Keltasauramo – perinnekasvi puutarhasta toiseen

Keltasauramon pähkylöitä on löydetty kaivausten yhteydessä jopa 1300–1500 -lukujen maakerrostumista Turun seudulta. Laji lienee kulkeutunut meille keski- ja eteläeurooppalaisten heinänsiementen joukossa ja yleistynyt kylvöheinän viljelyn laajentuessa 1800-luvun loppupuolella. Lajin taantuminen alkoi viljelyteknologian kehittyessä ja heinäpelloilta laji hävisi jo vuosikymmeniä sitten.

Keltasauramoa nimitetään usein ulkomuotonsa vuoksi keltaiseksi päivänkakkaraksi. Keltasuvikakkara (keltapäivänkakkara, Glebionis segetum) on kuitenkin aivan eri kasvi, Välimeren alueen laji, jota tavataan luonnossamme vain satunnaisesti.

Nykyisin tämä pirteän värikäs muinaistulokas on melko suosittu puutarhojen koristekasvi. Kasvilla on näyttävä kukka ja se on edustava myös puutarhassa. Se myös kukkii pitkään; melkein koko kesän. Yksittäiset kasviyksilöt eivät kuitenkaan ole kovin pitkäikäisiä, mutta kanta lisääntyy omatoimisesti siemenestä sopivilla paikoilla; vaikkapa pihan hoitamattomassa, ketomaisessa nurkassa?

Tiesitkö? Keltasauramo kasvaa rehevällä paikalla monihaaraiseksi. Karussa soraikossa ja kalliolla keltasauramo jää matalaksi. Kasvi sopeutuu siis kasvupaikkaansa. Tieteellinen lajinimi tinctoria perustuu lajin värjäyskäyttöön: mykeröiden kirkkaankeltaista väriainetta on käytetty villa- ja silkkilangan värjäämiseen.

Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae,(aiemmin Asterikasvit – Asteraceae) Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho, luonnonperenna, leikkokukka.

Korkeus: 20–80 cm. Varsi haaraton–lyhythaarainen, etenkin latvasta lyhytkarvainen. Ryydintuoksuinen.

Kukka: Kukat 2,5–4,5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat kirkkaankeltaisia (harvoin vaaleankeltaisia), laitakukat kielimäisiä, kärjestä 3-hampaisia; kehräkukat torvimaisia, pieniä.

Lehdet: Kierteisesti, lähes ruodittomia. Lapa 2 kertaa pariliuskainen–lehdykkäinen, päältä kalju, alta lyhytkarvainen, harmahtava, pikkuliuskat–lehdykät hammasmaisia, otapäisiä.

Hedelmä: Litteä, kulmikas, heikosti harjuinen, ruskea pähkylä, jonka kärjessä kalvopalle.

Kasvupaikka: Pientareet, ahot, kedot, kalliot, tienvarret, ratapihat, satamat, sorakuopat, joutomaat. Myös koristekasvi.

Kukinta: Kesä–syyskuu

Perinnekasvi puutarhasta toiseen -sarjassa on esitelty myös lehtoakileija, maariankello, harjaneilikka ja sormustinkukka, ruiskaunokki ja ketoneilikka. Lue kaikki osat tästä.