• Etusivu
  • Kasvillisuus

Uskallanko istuttaa kesäkukat ulos?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 10.01.2024
20241_83366.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

"Taimimyymälän valikoimista haltioituneena hankin laatikollisen kesäkukkia... Mutta uskallanko istuttaa kesäkukat jo ulos?"

Aurinkoinen ja lämmin ilma yhdistettynä taimi- ja kesäkukkamyymälöiden runsaisiin valikoimiin saavat helposti kauneutta ja kasveja rakastavat ihmiset haltioituneena hankkimaan kukkaloistoa myös omiin kotipuutarhoihinsa. Näin käy joskus myös kokeneemmalle kotipuutarhurille...

Kevään istutuksiin kannattaa valita pientä pakkasta sietäviä lajeja; esimerkiksi orvokkeja ja monivuotisia kasveja; vaikkapa pieniä havuja. Pientä pakkasta kestäviä ryhmäkasveja ovat myös lemmikki, kelloköynnös, punakosmos, neilikat, verbena, hopeavillakko ja hopeakäpälä. Osa kasveista karaistuu kesän myötä ja kestää syksyllä enemmän kylmää kuin keväällä. Tällainen kasvi on esimerkiksi marketta.
Useimmat kesäkukat ovat arkoja kylmälle – etenkin nyt keväällä, kun taimet ovat juuri tulleet suoraan kasvihuoneen lämmöstä myyntiin. Alin lämpötila vaihtelee kasvikohtaisesti, mutta mitään kiirettä ei kannata ulos istuttamisella pitää. Perinteisesti kesäkukat istutetaan ulos vasta kesäkuun 10. päivän jälkeen.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

"No mitä minä näillä kukilla nyt sitten teen?"

Älähän hätäile, vaikka kotonasi olisikin nyt ostettuna laatikollinen herkempiä kesäkukkia. Mikäli olit aikeissa istuttaa ne ruukkuihin tai pienempään istutuslaatikkoon, niin voit jo tehdä sen. Anna valmiin istutuksen sekä kesäkukka-amppeleiden nauttia lämpimistä kevätpäivistä ja karaistua pihalla hieman viileämpinä päivinä – nosta astia sitten yöksi tai ainakin hallayön uhatessa sisätiloihin suojaan.
Mikäli olit aikeissa istuttaa kukkasi maahan, kiinteään tai kookkaaseen istutusastiaan, kannattaa istutusajankohtaa vielä lykätä. Löytyisikö kodistasi valoisaa ja kenties hieman huonelämpötilaa viileämpää tilaa? Tai mahtuisivatko ne hetkeksi huonekasvien joukkoon ikkunalle? Kauniina päivinä nämäkin kukat kannattaisi silti nostaa ulos karaistumaan, sillä liika lämpö saa nopeasti aikaan hentoa kasvua ja lisäksi kylmän kesto olisi ulos istuttamisen aikaan edelleen heikko. Mikäli mahdollista, ulkoiluta kesäkukat päivittäin ja istuta paikoilleen vasta hallanvaaran mentyä varmasti ohi.
Mikäli tilaa kesäkukkien säilyttämiselle ei löydy, pitänee ottaa riski ja istuttaa ne suunnitellulle paikalleen. Istutukset kannattaa kuitenkin aina peitellä hyvin illalla ja pitää vaikka suojaa päällä kylmempänä päivänäkin. Harso sopii tähän tehtävään mainiosti, mutta hätätapauksessa sanomalehdetkin auttavat. Muista kuitenkin, että kasvit tulee peitellä huolellisesti, ettei kylmä ilma pääse suojan alle. Lisäksi se tulee kiinnittää hyvin, ettei tuuli vie peitettä mukanaan. Sade saattaa myös painaa peitteen alla olevia kukkia, joten peitettä kannattaa pyrkiä pitämään ylhäällä vaikka tukikeppien varassa.
Kyllä ne lämpimät kesäyöt pian meitä ja kukkiamme pääsevät hellimään. Odota rauhassa.

Ohje

Ohje

Lue lisää kesäkukista ja niiden hoidosta:
Yksivuotiset ryhmäkasvit ja kylvökukat
Amppelikukat

Kuvia ja tietoa kasveista löydät Puutarha.netin Kasvikortistosta.

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Alppiasteri
Perennat kukkivat keväästä syksyyn
Kun valitset perennapenkkiin sekä keväällä, keskikesällä että syksyllä kukkivia lajeja, saat nauttia kukkaloistosta pitkään. Sopivien lajien valinnassa voit hyödyntää kokoamaamme ryhmittelyä eri aikaan kukkivista perennoista.
20144_38882.jpg
Magnolia on kevään kukkiva kaunotar
Herkän kaunis kukinta hurmaa kasvattajansaMoni kotipuutarhuri odottaa varhaiskeväällä jännityksellä magnoliansa heräämisen merkkejä. Sen keväinen, herkän kaunis kukinta onkin odotettu hetki ja palkitsee varmasti kasvattajansa! Magnoliat vaativat lämpimän ja suojaisen kasvupaikan - ja menestyvät lajista riippuen Etelä-Suomessa ja sisämaassa III-vyöhykkeellä asti. Kestävimpiä lajeja voi toki koettaa kasvattaa hieman pohjoisempanakin, hyvin suojaisessa paikassa ja talvella suojattuna. Magnolia on etenkin kukkiessaan niin kaunis, ettei sen lumovoiman edestä malta edes poistua! Kannattaa siis nähdä hieman vaivaakin sen viihtymisen ja talvehtimisen puolesta.Katso magnoliat Puutarha.netin Kasvikortistossa
20231_80727.jpg
Perhosorkidean hoitaminen
Perhosorkidea (Phalaenopsis) on useimmiten se orkidea, josta innostus orkideoihin alkaa. Jopa niin, että kaupat mainostavat myyvänsä "orkideoita", aivan kuin perhosorkidea olisi se ainoa orkidea. Kuitenkin orkideasukuja on noin 800, luonnonlajeja yli 20 000 ja koska orkideat risteytyvät helposti keskenään, on ihminen innostunut tuottamaan niitä satoja tuhansia – perhosorkideoitakin tuhansittain.
20211_68195.jpg
Puutarha-alias - testaa tietosi kesäkukista ja voita lahjakortti
Testaa tietämyksesi Puutarha.netin ja Kodin Kukat Oy:n yhteistyössä laatimassa Puutarha-alias 2:ssa ja osallistu halutessasi arvontaan sekä jaa tuloksesi sosiaalisessa mediassa! Tämä kesäkukkiin liittyvä alias on melko haastava, joten ota tietopankkisi ja ripaus leikkimielisyyttä matkaasi kun aloitat aliaksen.PuutarhaAlias on auki 01.–21.02.2021. Linkkialiakseen löytyy artikkelin lopussa.
20237_82628.jpg
Miten isotuomipihlaja tulisi leikata? Asiantuntija vastaa
Pihassamme on isotuomipihlaja-aita, joka on päässyt kasvamaan noin 4 metriseksi. Aita ei ole enää alhaalta tuuhea eikä toimi näkösuojana naapurin kanssa kuten sen olisi tarkoitus. Onko sitä mahdollista hoitaa kyseisestä lähtötilanteesta niin, että se pidettäisiin jatkossa noin 2 metrin korkeudessa ja se tuuheutuisi alhaalta asti, mutta sitä ei leikattaisi koskaan täysin alas vaan se säilyisi näköesteenä?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton