TAKAISIN

Paras pääsiäisruohon alusta on...

Päivitetty: 30.3.2020

Pääsiäinen tulee ja joka vuotinen ruohon kylväminen. Toisena vuonna onnistuu, toisena ei – yleensä ei. Usein tulee myös uusia vinkkejä siitä, mihin kylvää rairuohot trendikkäästi. Tänä vuonna päätin kokeilla 5 eri kasvualustaa ja missä alustalla saisin ruohon itämään ja kasvamaan parhaiten.

Kokeilussa: hieno kivimurska, sahajauhot, multa, talouspaperi ja sammal.Kokeilussa: hieno kivimurska, sahajauhot, multa, talouspaperi ja sammal.

Kokeilu alkakoon

Kokeiluun päätyivät:

  • multa
  • kivirouhe
  • sammal
  • sahanpuru
  • talouspaperi

Mullaksi kelpasi tällä kertaa se, mikä oli kukkien mullanvaihdosta jäänyt ylimääräiseksi. Kivirouhetta taas oli jäänyt akvaarion pohjaa tehdessä hieman ylimääräistä. Sahanpurut pihistin autotallista. Viimeksi tuli varmaankin sirkkelöityä lämpökäsiteltyä laudepuuta. Onkohan se myrkyllisempää kuin käsittelemätön puu? Siinä vaikeuskerrointa kerrakseen. Millä alustalla onnistuisin parhaiten ja mikä päättyisi eeppiseen katastrofiin.

Kaikenlaisista käytöstä poistetuista keittiöpurkeista ja tavaroista saat innovatiivisia istutusastioita. Kierrätystä tämäkin!Kaikenlaisista käytöstä poistetuista keittiöpurkeista ja tavaroista saat innovatiivisia istutusastioita. Kierrätystä tämäkin!

Terraario piparipurkkiin

Samaan aikaan rairuohokokeiluni kanssa kylvin ohraa erilaisiin taloustarvikkeisiin ja purkkeihin, jotka olin jo hylännyt käytöstä. Maailmalla leviävän terraariovillityksen innoittamana kylvin yhden erän ohraa suureen kannelliseen piparipurkkiin, katsoakseni toimiiko terraario olosuhteet myös ohralle. Eipä olisi niin tarvetta kastella kylvöstä koko ajan, vaan voisin ehkä ottaa hieman rennommin.

Hyvinhän siinä kävi. Ohra iti ja voi paksusti. Kylvöstä pitää nyt lyhentää päivittäin. Yhden päivän kasvu saattaa olla kymmenen senttimetriä.

Täytyy sanoa, että terraariokasvatus toimii enemmän kuin paremmin!Täytyy sanoa, että terraariokasvatus toimii enemmän kuin paremmin!

Kakkuvuoka ja kukka-asetelma

Vanhasta kakkuvuoasta saa, ruohon kasvettua, tehtyä näyttävän asetelman pääsiäispöytään. Reikään keskellä voit asettaa pienen maljakon tai suuremman lasin ja siihen asetella kauniin kimpun pääsiäiskukkia. Tähänkin kylvökseen käytin ohraa ja tavallista kukkamultaa.

Kakkuvuokaan kylvetty ohra lähti kasuun välittömästi. Ohra on erittäin kiitollinen kasvatettava.Kakkuvuokaan kylvetty ohra lähti kasuun välittömästi. Ohra on erittäin kiitollinen kasvatettava.

Hillopurkit roikkumaan

Pääsiäisruoho saattaa kadota pöydältä myös parempiin suihin. Kissa voi käydä käpälöimässä istutuksiasi, ennen kuin itse ehdit nauttia aikaansaannoksistasi. Ratkaisuna ongelmaan voit kylvää ruohot lasipurkkeihin, jotka voit ripustaa seinälle tai ikkunalle roikkumaan. Tässä ratkaisuksi löytyi keittiön vanha pyyhenaulakko. Tee laispurkkeihin ripustuskahvat ohuesta ja taipuisasta rautalangasta. Rautakaupasta löytyy esimerkiksi nimikkeellä "surrilanka".

Piilota pääsiäisruohot kissoilta esimerkiksi seinälle. Hillopurkki on myös kätevä kasvatusalusta, koska kosteus säilyy siinä pitkään, eikä ruohoa tarvitse kastella jatkuvasti.Piilota pääsiäisruohot kissoilta esimerkiksi seinälle. Hillopurkki on myös kätevä kasvatusalusta, koska kosteus säilyy siinä pitkään, eikä ruohoa tarvitse kastella jatkuvasti.

Kuinkas sitten kävikään?

No kyllähän ne ruohot itivät. Tai siis toiset itivät, toiset eivät. Vaikeimmaksi osoittautui talouspaperi, koska en saanut pidettyä siinä oikeaa kosteutta. Välillä paperi ui vedessä ja välillä pääsi kuivumaan. Hankalaa oli! Toiseksi huonoin oli sahajauho. Syynä saattaa olla vääränlainen jauhoseos. Siemenet vaan eivät pitäneet lämpökäsitellystä puusta. Sahajauho oli myös vaikeampaa saada pysymään oikeassa kosteusasteessa.

Onnistuneet kylvöt tehty ja noin viikon kuluttua tarkistettu tilanne. Kolme itänyttä ja kaksi heikompaa tulosta.Onnistuneet kylvöt tehty ja noin viikon kuluttua tarkistettu tilanne. Kolme itänyttä ja kaksi heikompaa tulosta.

Ja voittaja on...

Helposti itävät alustat olivat multa, sammal ja kivirouhe. Multa on se varma, vanha keksintö, joka toimii vuodesta toiseen. Klassikko, sanoisin. Kivirouheella saat modernimpaa tunnelmaa ja kasvualustana se on todettu myös toimivaksi. Tätä istutusta voit koristella lisää pienin kivin ja tehdä vaikka japanilaisen minipuutarhan pääsiäiseksi.

Varsinkaan sammalella ei ollut väliä, jos kastelu joskus pääsi unohtumaan. Sammal pitää oikean kosteuden täydellisesti ja antaa heti alussa alustalle kauniin vihreän värin. Sammal päätyi minun arvosteluasteikossani voittajaksi tässä kilpailussa. Mutta paras kasvu ja kaunein lopputulos saavutettiin ohralla terraario olosuhteissa.

Eturivissä rairuohot eri alustoilla ja takana ohrakylvökset. Kaikki itivät, mutta eroja oli, jopa huomattavia eroja.Eturivissä rairuohot eri alustoilla ja takana ohrakylvökset. Kaikki itivät, mutta eroja oli, jopa huomattavia eroja.

Ei muuta kuin pääsiäistä kohti näillä vinkeillä!
​​​​​​​T: Puutarha.netin toimiston väki