• Etusivu
  • Kasvillisuus

Vadelman taudit ja tuholaiset

Tiina Painokallio
Päivitetty 29.06.2025
20226_78651.jpg

Tunnista vadelman taudit ja tuholaiset. (Kuva: Pixabay)

Vadelma on parhaimmillaan muhkea ja herkullinen marja. Yleensä ne ovat terveitä, mutta joskus saattaa jokin tauti tai tuholainenkin iskeä.

Vadelmalla esiintyviä tauteja

Harmaahome
Vadelman marjoihin tulee vaaleita, pehmeitä laikkuja ja homepeitettä. Vaivaa etenkin kosteina kausina. Pidä kasvusto ilmavana säännöllisillä leikkauksilla.

Mosaiikkivirus
Vadelman lehdet muuttuvat vaalean- ja tummanvihreän sekä keltaisen kirjaviksi. Kasvusto kitukasvuinen ja sato heikko. Vaikea erottaa äkämäpunkin tuhotöistä.

Versotauti
Ensimmäisen vuoden verson alaosassa ilmenee silmujen ympäristössä ja lehtien tyvellä ruskeita ja violetteja laikkuja. Myös rikkoutuneen kuoren pinnalle saattaa kehittyä laikku. Kukkaversot jäävät kehittymättä, lehdet ja jopa koko kasvi saattaa kuolla. Leviää edellisvuoden versoista. Versoja harvennetaan, jotta ne saavat valoa ja ilmaa. Saastuneet kasvinosat hävitetään polttamalla. Vältetään runsasta typpilannoitusta. Eloperäinen kate. Ps. Hyvin yleinen vadelmakasvustoissa ja vaivaa myös mesimarjaa.

Lue lisää vadelmasta

Vadelman tuholaiset

Lehtikirvat
Vaaleanvihreä hyönteinen tartuttaa mosaiikkivirusta kasvista toiseen. Torjuntakeinoja ei tunneta. Voidaan ennaltaehkäistä istuttamalla vain terveitä taimia ja tuhoamalla sairastuneet taimet.

Vattukuoriainen
Aikuinen vattukuoriainen on noin 4 cm pitkä, harmaanruskea, kellertävien karvojen peittämä kuoriainen. Toukka on 5‒7 mm, kellertävä ja selkäpuoleltaan kirjava ja lyhytkarvainen. Vadelman tuholaisista vattukuoriainen on haitallisin. Aikuiset kuoriaiset vahingoittavat kukkia ja nuppuja. Nupuista kuoriutuvat toukat vioittavat kukkapohjusta ja marjaa. Näiden torjuntaan käytetään kemiallista torjuntaa. Nuppujen kehittymisen aikaan voidaan tarkkailla kasvustoa. Vioitukset näkyvät mustuneina kohtina. Kun kuoriaiset lähtevät liikkeelle, voidaan ne karistaa suoraan haaviin.

Vattukärpänen
Elää kasvavien versojen sisällä ja aiheuttaa versojen taipumisen ja nuupahtamisen. Saastuneet versot kerätään ja poltetaan.

Vattukärsäkäs
Mustanruskea 2,5‒3,5 mm pituinen, pitkäkärsäinen ja hoikka kovakuoriainen. Sen toukka on 3‒4 mm kellanvalkoinen mato, jonka pää on vaaleanruskea. Tuhojaan vattukärsäkäs tekee munimalla munansa kukkanuppuun, jonka jälkeen se puree nupun poikki ja kukkanuput kuivuvat. Lisääntyy myös ruusuissa. Torjuntana kemiallinen torjunta.

Vattulasisiipi
Vattulasisiipi on pieni perhonen. Sen toukat syövät vadelman varren alaosan ontoksi, jolloin kasvi heikentyy tai saattaa kuolla kokonaan. Saastuneet kasvit kerätään ja poltetaan. Katkaistuun tyveen jääneet toukat pistellään kuoliaiksi.

Vatunvarsisääski, vattusääski
Nämä aiheuttavat kasviin avohaavoja ja kasvannaisia, jonka jälkeen iskee helposti versotauti. Istutetaan vain terveitä taimia. Luonnonvatukot hävitetään lähistöltä. Sääsket hävitetään kemiallisesti.

Ohje

Ohje

Vai olisiko kyseessä jokin vadelman ravinnepuutos?

Kaliumin puute: Lehdet kuihtuvat ja punertuvat. Marjat jäävät pieniksi ja niiden maku huononee.

Fosforin puute: Lehtien väri muuttuu sinipunertavaksi, lehdet varisevat ja sato heikkenee.

Magnesiumin puute: Lehtien väritys muuttuu punertavaksi tai kellertäväksi, lehdet varisevat ja kasvu hidastuu.

Mangaanin puute: Lehdet kellastuvat ja niihin tulee laikkuja.

Raudan puute: Kaikki kasvinosat vaalenevat ja kellastuvat.

Sinkin puute: Lehdistä tulee kapeita, marjojen koko pienenee ja sato vähenee.

Typen puute: Kasvu heikkenee. Lehdistä tulee vaaleanvihreitä ja marjoista pieniä.

HUOM! Vadelman lannoitus:
Kompostia pintaan - tai vähätyppistä, marjakasveille tarkoitettua väkilannoitetta. Hyvä pH 6. Kalkkia 10-20 kg aarille (pakkauksen ohjeen mukaan).

Kasvillisuus
kasvit
kasvitaudit
tuholaiset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kurpitsa
Kurkun ja kurpitsan taudit ja tuholaiset
Kurpitsalla on aika vahva suoja erilaisia tauteja vastaan, mutta se voi toisinaan kärsiä sieni-, bakteeri- ja virustaudeista. Kurkulle ominaista ovat useat tuholaiset, jotka pyrkivät tuhoamaan satoa.
Herneet
Herneen ja pavun taudit ja tuholaiset
Herneillä ja pavuilla on useita kasvitauteja, joten viljelykierron tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Myös useat tuholaiset kiusaavat pitkin satokautta.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
20216_71372.jpg
Paarma-aika alkaa - tee itse ansa paarmoille
Ensimmäiset paarmat lentävät jo toukokuussa, mutta runsaimmin paarmoja on yleensä heinäkuussa, kun vedessä ja maassa elävät toukat ovat saaneet riittävästi lämpöä ja ajoittaisia sateita. Paarman ilkeä ja kipeä puraisu ei miellytä puutarhassa nautiskelevaa lomailijaa.
Kontiainen kurkistaa keosta
Myyrien torjunta ja myyräkuumeen välttäminen
Joka talvi juhlivat myyrät puutarhassamme; pilaavat nurmikon onkaloillaan, käytävillään ja kasoillaan, tuhoavat istutuksia ja pihan kasveja. Miten niistä pääsisi eroon?
Hedelmäpuutarhan herkut
Hedelmäpuiden tauteja ja tuholaisia
Runsaan ja herkullisen hedelmäsadon saavuttamiseksi, hedelmäpuiden tulisi olla terveitä. Torju siis taudit ja tuholaiset ajoissa, ettei sato kärsi tai pahimmassa tapauksessa hedelmäpuu kuole.
Leppäkertut
Päihitä pihan tuholaiset ‒ kätevät kotikonstit käyttöön!
Puutarhassa on ötököitä, jos minkälaisia. Kaikki eivät kuitenkaan ole vihollisia, vaan osa kotipuutarhurin oivia pikkuapulaisia, jotka mielellään hoitavat likaisen työn puolestasi. Näille hyville tyypeille kannattaa luoda sopiva toimintaympäristö, jotta ne taistelevat kanssasi pahiksia vastaan, parantavat maan laatua ja pölyttävät kukkia.
202312_83343.jpg
Amppeli säästää tilaa – hyödynnä tila kauniisti ja kekseliäästi
Amppeliin istuttaminen ei poikkea tavalliseen, lattialla seisovaan ruukkuun istuttamisesta. Laita amppelin pohjalle ruukun palasia tai kevytsoraa salaojitukseksi. Lisää multa ja istuta siihen haluamasi kasvit. Kun istutat amppeliin useampia lajeja varmista, että niillä on samat ympäristö- ja kasteluvaatimukset.
20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
20067_296.jpg
Ajankohtaista
MarketanpuistoEspoon Marketan-puistossa on pysyvästi esillä yli 110 näytteilleasettajan tuotteita ja osaamista.Marketanpuisto sijaitsee Kehä III:n varrella, ajo Röylän liittymästä.
20219_72457.jpg
Unelmoitko ympärivuotisesta kasvihuoneesta, mutta kustannukset huolettavat?
Suomen ilmasto osaa olla ankara puutarhaharrastajalle, mutta sen vaikutuksia voi onneksi hallita pystyttämällä pihalle laadukkaan kasvihuoneen. Keski- ja Pohjois-Suomessa talvenkestävän kasvihuoneen avulla voi venyttää kasvukautta pitkälle syksyyn, kun taas etelässä ja rannikolla se voi mahdollistaa jopa ympärivuotisen viljelyn.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton