana on vielä mahdollisuus täyttää tyhjä tila herkullisilla herukoilla ja pensasmustikoilla. Toki marjoja kannattaa käyttää reilusti myös tuoreena, ovathan loppukesän marjat varsinaisia terveyspommeja. Marjojen hankinnassa ei kannata aikailla, sillä satokausi on pensasmarjoillakin totuttua lyhyempi.

Herkuttele herukoilla

Herukka-aikaan osa marjoista kannattaa paistaa piirakaksi, jonka taikina valmistuu helposti sekoittaen. Voit halutessasi korvata piimän maustamattomalla jogurtilla. Serbetti on sorbetin pyöreämpi sisko, koska sen makua pehmentää maito, kerma tai jogurtti, tällä kertaa vaahdotettava vaniljakastike. Keveä herukkavaahto saa pirteän säväyksen mintusta.

20218_71995.jpg
Lähde: Tuija Tanska/Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto
Kasvillisuus
hyötykasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20218_72211.jpg
Nauti oman pihan sadosta ja valmista herkullista omenapannukakkua
Pannari on varmasti jokaisessa perheessä yksi suurimmista herkuista. Mutta kyllästyttääkö perussetti; pannari ja hillo? Mitäpä jos maustaisimme pannarin esimerkiksi kauden hedelmillä? Omenapannukakku on hauska tapa tuunata tavallista pannarireseptiä. Pannari sopii nälästä riippuen korvaamaan ruokaa illalla, tai nälkäiselle nuorisolle välipalaksi sekä tietysti kaikille jälkiruoaksi.
20235_81687.jpg
Vadelma (Rubus idaeus) on luonnonvarainen herkku
Vadelma kasvaa maassamme luonnonvaraisena kaikkialla ja vadelmaa voidaan viljellä vielä VI-vyöhykkeelläkin. Vadelma on kaksivuotinen puolipensas ja kasvin maanalaisista osista tulee vuosittain uusia versoja, jotka talvehtivat. Seuraavana vuonna niihin kasvaa sivuversoja, jotka kukkivat ja muodostavat marjoja.
chian siemeniä purkissa ja leikkuulaudalla
Tutustu chia-siemeniin: kuitua, proteiinia ja terveyttä yhdellä lusikallisella
Chian siemenet ovat nousseet suureen suosioon terveystietoisten ruokailijoiden keskuudessa ja syitä on monia. Nämä pienet siemenet sisältävät huomattavan määrän ravintoaineita, jotka tukevat muun muassa sydämen, suoliston ja luuston terveyttä. Lisäksi ne sopivat hyvin monipuoliseen käyttöön niin vanukkaissa kuin leivonnassakin.
20228_79316.jpg
Luumupuun muumiotaudin hoito? Asiantuntija vastaa
Mistä johtuu ja miten voi estää luumupuun muumiotautia? Ohessa kuva muumiotaudin näköisistä luumuista. Koska ja millä aineella torjutaan luumuihin pesiytyvät madot?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton