• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kaunopunahattu – perinnekasvi puutarhasta toiseen

Tiina Painokallio
Päivitetty 26.02.2025
20227_46659.jpg

Kaunopunahattu (Kuva: Shutterstock)

Perinnekasvi puutarhasta toiseen -artikkelisarjassa esittelemme pihojemme kestäviä kasveja. Yksi niistä on kaunopunahattu (Echinacea purpurea). Artikkelin lopusta pääset tutustumaan muihin perinnekasveihin ja lukemaan kaikki sarjan osat.

Kaunopunahattu on näyttävä perhosmagneetti

Näyttävä (kauno)punahattu on kotoisin Pohjois-Amerikan aurinkoisilta preerioilta. Kasvia viljellään nykyisin Euroopassa rohto- ja koristekasvina ja se menestyy hyvin myös Etelä- ja Keski-Suomessa. Noin metrin korkuinen punahattu kukkii pitkään keskikesästä pitkälle syksyyn kukin, jotka muistuttavat lierihattua liilanpunaisine tai valkoisine laitakukkineen. Yksittäinen kukinto myös säilyy pitkään; se pysyy auki keskimäärin 32 vuorokautta.

Erittäin pitkään kukkivat, kauniit ja näyttävät punahatut ovat myös syyskesällä liikkuvien päiväperhosten suuressa suosiossa. Lisäksi kaunis perenna sopii leikko- ja kuivakukaksi. Kukat kestävät maljakossa kauniina jopa kaksi viikkoa, kun varret leikataan kukkien avauduttua täysin. Laitakukkien keskellä kohoavaa oranssinruskeaa, piikkimäistä "kupua" voi hyödyntää myöhemmin kuivakukkakimpuissa.

Vinkki! Sopii erinomaisesti syysleimujen kumppaniksi.

Punahatut talvehtivat leveysasteillamme vain kohtalaisesti, joten kasvupaikkaan on syytä kunnolla satsata. Ne ovat kotoisin Pohjois-Amerikan preerialta; niinpä ne istutetaan myös meillä aurinkoiseen kukkapenkkiin, joka on kalkittu ja lannoitettu perusteellisesti. Alustan tulee olla hyvin vettä läpäisevä (talvimärkyys tuhoaa taimet) ja maan nopeasti lämpenevä. Kylmällä ja jäykällä savimaalla sitä on oikeastaan turha kiusata. Paksu lumipeite ja ainakin talvisuojaus on sille erityisen hyödyllinen.

Punahattu on siis lyhytikäinen ja talvenarka; ja sen vuoksi toisinaan katoaa, vaikka sen eteen olisi tehnyt kaiken mahdollisen. Uusia yksilöitä kannattaakin istuttaa kukinnan varmistamiseksi aina aika ajoin vanhojen lomaan. Sitä voi lisätä säännöllisesti myös siemenistä.

Tiesitkö? Kaunopunahattu (Echinacea purpurea) on komein punahattulaji vajaan metrin korkuisine varsineen ja kukkineen, jotka ovat 10–12 senttiä leveät.

<p data-block-key="k2sss">(Kuva: Shutterstock)</p>
(Kuva: Shutterstock)
Ohje

Ohje

Kaunopunahatusta lyhyesti:

Punahattu, auringonhattu (Rödrudbeckia, Echinaceae purpurea, Asteraceae)

Korkeus: 80–100 cm

Kasvutapa: Pystyt, hyvin tukevat kukkavarret. Punahattu leviää hillitysti.

Kukinta: heinä–syyskuu. Isot, liilanpunaiset tai valkoiset mykerökukinnot.

Kasvupaikka: Aurinko; kasvualusta kuiva-tuore, hiekkapitoinen ja vettä läpäisevä, keski–runsasravinteinen.

Taimiväli: 35–40 cm

Käyttökohde: perennaryhmään, yksittäiskasviksi, puolivilliin puutarhaan, perhospuutarhaan

Lisätietoja: monivuotinen perenna, leikkokukka, rohdoskasvi, kalkinsuosija

Kiinnostavatko perinnekasvit?

Perinnekasvit siirtyvät puutarhasta toiseen ystävän antamina jakopaloina tai hetken mielijohteesta kerättyinä siemeninä. Monia on kasvatettu Suomessa jo vuosisatoja, joskus alun perin jo unohduttuihin tarkoituksiinsa.

Esimerkiksi eräät 1600-luvun lääkkeiden lähteinä arvostetut kasvit jatkavat elämäänsä perinnepihojen kukkapenkeissä ja monet lajit ovat vakiintuneet vanhan asutuksen liepeillä kasvaviksi viljelyjäänteiksi.

Vuosisatojen kuluessa puutarhoissamme on viljelty tuhansia eri kasvilajeja ja -lajikkeita. Sen ansiosta käytössämme on nyt laaja valikoima ilmastoon sopeutuneita kasveja.

Perinnekasvi puutarhasta toiseen -artikkelisarjassakukat ovat:

Tutustu lisää myös muihin kasveihin Puutarha.netin Kasvikortistossa tai keskustele kasveista muiden harrastajien kanssa Puutarha.netin keskustelupalstalla.

Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20116_26849.jpg
Hometta puutarhassa?
Puutarhassani vaivaa outo tauti; kuin hometta olisi kasvien lehdillä? Sitä on niin pensaissa, perennoissa kuin kesäkukissakin. Mitä se on?Puutarhakasveihin voi joskus iskeä harmaahome tai härmä - molemmat ovat sienitauteja. Home ilmaantuu etenkin kosteissa olosuhteissa, härmä kuivissa - ja molemmat mädättävät kasvinosia. Esimerkiksi leimut, mansikka, siperianhernepensas, juhannusruusu ja monet kesäkukat ovat niille alttiita.Joskus näiden sienitautien haitta on niin vähäistä, että kasvi ei ole siitä moksiskaan - ja seuraavana vuonna härmää ei esiinnykään. Toisinaan koko kasvi on sairas ja voi jopa kuolla.Pahoin saastuneet kasvit voi ruiskuttaa kesällä sienentorjunta-aineilla. Saastuneet kasvinosat kerätään syksyllä pois puutarhasta ja hävitetään sekajätteen joukossa.Katso mm. Neudo Vital sienisairauksia vastaanVoit kokeilla sienitautien torjuntaan myös kotikonstia: sekoita litraan vettä 2 tl mäntysuopaa ja 2 tl ruokasoodaa, sekoita ja ruiskuta koko kasvusto hyvin. Uusi käsittely viikon päästä ja jatkossa tarpeen mukaan. Toivottavasti kikka auttaa ja saat nauttia kukistasi vielä pitkään!Lue lisää:Tautien ja tuholaisten torjunta puutarhassa
20091_14715.jpg
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
202211_79924.jpg
Minkä puun taimi tämä on? Asiantuntija vastaa
Vanhan remontissa olevan talon pihalta, vanhasta kukkapenkistä, kaivoin tämän puun taimen ennen kaivinkoneen tuloa. En tunnista millään mikä tämä on. Tätä samaa oli pieni vieressä. Missään muualla pihalla en tätä nähnyt. Pajuhan leviää nopeasti. Lehdet näyttävät pajun lehdiltä, mutta puu minusta ei näytä pajulle. Jouduin latvomaan sen, että se saa voimaa juurtumiseen. Aivan kuin jokin hedelmäpuu. Vai olenko kepittänyt pajun arvopaikalle kukkapenkkiin?
20067_333.jpg
Ajankohtaiset sipulihankinnat
Sipulien koko ja laatuHyvä sipuli on pullea ja kiinteä. Sipulin koko kerrotaan yleensä myyntipakkauksessa, esim. lummetulppaanin sipulin koko 11/12 tarkoittaa, että pakkauksessa olevin sipuleitten ympärysmitat ovat 11 - 12 cm. Suurista sipuleista saadaan paras kukinta. Kukkasipulien tulee olla ostettaessa lepotilassa, jolloin mitään kasvua ei ole vielä näkyvissä. Ne ovat napakoita ja kiinteitä. Pienet pintakolhut ovat vaarattomia, mutta syviä viiltoja ei saa olla.Tiesitkö? Kukkasipulit lajitellaan sen mukaan minkä kokoisesta täydellisestä ympyrän muotoisesta reiästä ne sujahtavat eteenpäin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton