Humala (Humulus lupulus)

Korkeus: 4–6 metriä. Varsi 4-särmäinen ja karheakarvainen.

Lehdistö: Leveät, karheapintaiset lehdet. Aureus-lajikkeessa on vihreänkeltaiset lehdet ja se kasvaa hitaammin kuin vihreä perusmuoto.

Kukinta: Viljeltävät humalat ovat heinä–elokuussa kukkivia emikasveja, mutta luonnossa tavataan myös hedeyksilöitä, jotka tunnistaa leveistä röyhykukinnoista.

Kasvupaikka: Aurinko–varjo; kasvualusta tuore–kostea, keskiravinteinen tai vahva maa. Ei viihdy savimaassa.

Vyöhykkeet: I–VII(VIII)

Istutus: Taimiväli 60-100 cm, istutuskuoppa 50-70 cm syvä, syvämultainen.

Hoito: Leikataan alas keväällä, jotta uudet versot pääsevät nousemaan maasta esteettä. Keväällä voidaan myös lannoittaa täys- tai luonnonlannoitteella, syksyllä syyslannoitteella. Kastele kuivana kesänä. Jos kasvi jostain syystä kasvaa liian suureksi paikkaansa, niin se kestää harvennuksen ja jopa voimakkaamman leikkauksen myös kasvukauden aikana. Jos ötökät iskevät, niin suihkutus aamuin illoin kylmällä vedellä tai suihkutus yleistorjunta-aineella.

Käyttö: Humalan nuoria versoja voidaan käyttää parsan tavoin keitettyinä. Oluen ja siman maustamiseen käytetään humalan kuivattuja emikäpyjä. Humalan kävyistä voi tehdä myös tyynyntäytteen, valmistaa teetä tai uutetta; niiden sanotaan auttavan unentuloa. Humalan sitkeää kuitua on ennen käytetty myös köysiin ja kankaisiin, mutta nykyään varsia käytetään lähinnä kranssien pohjaksi.

Erityistä: Humala on siis kaksikotinen kasvi; emikasveihin tulee käpymäinen hedelmä. Suomessa on lukuisia eri humalakantoja, jotka jokainen antavat omanlaisensa vivahteen oluen maustamisessa.