• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kesäkukkien talvettaminen ei ole työlästä

Rakentajan toimitus
Julkaistu 16.01.2018Päivitetty 08.01.2024
20221_74384.jpg

(Kuva: Shutterstock)

Useat kesäkukkamme ovat kotimaissaan monivuotisia, joten niitä kannattaa yrittää säilyttää myös talven yli. Kesäkukkien talvehdittaminen ei edes ole niin työlästä, kuin usein luullaan; riittää, että niille on tarjota sopivan viileä tila ja pientä huolenpitoa myös talven aikana. Esimerkiksi pelargonit ja verenpisarat saa talvetettua melko helpostikin.

Milloin kasvit voi ottaa esille? Miten leikataan?

Talvisäilytyspaikan lämpötilasta ja valoisuudesta riippuen talvetettavat kasvit heräilevät vähän eri aikaan. Lähes huoneenlämmössä talven olleet pelargonit ovat saattaneet kasvattaa vaaleata ja honteloa vartta läpi talven – viileämmässä ja varjoisammassa taas kasvit heräilevät myöhemmin.

Periaatteessa talvehtineiden pelargonien ja verenpisaroiden sekä muiden kasvien kevät alkaa helmi-maaliskuussa. Tällöin niistä poistetaa huonot ja kuolleet lehdet sekä versot – tarvittaessa typistetään liian pitkiksi kasvaneita versoja. Kasvien juuristoa voidaan myös tarvittaessa pienentää uudelleenistutuksen yhteydessä. Uudelleenistutuksen jälkeen kasvit kastellaan hyvin ja tuodaan valoisampaan, lämpimämpään paikkaan.

Kannattaa muistaa, että pimeässä ja viileässä talvetettu kasvirasittuu vähemmän, jos kevätleikkaus suoritetaan eri aikaan kuin uudelleenistutus. Tällaiset kasvit voidaan latvoa myöhemmin, kun kasvu on taas päässyt vauhtiin. Latvonnasta saadut versot voidaan käyttää latvapistokkaina. Latvonta tuuheuttaa kasvia ja sitä voidaan tehdä myös kesän aikana.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Entä erikoismuodot?

Jos kyseessä on erikoisemman muotoinen kasvi, niin leikkaustapa on halutun muodon mukainen. Esimerkiksi rungollisten kasvien kasvatuksessa yksi verso sidotaan kiinni tukikeppiin ja kaikki muut mahdolliset versot poistetaan. Versoa kasvatetaan niin kauan, että se on halutun korkuinen – sen jälkeen sivuversojen annetaan kasvaa latvukseksi. Tuuheutta latvukseen saadaan typistämällä sivuversot aluksi toisen lehden yläpuolelta (ja myöhemmin uutta kasvua 2–3 lehden yläpuolelta). Tyviversot poistetaan jatkossakin.
Latvuksen versoja voi syksyllä talvetuspaikkaan siirrettäessä tai kevätleikkauksen yhteydessä typistää melko voimakkaastikin.

Verenpisarasta saa vuosien ja vuosikymmenten aikana hyvinkin kookkaan kasvin, vaikka typistäisi versoja voimakkaastikin. (Kuva: Puutarha.net)
Verenpisarasta saa vuosien ja vuosikymmenten aikana hyvinkin kookkaan kasvin, vaikka typistäisi versoja voimakkaastikin. (Kuva: Puutarha.net)

Jos olet talvettanut arempia, monivuotisia kasveja ulkona, niin muista kasata havunoksia ja lunta ruukun/juuriston suojaksi. Keväällä etenkin ainavihannat havut on suojattava auringolta, jotta ne eivät haihduttaisi vettä kasvualustan ollessa vielä jäässä. Suojana ollut suojahuppu, kasvuharso ja säkkikangas sekä muut talvisuojat poistetaan vasta, kun muukin luonto alkaa herätä kevääseen. Kastelu kannattaa kuitenkin aloitella heti kevätauringon myötä. Esimerkiksi talven yli ruukuissa talvehtineet tuijat ja muut havukasvit ovat keväällä vaarassa kuolla kuivuuteen ellei kastelua aloiteta ajoissa.

Lisää talvisuojauksesta

Ohje

Ohje

Muista myös ulkona talvehtivat

Jos olet talvettanut arempia, monivuotisia kasveja ulkona, niin muista kasata havunoksia ja lunta ruukun/juuriston suojaksi. Keväällä etenkin ainavihannat havut on suojattava auringolta, jotta ne eivät haihduttaisi vettä kasvualustan ollessa vielä jäässä. Suojana ollut suojahuppu, kasvuharso ja säkkikangas sekä muut talvisuojat poistetaan vasta, kun muukin luonto alkaa herätä kevääseen. Kastelu kannattaa kuitenkin aloitella heti kevätauringon myötä. Esimerkiksi talven yli ruukuissa talvehtineet tuijat ja muut havukasvit ovat keväällä vaarassa kuolla kuivuuteen ellei kastelua aloiteta ajoissa.

Lisää talvisuojauksesta

Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton