Muista kalkita ja lannoittaa puutarhassa

Suomen maaperä on luonnostaan hapanta. Lisäksi muun muassa hapamat sateet ja kasvien ravinteidenotto happamoittavat maata entisestään. Kaikkien peltomaiden keskimääräinen pH-luku on noin 5,8, mutta viljelemättömän maan pH on lähes poikkeuksetta alle 5. Happamuus vaihtelee maalajeittain: alhaisimmat pH-luvut mitataan yleensä rahkaturpeesta ja korkeimmat hietasavilta.

Happamuuden pahin haitta on ravinteiden sitoutuminen maahan kasveille käyttökelvottomaan muotoon. Monien tutkimusten mukaan Suomen keskimääräisellä pH-tasolla noin 30 prosenttia lannoitteina annetusta typestä ja fosforista jää maahan vuosittain hyödyntämättä. Lisäksi kalkitus vilkastuttaa maaperän pieneliötoimintaa ja parantaa maan mururakennetta tehden sen kuohkeaksi ja ilmavaksi. Toisaalta kalkittu maa omaa hyvän veden läpäisykyvyn. Ei siis turhaan puhuta säännöllisen kalkituksen tärkeydestä.

Happaman maan pH:ta voidaan nostaa kalkitsemalla maata puutarhakalkilla. Rakeinen puutarhakalkki on siistiä levittää ja se liukenee nopeammin kuin tavalliset kalkkikivijauheet.

Muista, että kalkita voi mihin aikaan vuodesta tahansa. Keväällä kalkin voi levittää jo pienen lumikerroksen päälle, jolloin sulamisvedet kuljettavat kalkin nopeasti kasvien juuristoalueelle.

Peruskalkitukseen happamille maille saatetaan tarvita 4–10 kg puutarhakalkkia/100 m², kun taas puutarhan ylläpitokalkitukseen riittää 1–3 kg/100 m² joka toinen tai kolmas vuosi. Happamuuden poisto savi- ja multamailla vaatii enemmän kalkkia kuin keveillä hiekka- ja hietamailla.

Useimmat puutarhakasvit viihtyvät, kun maan happamuus eli pH on 6–7. Happamassa, kalkitsemattomassa maassa viihtyvät esimerkiksi alppiruusut, hortensiat, pensasmustikat, havupuut ja kanervat; näille ei siis kalkkia tarvitse lisätä.

Maan pH-arvo voidaan helposti mitata apteekista tai puutarhamyymälöistä saatavilla pH-liuskoilla. Maan pH:n voi siis mitata itse tai lähettää maasta näytteen analysoitavaksi. Erityisen tärkeää on mitata happamuus siirryttäessä väkilannoitteiden käytöstä luonnonlannoitteisiin, koska väkilannoitteiden käyttö happamoittaa maata.

Kalkitusnostaa maan pH:ta ja saa ravinteet kasveille helppoliukoiseen muotoon. Kalkitus vilkastuttaa maan pieneliötoimintaa ja parantaa sitä kautta maan rakennetta tehden sen kuohkeaksi ja ilmavaksi. Kuohkeassa maassa on tilaa vedelle ja ilmalle, joita kasvien juuret tarvitsevat. Kalkittu maa omaa toisaalta myös hyvän veden läpäisykyvyn.

Kasvaakseen tasapainoisesti kasvit tarvitsevat paljon ravinteita. Lannoitusauttaa korvaamaan ne ravinteet, jotka poistuvat maasta sadonkorjuun ja haravoitavien lehtien mukana. Luonnonlannoitteet ovat pääsääntöisesti peräisin sekä eläin- että kasvikunnasta ja sisältävät yleensä kaikkia kasvien tarvitsemia ravinteita.

Luonnonlannoitteiden etuna on, että ne vilkastuttavat maaperän pieneliötoimintaa ja parantavat siten kasvualustan rakennetta. Luonnonlannoitteiden ravinteista vain osa on välittömästi liukoisessa muodossa; pääosa ravinteista vapautuu kasvien käyttöön kasvukauden aikana maan pieneliötoiminnan avulla. Siksi ravinteiden huuhtoutumisriski on pienempi kuin väkilannoitteita käytettäessä.

Peruslannoituksella voidaan nostaa laihan puutarhamaan ravinnetasoa useiden vuosien ajaksi. Peruslannoitus annetaan monivuotisia istutuksia ja nurmikkoa perustettaessa, heikkokuntoisen maan maanparannuksen yhteydessä ja aloitettaessa luonnonmukaista viljelyä. Peruslannoitukseen voidaan käyttää vain pitkävaikutteisia lannoitteita. Sopiva käyttömäärä on 30–50 litraa/100 m².

Kevätlannoitukseen käytetään typpipitoisia lannoitteita. Levitä lannoite hajakylvönä kasvin lehvästön peittämälle alueelle. Lannoiterakeet kannattaa sekoittaa pintamaahan. Kastelu nopeuttaa ravinteiden liukenemista. Monivuotisille kasveille ei anneta typpipitoista lannoitetta heinäkuun puolen välin jälkeen; niiden talvehtiminen varmistetaan antamalla kasveille elo-syyskuussa luonnonmukaista lannoitetta.

Erilaisilla maanparannustoimenpiteillä pyritään lisäämään maan pieneliöiden ja samalla myös kasvien viihtyvyyttä. Tiiviitä maita kuohkeutetaan ja karuille sekä helposti kuivuville maille lisätään kosteutta ja ravinteita pidättävää maa-ainesta.

Humusta maanparannukseen

Turve, komposti ja puutarhamulta nostavat maan humuspitoisuutta ja parantavat siten maan mururakennetta. (Humus on mullan eloperäinen ainesosa, joka tekee raa'asta kivennäismaasta viljavaa ruokamultaa.)

Laihoille hiekka- ja hietamaille lisätään humusta. Kasvuturve, puutarhamulta ja kompostimulta nostavat maan humuspitoisuutta sekä lisäävät ravinteiden- ja vedenpidätyskykyä. Kevätmuokkauksen yhteydessä maahan lisätään 10–20 litraa/m² esimerkiksi turvemultaa ja maa käännetään kevyesti.

Komposti maanparannusaineena

Esimerkiksi Biolan Hevonkakkakomposti on hygieeninen ja ravinteikas maanparannuskomposti. Se sisältää runsaasti myös pitkävaikutteisia ravinteita, joten kasvien lannoitustarve vähenee. Ravinnesuhteiltaan se soveltuu erityisen hyvin kaikkien monivuotisten kasvien maanparannukseen.

Myös puutarha- ja talousjätekomposti on erinomaista maanparannusainetta. Kompostia voi levittää kerralla 3–5 cm:n kerroksen. Puolivalmis komposti on parasta muokata maahan jo syksyllä tai käyttää kesällä katteena puiden, pensaiden ja perennojen juurella.

Puutarha- ja talousjätekompostin ravinnepitoisuus on yleensä niin alhainen, ettei se riitä paljon ravinteita vaativien puutarhakasvien lannoitukseen. Kypsän kompostin ravinteet ovat hidasvaikutteisessa muodossa ja vapautuvat kasvien käyttöön vasta vuosien mittaan.

_