Kotimaiset pensaspavut tuovat alkusyksyyn satokauden parhaimmillaan

Värikkäät kotimaiset pensaspavut tuovat loppukesän pöytään makua ja iloa – vihreinä, violetteina ja vaaleina ne hurmaavat niin silmän kuin maunkin. © Heidi Siivonen
Kotimaisia pensaspapuja saa vain lyhyen hetken loppukesästä, elokuun lopusta syyskuun alkuun. Ne ovat parhaimmillaan tuoreina juuri nyt, jolloin maku on raikkaimmillaan. Suomessa pensaspapua viljellään melko pienellä alalla, mutta sen laatu ja aromi erottuvat edukseen. Käytännössä artesaaniviljelyn tavoin tuotetut pavut kerätään käsin huolellisesti, valikoiden vain sopivan kokoiset ja tasalaatuiset yksilöt kuluttajien iloksi.
– Kotimainen pensaspapu ei ole varastovihannes, joten niillä kannattaa herkutella juuri nyt sadon ollessa tuoreimmillaan, muistuttaa asiantuntija Mika Virtanen MTK:sta.
Pensas- eli tarhapapuja löytyy useita herkullisia lajikkeita, kuten taitepapu, leikkopapu ja vahapapu. Ne tuovat loppukesän aterioihin sekä makua että väriä. Valikoimasta löytyy vihreitä, violetteja ja vaaleita papuja – kaikkia voi käyttää samoilla kypsennystavoilla ja resepteillä.
Vaikka pavut muistuttavat ulkonäöltään herneitä, kyse on eri kasviksesta, ja pavut vaativat aina kypsentämisen ennen syömistä. Raa’at pavut sisältävät lektiiniä, joka voi aiheuttaa vatsavaivoja, mutta huolellinen keittäminen tekee niistä turvallisia ja herkullisia.
Ravintosisällöltään pavut ovat todellista superruokaa ja mainio lisä loppukesän ruokalautaselle. Kotimaisia papuja on helppo käyttää: valitse kaupasta tuoreet ja värikkäät palot, napsaise kannat pois ja kypsennä pavut höyryttämällä tai keittämällä muutaman minuutin ajan. Hauskana yksityiskohtana violetit pavut muuttuvat kypsennettäessä vihreiksi.
– Varo keittämästä liian kauan, sillä ylikypsä papu muuttuu lötköksi ja vetiseksi, varoittaa ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen MTK:sta.
Mausteiksi pavuille riittää ripaus suolaa ja nokare voita. Tuoreet yrtit, kuten lehtipersilja tai basilika, kruunaavat papuannoksen. Säilytä tuoreet pavut jääkaapissa muovipussissa, jos et kokkaa niitä heti, mutta pidä ne erillään etyleeniä tuottavista hedelmistä, kuten omenista, banaaneista tai päärynöistä, jotka voivat nopeuttaa papujen pilaantumista.
Ohje
Makoisat pensaspavut
noin 1 l erivärisiä, kotimaisia pensaspapuja
1 l vettä
1 tl suolaa
2 rkl voita tai laadukasta rypsiöljyä
- Mittaa vesi kattilaan, lisää suola, kuumenna kiehuvaksi.
- Huuhtele pavut, poista kovat kannat.
- Lisää pavut kiehuvaan veteen, ja anna porista 5 -7 minuuttia. Kypsä papu on kauniin värinen ja napakka, ei lötkö tai vetinen.
- Valuta vesi pois pavuista heti, höyrytä kuivaksi, ja lisää sekaan voi tai öljy.
- Nauti salaatissa, lihan tai kalan lisukkeena, grilliherkkujen kanssa tai sellaisenaan.
Lisätiedot:
Mika Virtanen, asiantuntija, MTK
Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK
Lähde:
STT:n tiedote, Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, 29.08.2024
Sinua voisi kiinnostaa myös:

Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen

Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista

Vadelma (Rubus idaeus) on luonnonvarainen herkku

Tutustu chia-siemeniin: kuitua, proteiinia ja terveyttä yhdellä lusikallisella

Liljakukko, pieni kirkkaanpunainen kuoriainen

Pienten lasten halloween: nappaa vinkit lasten juhlaan

Luonnossa elää monia hassun nimisiä kasveja

Hyötykasvit – kauneutta ja hyötyä puutarhaasi helposti yhdistettävillä lajeilla

Mikä avokadoa riivaa?

Herukoiden ja pensasmustikan sato parhaimmillaan

Asiantuntija vastaa: Hevosen lanta, kompostointi ja jälkikäyttö
