Hilla eli lakka eli suomuurain (Rubus chamaemorus)

Lakka on monivuotinen kasvi, joka kasvattaa juurakon kärkisilmuista keväisin 10–25 cm korkuisia varsia. Jokaisessa varressa on 2–4 lehteä ja yksi kukka. Munuaismaiset ja kurttuiset lehdet ovat 5–7-liuskaisia. Lehden liuskat ovat sahalaitaisia ja muodoltaan kolmiomaisia tai pyöreähköjä. Lehtiruoti on pitkä. Linnut ja muut eläimet levittävät lakan siemeniä ulosteidensa mukana ja lisäksi se leviää tehokkaasti juurakkonsa avulla.

Kesäkuussa puhkeava kukka on valkoinen, 2–3 senttimetrin kokoinen ja siinä on 5–6 terälehteä. Kukinnan onnistuminen on kiinni sääolosuhteista ja pölyttäjistä; kesäinen halla tai terälehdet irrottava rankkasade voi romahduttaa lakkasadon ja vaikuttaa heikentävästi vielä seuraavankin vuoden kasvuun. Lakkasato vaihteleekin enemmän muihin luonnonmarjoihimme verrattuna. Lisäksi lakka on kaksikotinen, toisin kuin useimmat muut Rubus-suvun lajit, ja tarvitsee siten hede- sekä emiyksilön lisääntyäkseen.

Heinä–elokuussa kypsyvä marja on puolipallon muotoinen, kerrannainen luumarja. Raakana se on kova, verholehtien peittämä ja valoon päin kääntyneeltä puolelta punainen; kypsyessä verholehdet avautuvat ja marjasta tulee kullankeltainen, pehmeä, mehevä, aromaattinen ja erittäin herkullinen!

Marjan C-vitamiinipitoisuus on 3–4 kertaa suurempi kuin appelsiinissa. Luonnonvaraisista hedelmistä ja marjoistamme siinä on tyrnin jälkeen toiseksi eniten C-vitamiinia!

Lakka on yksi tyypillisimmistä suokasveista. Sitä esiintyy rämeillä, nevoilla, korvissa, kalliosoistumissa ja nummilla. Se muodostaa usein laajoja ja runsaita kasvustoja ja monilla suoalueilla se onkin vallitseva kasvilaji. Usein puhutaankin lakkasoista; niissä lakan kukat ja marjat erottuvat maastossa silmiinpistävänä mattona.

Lakan kasvualustan vaatimuksina ovat kosteus ja happamuus (pH 3,5–5,0). Ojitetulla suolla lakat lakkaavat vähitellen tuottamasta kukkia ja katoavat lopulta kokonaan. Myöskään suolaista maaperää ne eivät kestä. Lakan pahin tuholainen on hillanälvikäs (Galerucella sagittariae) eli hillakuoriainen, jonka toukat ja aikuiset syövät kasvin lehtiä.

Suomessa lakan levinneisyys on laaja ja hajanainen, mutta sitä löytyy etenkin soisilta alueilta, kuten Suomenselän ja Maanselän vedenjakajaseuduilta ja Vaara-Suomesta. Lakka onkin yksi pohjoisimmaksi levinneistä kukkakasveista, sillä se kestää jopa -40 asteen pakkaset. Suomen perinteiseksi lakkapitäjäksi on nimitetty Ranuan kunta – myös Utsjoki on lakalle tärkeä kylä.

Lakkaa voi nauttia tuoreeltaan tai käyttää kakun koristeena. Ssiitä valmistetaan myös hilloa, mehua, likööriä, marmeladia ja erilaisia leivonnaisia. Suomessa lakkaa syödään perinteisesti leipäjuuston kanssa, Norjassa kermavaahdon ja sokerin kanssa tai kakussa sekä Ruotsissa jäätelön kera. Lakan lehtiä voidaan lisäksi käyttää yrttiteessä.

Lakka on yksi arvokkaimmista luonnonmarjoista Suomessa. Sadon vaihtelevuuden takia marjojen kysyntä ylittää toisinaan saatavuuden. Tilannetta hankaloittaa myös se, että lakkaa saadaan edelleen vain luonnollisilta kasvupaikoiltaan. Ne ovat usein vaikeakulkuisia, etäällä asutuksesta ja täynnä vertaimeviä hyönteisiä. Toistaiseksi lakan viljely on osoittautunut melko vaikeaksi ja kannattamattomaksi.

Lue lisää:

Puutarha.netin Keskustelupalstalla juttua myös aiheesta Lakka (Hilla, Muurain, suomuurain)

Luonnon antimet

Lisää tietoa lakasta löydät Kasvikortistosta.