• Etusivu
• Kasvillisuus

Kasvihuone pienelle pihalle, terassille tai parvekkeelle – näin onnistut

Valitse sopiva paikka, koko ja materiaali sekä tarkista rakentamisen määräykset

Tiina Painokallio
Päivitetty 21.09.2026•5 min
Luonnonmukainen sato omasta kasvihuoneesta

Tomaatit, kurkut ja monet muut hyötykasvit viihtyvät kasvihuoneessa, mutta satoa voi kasvattaa myös ruukuissa terassilla ja parvekkeella. (Kuva: Adobe Stock)

Oman sadon kasvattamiseen ei tarvita suurta pihaa. Kasvihuone pidentää kasvukautta ja tarjoaa lämpöä vaativille kasveille suojaisat kasvuolot, mutta tomaatteja, kurkkuja, mansikoita ja monia muitakin hyötykasveja voi kasvattaa myös ruukuissa terassilla tai parvekkeella.

Pieneen tilaan voi valita seinää vasten sijoitettavan kasvihuoneen, kasvihuonekaapin tai muun pienikokoisen suojan. Parvekkeella ja terassilla kannattaa valita ruukkukasvatukseen sopivia lajikkeita ja huomioida erityisesti valo, lämpötila, kastelu sekä tuuletus.

Paras paikka hyötypuutarhalle?

Useimmat lämpöä vaativat hyötykasvit tarvitsevat valoisan, lämpimän ja tuulelta suojaisen kasvupaikan. Kasvihuone kannattaa sijoittaa paikkaan, jossa se saa runsaasti valoa ja jossa kasteluvesi on helposti saatavilla.

Paahteisessa kasvihuoneessa tai lasitetulla parvekkeella lämpötila voi kuitenkin nousta kesällä liian korkeaksi. Silloin tarvitaan tehokasta tuuletusta ja tarvittaessa varjostusta. Esimerkiksi tomaatille runsas valo on eduksi, mutta liian korkea lämpötila haittaa kasvua ja sadon muodostumista.

Oikea kasvupaikka on avain onnistumiseen – Aurinkoa, mutta ei liikaa! Kasvihuone kannattaa sijoittaa huolella. (Kuva: Pixabay)

Oikea kasvupaikka on avain onnistumiseen – Aurinkoa, mutta ei liikaa! Kasvihuone kannattaa sijoittaa huolella. (Kuva: Pixabay)

Pieneenkin tilaan sopivia kasvihuoneita ja -vitriineitä on saatavilla, joten hyötykasveille sekä taimiviljelyille pystyy tarjoamaan otolliset kasvuolosuhteet melkein missä vain. Näppärä ihminen tekee terassille kasvihuonevitriinin itsekin.

Kasvihuoneen sijoittamisessa huomioidaan valoisuuden lisäksi tuulensuoja, kulkureitit, kasteluveden saatavuus sekä maapohjan kantavuus ja kuivatus. Rakennusten ja suurten puiden läheisyyttä kannattaa harkita myös varjostuksen ja katolta tai oksilta putoavan lumen vuoksi. Pienellä tontilla kasvihuoneen koossa ja sijoittamisessa joudutaan usein tekemään kompromisseja.

Kasvihuoneen valinta

Harrastekasvihuoneita myyvät lukuisat valmistajat, maahantuojat, kodintavaramyymälät ja rautakaupat – sesonkiaikana jopa tavaratalot ja marketit. Malleja on tarjolla kymmeniä; alle neliön seinämallista kymmenien neliöiden suurhuoneisiin. Kasvihuoneen voi rakentaa myös itse esimerkiksi käytetyistä ikkunoista, kun rakenteiden lujuus, lasien kunto ja turvallisuus sekä kasvihuoneen kiinnitys huomioidaan suunnittelussa.

Tee-se-itse kasvihuone – Vanhoista ikkunoista ja kierrätysmateriaaleista voi rakentaa uniikin kasvihuoneen. (Kuva: Adobe Stock)

Tee-se-itse kasvihuone – Vanhoista ikkunoista ja kierrätysmateriaaleista voi rakentaa uniikin kasvihuoneen. (Kuva: Adobe Stock)

Kasvihuonetta suunniteltaessa kannattaa suoda hetki aikaa tarpeellisten varusteiden pohdinnalle. Automaattiset tuuletusluukut helpottavat lämpötilan hallintaa, ja automaattinen kastelu helpottaa kasvien hoitoa etenkin poissaolojen aikana. Kasvihuoneessa voidaan käyttää myös valaistusta tai sähkölämmitintä, kun laitteet ja sähköistys soveltuvat kyseiseen käyttöympäristöön. Kiinteät sähköasennukset kuuluvat sähköalan ammattilaiselle.

Jo pelkkä työpöytä sekä hyllyt lisäävät kasvihuoneen toimintamahdollisuuksia. Erilaiset varusteet nostavat toki kasvihuoneen hintaa, mutta lisäävät tilan käyttömahdollisuuksia ja -mukavuutta huomattavasti. Harrastuksen laajetessa tarve erilaisille varusteille ja lisälaitteille toki aina myös kasvaa.

Kasvihuoneen materiaali

Polykarbonaattikennolevy on kevyt ja iskunkestävä materiaali, jota käytetään yleisesti kasvihuoneiden katteena. Harrastekasvihuone voidaan rakentaa myös akryylikennolevyistä tai kasvihuonemuovista. Akryyli- ja polykarbonaattilevyjen ominaisuudet vaihtelevat tuotteittain, joten vertailussa kannattaa tarkistaa muun muassa valonläpäisy, iskunkestävyys ja lämmöneristys. Muovihuone on vaihtoehdoista edullisin. Muovin kestävyys riippuu luonnollisesti sen laadusta ja paksuudesta.

Pienikin tila riittää omien vihannesten kasvatukseen. (Kuva: Adobe Stock)

Pienikin tila riittää omien vihannesten kasvatukseen. (Kuva: Adobe Stock)

Kasvihuoneen rakentaminen

Kasvihuoneen perustukset tehdään huoneen koon, rakenteen ja valmistajan ohjeiden mukaan. Tukeva ja tasainen perustus pitää rungon suorassa ja auttaa kasvihuonetta kestämään tuulta ja muita sääkuormia.

Muovihuone on yleensä edullinen vaihtoehto. Katteeksi kannattaa valita nimenomaan kasvihuonekäyttöön tarkoitettu UV-suojattu kalvo ja noudattaa valmistajan ohjeita kiinnityksessä. Jotkut valmiskasvihuoneiden myyjät myyvät myös erikseen lasi- ja kennolevyjä, sokkeleita ja muita rakennustarvikkeita.

Kasvihuoneessa kasveja voidaan kasvattaa esimerkiksi kasvupenkeissä, viljelylaatikoissa, ruukuissa tai valmiissa kasvusäkeissä. Myös tee-se-itse-rakentaja voi käyttää luovuuttaan ja rakentaa kasvihuoneensa vaikka 8-kulmaiseksi, jolloin keskelle jää tilaa työpöydälle tai vaikka pienelle pöytäryhmälle.

Tee se itse - kasvihuone

Jopa pienelle pihalle saa kasvihuoneen. (Kuva: Adobe Stock)

Jopa pienelle pihalle saa kasvihuoneen. (Kuva: Adobe Stock)

Kasvihuone voi olla myös pieni kooltaan. (Kuva: Pixabay)

Kasvihuone voi olla myös pieni kooltaan. (Kuva: Pixabay)

Kasvihuoneen hintaan vaikuttavat koko, runkorakenne, katemateriaali, perustukset ja varusteet. Vertailussa kannattaa tarkistaa myös katemateriaalin paksuus, rungon vahvuus, kiinnitykset, ovet ja tuuletusikkunat.

Asennusvalmis kasvihuone kootaan perustusten päälle valmistajan kirjallisten ohjeiden ja/tai asennusvideon avulla. Useimmat myyjät tarjoavat myös asennuspalveluita, mutta avuksi kasvihuoneen rakentamiseen voi pyytää myös oman alueen rakennusalan yrittäjiä – kokenut kirvesmies rakentaa nopeasti kotipuutarhan kasvihuoneen alusta loppuun saakka.

Ohje

Ohje

Tarkista kasvihuoneen rakentamisen määräykset

Uusi rakentamislaki tuli voimaan vuoden 2025 alussa. Uuden rakennuksen rakentamiseen tarvitaan rakentamislupa, kun rakennus on kooltaan vähintään 30 neliömetriä tai 120 kuutiometriä. Kokorajan alittavakin rakennuskohde voi kuitenkin edellyttää rakentamislupaa, jos rakentamisella on esimerkiksi vähäistä merkittävämpää vaikutusta alueiden käyttöön, kaupunkikuvaan, maisemaan tai ympäristöön tai rakentaminen edellyttää viranomaisvalvontaa.

Luvasta vapautettu rakentaminen ei tarkoita sitä, että kasvihuoneen voisi sijoittaa tontille vapaasti. Asemakaavan, rakennusjärjestyksen sekä esimerkiksi rakennusoikeutta, sijoittamista ja paloturvallisuutta koskevien määräysten on edelleen täytyttävä. Oman kunnan rakennusvalvonnasta kannattaa tarkistaa paikalliset määräykset ennen kasvihuoneen rakentamista.

Parvekkeella ruukuissa ja kasvatuslaatikoissa viljely onnistuu yleensä hyvin. Jos parvekkeelle suunnitellaan suurempaa kasvihuonerakennetta tai parvekkeen rakenteisiin kiinnitettävää ratkaisua, asia tulee selvittää taloyhtiön kanssa etukäteen. Rakenteen on oltava turvallinen eikä se saa vahingoittaa rakennusta tai aiheuttaa haittaa.

Oman sadon kasvattaminen onnistuu siis monenkokoisessa tilassa. Suurelle pihalle voi rakentaa kokonaisen kasvihuoneen, kun taas terassilla tai parvekkeella alkuun pääsee ruukuilla, kasvusäkeillä tai pienellä kasvihuonekaapilla.

Lisätietoa kasveista löydät Puutarha.netin kasvikortistosta.

Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:
Kasvillisuus
hyötykasvit

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Kasvillisuus
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton