• Etusivu
  • Kasvillisuus

Jouluruusu talvesta puutarhaan – näin saat kauneuden kukoistamaan pitkään

Tiina Painokallio
Päivitetty 02.06.2025
202112_74017.jpg

Jouluruusu viihtyy viileässä ja valoisassa paikassa, ja sen kastelu tulisi pitää tasaisen kosteana, jotta kukat ja lehdet pysyvät terveinä. (Kuva: Shutterstock)

Jouluruusu (Helleborus niger) on herkän kaunis, joulun aikaan kukkiva perenna. Se on viime vuosina nostanut jälleen suosiotaan joulukukkana; se on kenties hieman arvokkaampi, mutta helppohoitoinen ja ilahduttaa pitkään.

Jouluruusun tunnistaa lautasmaisista valkoisista tai vaaleanpunaisista kukistaan. Tunnusomaisia piirteitä ovat kukan silkkimäinen pinta ja mustat juuret. Yksinkertaiset, vihertävänvalkeat kukat muodostuvat oikeastaan pienistä, nopeasti varisevista terälehdistä. Koko komeutta kehystävät valkeat verholehdet, jotka muuttuvat vähitellen vihreiksi. Kukan koristeellisuus perustuu myös sen hienoihin heteisiin ja emeihin, jotka pian muuttuvat tähtimäisiksi siemenkodiksi. Sisätilassa jouluruusu kukkii parhaimmillaan jopa 6 viikkoa.

Jouluruusu on kivikkokasvi, jota tavataan villinä Keski- ja Etelä-Euroopan sekä Vähä-Aasian vuoristoisilla seuduilla. Puutarhassa jouluruusu kukkii hyvin varhain; kun muut vasta heräilevät. Jos siis saat jouluruusun lahjaksi tai hankit omaksi iloksesi, niin istuta se keväällä puutarhasi puolivarjoisaan paikkaan. Myös pensaiden alustalta löytyy hyvä paikka jouluruusulle.

Talvehtimisen varmistamiseksi kannattaa laittaa havuja tai vaikka lehtiä juuriston peitoksi. Varminta jouluruusun talvehtiminen on Etelä-Suomessa. Jouluruusu kasvaa 10–30 sentin korkuiseksi.

<p data-block-key="ifp7u">Ravinteikas, tasaisen kostea, mutta vettä hyvin läpäisevä ja kuohkea multamaa mahdollistavat hyvät kasvuolosuhteet. (Kuva: Shutterstock)</p>
Ravinteikas, tasaisen kostea, mutta vettä hyvin läpäisevä ja kuohkea multamaa mahdollistavat hyvät kasvuolosuhteet. (Kuva: Shutterstock)
Ohje

Ohje

Jouluruususta lyhyesti

  • Kasvi ei nimestään huolimatta ole ruusu, vaan kuuluu leinikkikasveihin.
  • Jouluruusun kasvatus kestää noin 1,5 vuotta – siksi se on vähän arvokkaampi perenna.
  • Kukkivana jouluruusua on saatavilla lokakuusta toukokuulle sekä taimena puutarhamyymälöistä kasvukauden aikana.
  • Sijoita jouluruusu sisätiloissa valoisaan ja mieluiten viileään paikkaan.
  • Sisäkukkana jouluruusu ei tarvitse lannoitusta.
  • Jouluruusu on pitkäkestoinen; se säilyttää pitkään valkoiset terälehtensä, joihin kehittyy hienostunut harmahtava sävy.
  • Jouluruusu kukkii sisätiloissa 4–6 viikkoa.
  • Kasvi viihtyy sisällä viileässä ja saattaa kuivahtaessaan "painua makuulle", mutta nostaa itsensä jälleen pystyyn vettä saatuaan. Älä kuitenkaan anna kasvin kuivua.
  • Jouluruusu on monivuotinen perenna, sen voi istuttaa ulos pakkasten mentyä ja se kukkii keväisin.
  • Jouluruusu on myrkyllinen.

Tiesitkö, että...

Leinikkeihin kuuluva jouluruusu tunnettiin antiikin Kreikassa aikoinaan lääkeyrttinä. Nyt se on luokiteltu myrkylliseksi. Kasvista käytettiin rohtona erityisesti sen mustaa juurta, jolla saatiin aikaan aivastuksia. Tästä johtuen kasvia kutsuttiinkin mustaksi pärskäjuureksi.

Ps. Jouluruususta riittää juttua myös Puutarha.netin Keskustelupalstalla – lue ja kommentoi.

<p data-block-key="wwozk">Jouluruusua on saatavilla valkoisena, limenvihreänä sekä myös tummanlilan ja punasävyisenä (kuva: Shutterstock).</p>
Jouluruusua on saatavilla valkoisena, limenvihreänä sekä myös tummanlilan ja punasävyisenä (kuva: Shutterstock).
Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Erilaiset havut tuovat ikivihreää väriä puutarhaan ja pihaan
Monikäyttöiset havukasvit – vihreyttä, suojaa ja ryhtiä pihaan
Viihtyisää ilmettä pihaan saa istuttamalla erilaisia havukasveja joko omaksi ryhmäkseen tai kasviryhmiin kukkivien pensaiden, perennojen ja köynnösten seuraksi. Ne tarjoavat vihreyttä ja tuulensuojaa talvella, kun lehtikasvit ovat paljaana. Keväisten kukkien värit tuntuvat hehkuvat kirkkaammin havuja vasten.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
käsin piirretty pihasuunnitelma
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
202312_83343.jpg
Amppeli säästää tilaa – hyödynnä tila kauniisti ja kekseliäästi
Amppeliin istuttaminen ei poikkea tavalliseen, lattialla seisovaan ruukkuun istuttamisesta. Laita amppelin pohjalle ruukun palasia tai kevytsoraa salaojitukseksi. Lisää multa ja istuta siihen haluamasi kasvit. Kun istutat amppeliin useampia lajeja varmista, että niillä on samat ympäristö- ja kasteluvaatimukset.
20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
202310_78887.jpg
Monivuotiset kasvit pihalla auttavat hillitsemään ilmastonmuutosta
Puutarhaliiton mukaan, monivuotiset kasvit ryhtyvät keväisiin töihin sitomalla hiilidioksidia ja tuottamalla happea ilmakehään. Jokainen kotipuutarhuri voi omilla kestävillä kasvivalinnoillaan hidastaa ilmastonmuutosta. Kun Pohjolan kevät koittaa, havaitaan tämä maailmanlaajuisesti hiilidioksidipitoisuuden laskuna.
20236_78768.jpg
Kultasade (Laburnum) on eksoottinen ja näyttävä
Kultasade (Laburnum) on hernekasveihin kuuluva pensas tai pieni puu, jonka suuret (20–30 cm) tuoksuvat ja riippuvat kukinnot kiinnittävät varmasti huomion pihoissa ja puutarhoissa. Kasvi sopii puutarhan keskipisteeksi ja katseenvangitsijaksi. Kultasadetta käytetään myös kukkivien perennojen ja matalahkojen pensaiden taustakasvina.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton