• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kurkun maailmanennätys taas Suomeen

Rakentajan toimitus
Julkaistu 19.04.2021
20233_69709.jpg

Suomalaiset vihannesviljelijät ovat vuonna 2020 ylittäneet ensimmäisinä maailmassa huiman sadan kilon keskisadon vuodessa. Luonnonvarakeskuksen (Luke) kokoamien tietojen mukaan uusi ennätysluku on noin 102 kiloa kurkkuja yhdeltä kasvihuoneneliömetriltä yhden vuoden aikana.

Keskisadossa ovat mukana kaikki suomalaiset kurkunviljelijät. Heillä oli vuonna 2020 kurkkua viljelyssä noin 53 hehtaaria. Tältä alalta poimittiin noin 54 miljoonaa kiloa kurkkua, mikä sekin on kaikkien aikojen ennätys.

Myös edellinen maailmanennätys tehtiin Suomessa: vuotta aiemmin Luke kirjasi noin 94 kilon neliösadot. Keskisato on siten yhdessä vuodessa hypännyt ylöspäin reilulla kahdeksalla prosentilla. Siinä on vähän mallia muiden maiden kurkunviljelijöille, kehaisee toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.
20233_69708.jpg

Keskeisin syy toistuviin ME-lukuihin on viljelyosaamisen nopea kehittyminen ja tuotannon korkea tekninen taso. Myös huonekantaa on uusittu viime vuosina rivakasti.

Suomalaiset ovat todella ottaneet kotimaisen kurkun suosikikseen. Kurkun ketju puutarhoilta kauppoihin on nopea, ja lähellä kasvaneen kurkun tuoreus on vahva valtti. Kiertonopeus kaupoissa on parantunut, mikä varmistaa osaltaan tuotteiden laadun ja raikkauden. Ulkomaisen kurkun ongelmana on pitkän, yli 4 000 kilometrin rekkamatkan aiheuttama vanhentuminen ja kellastuminen. Siksi ne vähitellen väistyvät hyllyistä. Kotitaloudet eivät juuri tuontikurkkua osta, sitä on tarjolla lähinnä joukkoruokailussa, kertoo Jalkanen.

Suomalaiset syövät kotimaisia kurkkuja moninkertaisesti esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna. Nyt popsimme niitä jo noin kymmenen kiloa henkeä kohden vuodessa.

Lisätietoja:

Lähde: Kauppapuutarhaliitto

Kasvillisuus
hyötykasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20235_81687.jpg
Vadelma (Rubus idaeus) on luonnonvarainen herkku
Vadelma kasvaa maassamme luonnonvaraisena kaikkialla ja vadelmaa voidaan viljellä vielä VI-vyöhykkeelläkin. Vadelma on kaksivuotinen puolipensas ja kasvin maanalaisista osista tulee vuosittain uusia versoja, jotka talvehtivat. Seuraavana vuonna niihin kasvaa sivuversoja, jotka kukkivat ja muodostavat marjoja.
chian siemeniä purkissa ja leikkuulaudalla
Tutustu chia-siemeniin: kuitua, proteiinia ja terveyttä yhdellä lusikallisella
Chian siemenet ovat nousseet suureen suosioon terveystietoisten ruokailijoiden keskuudessa ja syitä on monia. Nämä pienet siemenet sisältävät huomattavan määrän ravintoaineita, jotka tukevat muun muassa sydämen, suoliston ja luuston terveyttä. Lisäksi ne sopivat hyvin monipuoliseen käyttöön niin vanukkaissa kuin leivonnassakin.
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Puutarha lapsen silmin
Jotkut lapset ovat luonnostaan kiinnostuneita kasveista ja puutarhan hoidosta. Silloin ei tarvitse juurikaan nähdä vaivaa innostaakseen lasta kotipuutarhurin rikkaan maailman löytämiseen. Mutta myös vastahakoisemman lapsen voi saada huomaamaan puutarhan monipuoliset luomisen ja touhuamisen mahdollisuudet.Ota lapsi mukaan puutarhan puuhiin ja järjestä hänelle ikiomaa tilaa, jossa voi harjoitella sekä siementen kylvämistä että taimien istutusta. Tila ei saa olla pihan perimmäisessä nurkassa ja vaatimattomissa olosuhteissa, jolloin onnistumisen mahdollisuudet ovat minimissä, vaan valitse paikka, josta lapsi voi olla ylpeä. Kerro kasvien janon ja ruokahalun tyydyttämisen tärkeydestä, ja näytä lapselle konkreettisesti kasvun, kehityksen ja kiertokulun ihmeitä: siemenen itäminen, lehtien muodostuminen, versojen pituuskasvu, kukkanupun aukeaminen, kukan värien hehkua, huumaavia ja tyrmääviä tuoksuja, marjojen muodostuminen, erilaiset lehtimuodot, rönsyjen avulla leviäminen, syysvärien kehittyminen… – kaikki ne asiat, jotka saavat aikuisenkin haltioitumaan. Ihastelkaa yhdessä kasvien kauniita yksityiskohtia.
20225_78335.jpg
Kasvien menestyminen alkaa mullasta
Mineraalien eli kemiallisesti valmistettujen lannoitteiden käyttö on horjuttanut mullan luonnollisten järjestelmien tasapainoa. Maaperän lisääntynyt riippuvuus kemiallisista lannoitteista, kemiallisista tuholaisten torjunta-aineista ja keinotekoisesta kastelusta johtaa suolojen liialliseen keräytymiseen. Mikrobien elinolosuhteet muuttuvat epäsuotuisiksi ja niiden lukumäärä sekä toiminta vähenee romahdusmaisesti. Seurauksena on mullassa olevien ravintoaineiden sitoutuminen, eivätkä kasvit pysty enää käyttämään niitä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton