Valamonruusu ja koristeheinät: Väriä ja liikettä puutarhaan koko kasvukaudeksi

Valamonruusun (Rosa 'Splendens') uhkein kukinta ajoittuu heinäkuuhun. Eteläisimmässä Suomessa ensimmäiset kukat tosin avautuvat jo kesäkuun puolella. Valamonruusu on yksi kestävimmistä ja kauneimmista pensasruusuistamme. Se menestyy VI-vyöhykkeellä suojaisimmilla paikoilla Etelä-Lapissa. Lajike viihtyy tavallisessa keskiravinteisessa mullassa, joka kuivahtaa ajoittain. Pensas ei ole yhtä yleinen muualla Euroopassa.

Katso Puiden ja pensaiden kasvuvyöhykkeet ‒ vyöhykekartta

Harvalla kasvilla on yhtä loistavan punaiset kukat kuin valamonruusulla. Kirkkaankeltaiset heteet erottuvat hyvin teriön keskellä. Kukat ovat yleensä 6–7 cm leveitä ja lähes yksinkertaisia. Ne kehittyvät edellisenä kesänä kasvaneisiin versoihin. Päärynänmuotoisia, vihreitä kiulukoita muodostuu paljon, mutta harvoin ne ehtivät kypsyä punaisiksi.

Pystyhaaraisesta pensaasta tulee 150–200 cm korkea. Edellisen kesän versot ovat vihreitä tai ruskehtavia. Kukkivissa haaroissa on vähän piikkejä, mikä tekee valamonruususta miellyttävän hoitaa. Heleänvihreät lehdet eivät ole erityisen alttiita härmälle. Pensas leviää hyvin, sillä juurivesoja muodostuu runsaasti. Kasvi viihtyy keskiravinteisessa, ajoittain kuivahtavassa mullassa ja on kohtalaisen helppohoitoinen.

Heinät ovat tulleet osaksi suomalaisia puutarhoja. Useimpia tässä artikkelissa mainittuja lajeja viljellään vielä vähän verrattuna jo perinteisiin viiruhelpiin sekä sini - ja karhunnataan. Kultatesma, siniheinä, rantavehnä ja mammuttiheinä ovat seuraavaksi yleisimpiä.

Heinien kapeat tai miekkamaiset, ehytlaitaiset lehdet erottuvat muiden kasvilajien soikeista, pyöreistä ja liuskoittuneista lehdistä. Tuulipölytteisten heinien ei tarvitse houkutella hyönteisiä voimakasvärisillä, suurilla kukilla. Kukintojen keveys sekä kellertävät ja hopeiset sävyt tulevat parhaiten esiin sivu- ja vastavalossa.

Koristeheinät, kuten mammuttiheinä, siniheinä ja kultatesma, tuovat pihaan rakennetta, ääntä ja liikettä. Ne sopivat sekä moderniin että luonnonmukaiseen puutarhatyyliin ja ovat näyttäviä myös talvella.

Useimmat koristeheinät viihtyvät 20–40 cm syvässä kasvualustassa, mutta suurille lajeille, kuten mammuttiheinälle, suositellaan 40–60 cm syvyys. Hyvä vedenläpäisykyky on tärkeää, etenkin talvehtimisen kannalta.

Viiruhelpi ja muut leviäjät – rajaa juuristo tarvittaessa

Yleisin koristeheinämme, viiruhelpi, leviää voimakkaasti ja sen kasvua kannattaa rajoittaa. Sen sijaan esimerkiksi kirjopuntarpää ja kirjosiniheinä ovat hillitympiä ja sopivat hyvin valoisille pihoille.

Matalaa maanpeiteheinää varjoon ja aurinkoon

Matalat, nopeasti leviävät heinät, kuten lehtotesma, nuokkuhelmikkä ja isopiippo, sopivat maanpeittäjiksi. Varjoon käyvät esimerkiksi puistonurmikka ja talvehtiva metsälauha, jotka kestävät hyvin Suomen oloja.

Näyttävät koristeheinät: mammuttiheinä ja koristekastikka

Mammuttiheinä on parhaimmillaan syksyllä, kun sen hopeiset kukinnot kohoavat ylväästi. Koristekastikka ’Karl Foerster’ on hillitysti leviävä ja talvehtii hyvin Etelä-Suomessa. Rantavehnän sinertävät lehdet tuovat ainutlaatuista väriä aurinkoisille paikoille.

Kokonaan keltalehtinen kultatesma on pieni, kestäväksi osoittautunut lajike varjoon. Yleisin koriste-heinämme viiruhelpileviää edellisistä poiketen niin voimakkaasti, että sen juuristo kannattaa rajata.

Maanpeittäjiksi tarvitaan matalahkoja, nopeasti leviäviä lajeja, kuten nuokkuhelmikkä, lehtotesma, mäkilehtoluste sekä ainavihannat, varjossa viihtyvät puistonurmikka ja isopiippo. Myös talvehtivalehtiset mättäitä muodostavat nurmi- ja metsälauha soveltuvat maanpeittäjiksi, sillä ne siementävät voimakkaasti.

Pienet heinät ovat tavallisesti mätästäviä. Nadat ja siniheinä muodostavat puolipallomaisia lehtituppaita ja leviävät hillitysti. Paahteessa viihtyvä sininata talvehtii lumen suojassa hyvin läpäisevässä maassa. Natojen vanhat mättää jaetaan noin viiden vuoden välein, kun ne ruskistuvat keskeltä. Vihreälehtinen karhunnata voi paremmin kevyessä varjossa. Luonnonvarainen, himmeänvihreä lampaannata on kestävä vaihtoehto edellä mainituille nadoille. Siniheinällä on korkea, suppilomainen mätäs ja lehdistön ylle kohoava kapea röyhykukinto. Laji on yksi upeimmista luonnonvaraisista heinistämme.

Suuria koristeheiniä kaipaava voi istuttaa koristekastikkaa, mammuttiheinää ja rantavehnää. Koristekastikka leviää hillitysti, ja tunnetuin lajike ’Karl Foerster’ näyttää talvehtivan hyvin Suomessa. Lajikkeella on pysty mätäs, josta sulkamaiset kukinnot kohoavat. Mammuttiheinä on komeimmillaan syksyllä suihkulähdettä muistuttavien kukintojen tultua hopeisiksi. Mammuttiheinän tiedetään talvehtivan ainakin Etelä-Suomessa. Se leviää voimakkaasti juurirönsyillä, kuten myös meillä luonnonvarainen rantavehnä, jonka upean siniset, leveähköt lehdet kehittyvät kauneimmiksi paahteessa.