• Etusivu
  • Kasvillisuus

Oletko kuullut valkoisesta mansikasta?

Tiina Painokallio
Päivitetty 23.05.2025
Valkoinen mansikka.jpg

Metsämansikanmakuinen valkoinen mansikka.

Kyllä, luit oikein. Valkoisesta mansikasta. Huolimatta kalpeasta ulkonäöstään, on se kypsänä varsin maukas ja muistuttaa maultaan perinteistä metsämansikkaa.

Mielenkiintoinen uusi tuttavuus

Puutarha.netin toimittaja sai muutama vuosi sitten lahjaksi pienen mansikantaimen. Perinteiseen mansikkaan verrattuna sen lehdet ovat malliltaan hieman suipommat ja valkoinen kukinto ei ole aivan yhtä suuri. Valitettavasti mansikasta ei muuta tullut mukana kuin tieto siitä, että sen kypsä marja on valkoinen. Taimi istutettiin pihan aurinkoisimpaan ja suojaisimpaan paikkaan. Odotus alkoi.

Miten ihmeessä voi tietää onko tämä kypsä?

Heti ensimmäisenä kesänä mansikka kukki komeasti ja muutama maistiainenkin herui. Ensiajatuksena oli, että mistä pahuksesta sitä voi tietää, että milloin kyseinen mansikka on kypsä. Säännöllisellä seurannalla kuitenkin oppi huomaamaan sen, mitenkä marja muuttui ajan kanssa.

Vihreä ja kivikova ja pieni raakile kasvoi kokoa ja valkoinen väri alkoi erottua. Siemenet pinnalla pysyivät vaalean vihreinä. Kypsyessä mansikan väri muuttui lämpimämmän sävyiseksi valkoiseksi ja siemenet alkoivat kellertää. Koskettaessa kypsä marja irtosi hipaisusta. Tuntui uskomattomalta napata suuhunsa mansikka, joka perinteisten punaisten mansikoiden kohdalla olisi vielä tarkoittanut umpiraakaa tapausta. Vastassa ei kuitenkaan ollut raa’an mansikan karvas maku, vaan mieleen tulvahti muistot lapsuuden metsämansikoista.

20211_68036.jpg
<p data-block-key="b5j6c">Valkoisen mansikan kypsymisvaiheita.</p>
Valkoisen mansikan kypsymisvaiheita.

Tämä tuli jäädäkseen

Syksyn koittaessa mansikka näytti viihtyvän paikassaan, joten jäätiin odottelemaan seuraavaa kesää. Talvi kului, koitti kevät ja valkoinen mansikka näytti selvinneen pakkasista ja lumesta sekä jäästä. Seuraavan kesän loppupuolella tuo pikkuinen taimi näytti kyntensä… satoa alkoi tulla runsaasti. Ja makeaa marjaa pääsi maistamaan koko perhe useampaan otteeseen.

Mikäli löydät valkoisen mansikan siemeniä tai hyvässä kasvussa olevan taimen, suosittelee tämä toimittaja testaamaan sitä omassa puutarhassa. Yllätyt taatusti positiivisesti.

PS. Tiesitkö, että mansikka ei varsinaisesti ole marja, vaan se kuuluu epähedelmiin.

<p data-block-key="9ompg">Komea sato odotti syöjiä.</p>
Komea sato odotti syöjiä.
Kasvillisuus
hyötykasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20235_81687.jpg
Vadelma (Rubus idaeus) on luonnonvarainen herkku
Vadelma kasvaa maassamme luonnonvaraisena kaikkialla ja vadelmaa voidaan viljellä vielä VI-vyöhykkeelläkin. Vadelma on kaksivuotinen puolipensas ja kasvin maanalaisista osista tulee vuosittain uusia versoja, jotka talvehtivat. Seuraavana vuonna niihin kasvaa sivuversoja, jotka kukkivat ja muodostavat marjoja.
202312_62210.jpg
Luonnossa elää monia hassun nimisiä kasveja
Kasvien kansanomaiset nimitykset ovat syntyneet eri tavoin. Ne kertovat paitsi kasvien ulkonäöstä ja kasvupaikasta myös uskomuksista ja käyttötavoista.
20226_78893.jpg
Hyötykasvit – kauneutta ja hyötyä puutarhaasi helposti yhdistettävillä lajeilla
Hyötykasveista, esimerkiksi vihanneksista, juureksista, yrteistä, marjoista ja syötävistä kukista saat itsellesi hyödyllisen ja kauniin puutarhan. Tässä muutama esimerkki lajeista, joita yhdistelemällä saat itsellesi mieluisan puutarhan:
202111_73580.jpg
Mikä avokadoa riivaa?
Lukija kysyy: "Olen kasvatellut useamman vuoden avokadoa ja se onkin jo puolitoistametrinen puuntaimi, mutta nyt se taitaa valitettavasti kuolla. Aikaisemman kasvun puoleen väitän, että vettä, valoa ja lannoitetta pitäisi olla sopivasti, mutta siitä huolimatta lehdet kuivuvat, käpristyvät ja kuolevat oksa kerrallaan.Oireet alkoivat sen jälkeen kun vaihdon tuon kesällä suurempaan ruukkuun. Laitoin kyllä kiviä pohjalle. Veikkaan, että mullan mukana tuli öttiäisiä. Öttiäiset ovat vaaleita ja alle puolen millin mittaisia ja niitä on lehtien pinnoilla harvakseltaan. Suihkuttelin kasvia ensin mäntysuopaliuoksella ja sittemmin huonekasvi Raidilla, mutta aina tulevat takaisin.Mitähän ne ovat ja miten niistä pääsisi eroon? Vai teenkö jotain muuta väärin ja öttiäiset ovat vaan sattumalta paikalla?"
20218_71998.jpg
Herukoiden ja pensasmustikan sato parhaimmillaan
Pensasmarjojen satokausi on alkanut. Käsin poimittuja herukoita, karviaisia ja pensasmustikoita on jo heinäkuun lopulta alkaen saanut toripöydiltä. Herukoiden konepoiminnat ovat alkaneet ja koko sato on korjattu elokuun loppuun mennessä. Pensasmustikat kerätään pelkästään käsin, samoista pensaista useita kertoja kypsymisen edistyessä.
chian siemeniä purkissa ja leikkuulaudalla
Tutustu chia-siemeniin: kuitua, proteiinia ja terveyttä yhdellä lusikallisella
Chian siemenet ovat nousseet suureen suosioon terveystietoisten ruokailijoiden keskuudessa ja syitä on monia. Nämä pienet siemenet sisältävät huomattavan määrän ravintoaineita, jotka tukevat muun muassa sydämen, suoliston ja luuston terveyttä. Lisäksi ne sopivat hyvin monipuoliseen käyttöön niin vanukkaissa kuin leivonnassakin.
20236_63320.jpg
Liljakukko, pieni kirkkaanpunainen kuoriainen
Liljakukko (Lilioceris lilii) on vähän alle sentin pituinen kovakuoriainen, jonka kapea keskiruumis on kirkkaanpunainen ja muut ruumiinosat mustia. Liljakukko talvehtii maassa karrikkeiden seassa, mistä se lähtee munimaan keväällä ja samalla se syö liljojen lehtiä, kukkia, nuppuja ja varsiakin.
Kaiverretut kurpitsat
Pienten lasten halloween: nappaa vinkit lasten juhlaan
Halloween on Amerikasta Suomeen rantautunut uudenlainen perinne, joka tuo jotain jännittävää ja ehkäpä vähän mystistäkin syksyn hämyisiin ja vähän viileneviinkin iltoihin. Isommat lapset perinteisesti saattoivat lähteä pienelle karkki vai kepponen -kierrokselle, mutta mitäpä nyt, kun sosiaalista kanssakäymistä tulisi tai halutaan välttää?
202010_67175.jpg
Metsässä meissä – mitä puut kertovat ihmisluonteesta: Mikä puu sinä olet?
Monet suomalaiset ovat tänä vuonna menneet kirjaimellisesti metsään ja nauttineet luonnon antimista eri intensiteetillä kuin viime vuosina. Luonto on aina ollut lähellä sydäntä ja jo muinaisista ajoista lähtien moni on ansainnut elantonsa metsistä. Metsät ovat täynnä mystiikkaa ja jos ajattelemme astrologisesta näkökulmasta, puut kuvastavat meitä. Puilla on oma luonteensa, kuten ihmisilläkin.
20235_81932.jpg
Marja-aronian leikkaus? Asiantuntija vastaa
Omakotitalomme raja-aitana on marja-aroniaa, joka on mielestäni todella kaunis. Aronia on istutettu 2004. Pitääkö marja-aroniaa leikata kokonaan alas asti?Kuulemma joitakin vuosia sitten niin on tehty (mutta ei kenenkään nykyisten asukkaiden aikana) ja taas kuulemma niin kannattaisi tehdä (useampi samanlainen talo ja piha-aita vierekkäin). Pensas on nyt mielestäni aivan ihanan tuuhea (kuva viime kesältä) ja pelkään, että jotakin peruuttamatonta tapahtuu, jos leikkaamme sen alas. Siis toki leikkaamme, jos siitä on hyötyä, mutta onko siitä mitään hyötyä vai riittäisikö harvennus? Aidasta kuulemma tulee tuuheampi alhaalta, mutta käsittääkseni aronia ei kasva täysin tuuheaksi juuresta, vaikka kuinka leikkaisi ja meidän aitamme on mielestäni todella tuuhea joka tapauksessa ja josta ei kesäisin yhtään näy läpi – paitsi ehkä aivan juuresta, jos haluaa kuikuilla.Kuinkahan kauan taas kestää alas leikkauksen jälkeen, että aita kasvaa takaisin?Ja voikohan kukinnot leikata pois ennen kasvukautta, jos ei halua että siihen kasvaa marjoja? En sitä haluaisi tehdä, mutta lapset niitä heittelevät ja ne värjäävät paikkoja ja on ilmeisesti ongelma joillekin tällä alueella.Kannattaako aronia leikata alas mihin aikaan vuodesta? Syksyllä taisi olla muilla suunnitelmissa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton