• Etusivu
  • Kasvillisuus

Juuresten juhlaa pikkujoulusta loppiaiseen

Jotain vanhaa ja jotain uutta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2023
202311_83294.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Porkkana- ja lanttulaatikko kuuluvat suomalaiseen joulupöytään. Niitä hankitaan täysin valmiina ja paistovalmiina tai käytetään oikotienä kypsiä porkkana- ja lanttusoseita. Kun perinteisiä juureslaatikoita maistellaan eineksinä jo marraskuulta alkaen, voisi jouluateriaa juhlistaa kokonaisista, kuoripäällisistä juureksista itse tehdyillä laatikoilla. Laatikot voi pakastaa ennakkoon paistamista vaille valmiina. Herkulliset, päivitetyt ohjeet, joissa on huomioitu myös valmiiden soseiden käyttö, löydät artikkelin lopusta.

Punajuuri-sinihomejuustovuoka on tervetullut tulokas joulupöytään. Ohjeen voit löytää nettikeittokirjasta. Hienoarominen, imelletty perunalaatikko suomalaisena keksintönä kannattaa muistaa juureslaatikoiden rinnalla. Imellyttäminen onnistuu sekä soseutuvista että kiinteähköistä perunoista. Kyse on tärkkelyksen muuttumisesta sokeriksi. Jos valitsee tärkkelyspitoisia perunoita, esimerkiksi Rosamundaa, on nestettä lisättävä enemmän kuin kiinteitä, esimerkiksi Nicolaa, Siikliä tai Matildaa, käytettäessä.

Kun joulupöytään kuuluu kalkkunaa tai muuta lintua, kannattaa lisäkkeeksi valmistaa kaunis punajuuririsotto, jonka ohje on tiedotteen reseptiosuudessa. Mehevä ja maukas kasvislaatikko on ajateltu riistaruokien seuraan, mutta sille on käyttöä milloin vain kylmänä kautena. Kasvislaatikko sisältää porkkanan lisäksi palsternakkaa, selleriä, sipuleita, sieniä ja hapankaalia. Upea maa-artisokkasosekeitto on loistava aterian aloitus itsenäisyyspäivän, uudenvuoden tai muulla juhla-aterialla.

Uunipaahdetuista juureksista pitävät nekin, joille perinteiset laatikot eivät maistu. Hanki erilaisia juureksia, kuori ja pilko ne. Pyöräytä juureslohkoille tilkka öljyä ja hunajaa, rouhaise pippuria ja ripauta jouluisia mausteita, kuten inkivääriä. Paahda 200-asteisessa uunissa 40 minuuttia. Kokeile paahtaa joskus vain yhtä juureslaatua, esimerkiksi hienostunutta palsternakkaa.

Helppo tapa on kypsentää juureslohkot höyrykattilassa ja maustaa lopuksi laadukkaalla öljyllä, suolalla ja ripauksella muskottia, maustepippuria tai kanelia. Kokeile kinkun kaveriksi tähän tapaan valmistaen vaikkapa juuriselleriä.

Joulukauden maistuvat juuresohjeet


Punajuuririsotto

3 dl risottoriisiä
3 rkl rypsiöljyä
3 punajuurta
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
4 dl kuivaa valkoviiniä
5 dl kanalientä fondista
suolaa, pippuria
100 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g sinihome- tai vuohenjuustoa
1 rkl hienonnettua timjamia

Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna puna- ja valkosipulit. Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa tilkka öljyä ja kuullota siinä risottoriisi. Lisää joukkoon punajuuriraaste ja hienonnetut sipulit. Sekoittele, kunnes kasvikset kuumenevat.
Lisää valkoviini koko ajan sekoitellen. Kun viini on imeytynyt risottoon, jatka lisäämällä kanalientä vähin erin sekoitellen. Keitä noin 15 minuuttia. Lopputuloksen tulee olla notkeaa ja valuvan löysää. Mehevöitä risotto tuorejuustolla ja mausta sinihome- tai vuohenjuustolla sekä timjamilla. Tarkista maku.
Punajuuririsotto sopii hyvin linturuokien, esimerkiksi broilerin tai kalkkunan lisäkkeeksi, mutta myös porsaanlihalle.

Ohje

Ohje

Vinkki:
Voit käyttää riisin sijaan vehnän- tai speltinjyviä, mutta ne kannattaa liottaa yön yli, valuttaa ja keittää 1,5 tuntia.

Mehevä ja maukas kasvislaatikko

3 porkkanaa
1 palsternakka
puolikas selleriä
2 sipulia
1–2 valkosipulinkynttä
200 g siitakesieniä
3 rkl rypsiöljyä
suolaa, maustepippuria
150 g hapankaalia
rouhittua katajanmarjaa
1 ruukku persiljaa
4 dl maitoa
150 g sulatejuustoa

Kuori ja raasta juurekset. Kuori ja hienonna sipulit. Paloittele sienet. Kuullota nämä ainekset öljytilkassa pannulla. Mausta suolalla, maustepippurilla ja katajanmarjoilla. Kuumenna maito kattilassa ja lisää sulatejuusto. Kuumenna sekoitellen, kunnes juusto on sulanut.
Hienonna persilja. Valuta hapankaali. Sekoita molemmat kuullotettuihin kasviksiin. Siirrä kasvikset voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle sulatejuusto-maitoseos. Kypsennä kasvislaatikkoa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Maa-artisokkasosekeitto

purjon vaalea osa
2 rkl rypsiöljyä
500 g maa-artisokkia
1 soseperuna (esim. Rosamunda)
7 dl kana- tai kasvislientä
1 dl kermaa
hiven muskottia
pippuria myllystä
hienonnettua tuoretta kirveliä

Viipaloi purjo. Kuori ja lohko maa-artisokat ja peruna. Kuullota paksupohjaisessa kattilassa öljytilkassa purjo ja pyöräytä joukkoon maa-artisokka- ja perunalohkot. Lisää kuuma kana- tai kasvisliemi ja keitä kasvikset pehmeiksi.
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma ja mausteet, kuumenna ja tarkista keiton maku.

Imelletty perunalaatikko

1 kg perunoita (esim. Rosamunda, Nicola, Siikli tai Matilda)
3 rkl vehnäjauhoja
4–6 dl maitoa
2 rkl margariinia tai voita
0,75 tl suolaa
ripaus valko- tai mustapippuria
1–2 rkl siirappia tai hunajaa
hiven muskottia, kanelia tai kardemummaa

Keitä perunat kuorineen vedessä, jota ei ole maustettu suolalla tai käytä höyrykattilaa. Kuori perunat heti kuumina ja soseuta esimerkiksi sähkövatkaimella. Perunasoseen lämpötilan tulisi tässä vaiheessa olla 55–60-asteista. Ripottele lämpimän soseen pinnalle vehnäjauhot ja painele ne soseeseen. Anna seoksen imeltyä 55–60 -asteisessa uunissa kannella peitettynä 5–6 tuntia tai kattilassa esimerkiksi kylmälaukussa seuraavaan päivään. Tarkista maistamalla, että sose on makeutunut ennen kuin jatkat. Jatka tarvittaessa imellyttämistä pitämällä sosetta lämpöisessä paikassa. Kun perunaseos imeltyy, se samalla löystyy.
Sekoita soseeseen maito, sulatettua margariinia tai voita sekä suolaa, pippuria, siirappia ja halutessasi muskottia. Jaa löysä seos voideltuihin uunivuokiin niin, että täytät vuoat vain puolilleen, ettei imeltynyt, löysä massa kuohu uuniin. Paista perunalaatikoita 150-asteisessa uunissa 2 tuntia.

Ohje

Ohje

Huom.

  • Perunalajikkeen valinta jakaa imelletyn perunalaatikon tekijät kahteen koulukuntaan: soseutuvien ja kiinteiden perunoiden kannattajiin. Imellyttäminen onnistuu sekä soseutuvista että kiinteistä. Kiinteän Nicolan suosio perustunee siihen, että Nicola sisältää suhteellisen paljon makeutta jo sinänsä.
  • Perunalaatikkoon tarvittavan maidon määrä vaihtelee perunalajikkeen mukaan: jauhoinen, tärkkelyspitoinen peruna tarvitsee enemmän nestettä kuin kiinteämaltoinen peruna. Ennen paistovaihetta seoksen tulee olla löysää.
  • Jos pakastat imellettyä perunalaatikkoa, tee se heti imeltymisen jälkeen ennen paistovaihetta.

Porkkanalaatikko

1 kg porkkanoita
vettä ja appelsiinimehua
TAI 1 kg valmista porkkanasosetta
riisipuuroa tehtynä litraan maitoa
2 munaa
0,25 tl muskottia
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
2 rkl siirappia tai hunajaa
Pinnalle:
korppujauhetta
voi- tai margariininokareita

Kuori ja paloittele porkkanat kattilaan. Lisää kiehuvaa vettä juuri ja juuri peitoksi asti. Osan vedestä voit korvata appelsiinimehulla, josta porkkana saa lisäaromia. Keitä porkkanat kypsiksi, valuta ja soseuta. Keitä riisipuuro pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita porkkanasose puuroon. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää porkkana-riisipuuroseokseen, samoin mausteet ja siirappi tai hunaja. Tarkista maku.
Kaada seos voideltuihin uunivuokiin. Tasoita pinnat ja tee niihin kuvioita lusikan pesällä. Ripottele pintaan korppujauhetta ja lisää muutamia voi- tai margariininokareita.

Lanttulaatikko

1,3 kg lanttuja
vettä ja omenamehua
TAI
1 kg valmista lanttusosetta
1 dl korppujauhetta
2 dl ruokakermaa (osan voi korvata lanttujen keitinliemellä)
2 munaa
3,5 rkl siirappia
0,5 tl suolaa
0,75 tl inkivääriä
(1 tl meiramia)

Leikkaa lantut neljään osaan, kuori melko paksulti leikkuulaudan päällä ja paloittele kattilaan. Kaada päälle kiehuvaa vettä peitoksi asti, osan vedestä voit korvata omenamehulla, joka antaa lantulle hyvää aromia. Valuta ja ota tarvittaessa keitinliemi talteen.
Soseuta lantut. Lisää korppujauhe ja kerma, josta osan voit korvata keitinliemellä. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää lanttuseokseen, samoin mausteet. Tarkista maku. Kaada seos voideltuihin uunivuokiin ja paista 175-asteisessa uunissa tunnin ajan.

Ohje

Ohje

Vinkki:
Voit lisätä lanttusoseen joukkoon omenasosetta makua ja makeutta antamaan. Edellä mainittuun ohjeeseen riittää jo noin 1 dl omenasosetta antamaan raikkaan lisäaromin. Voit tällöin vähentää siirapin määrää omenasoseen makeuden mukaan.

(Kuva: Pixabay)
(Kuva: Pixabay)
Tiedotteen teksti ja ruokaohjeet: Pirjo Toikkanen, Kotimaiset Kasvikset ry
Kasvillisuus
hyötykasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20227_78632.jpg
Yksivuotisten kesäkukkien hoitoniksejä
Kesäkukat ovat kestäviä ja pitkään kukkivia yksivuotisia kasveja.Niillä voidaan tehdä kukkiva puutarha myös pieneen tilaan. Lisäksi kesäkukat ovat edullisia ja useimmiten helppohoitoisia. Istutusaika alkaa varhain keväällä ja jatkuu aina pitkälle syksyyn; kesäkukilla saadaan siis kukkaloistoa moneksi kuukaudeksi!
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20218_72211.jpg
Nauti oman pihan sadosta ja valmista herkullista omenapannukakkua
Pannari on varmasti jokaisessa perheessä yksi suurimmista herkuista. Mutta kyllästyttääkö perussetti; pannari ja hillo? Mitäpä jos maustaisimme pannarin esimerkiksi kauden hedelmillä? Omenapannukakku on hauska tapa tuunata tavallista pannarireseptiä. Pannari sopii nälästä riippuen korvaamaan ruokaa illalla, tai nälkäiselle nuorisolle välipalaksi sekä tietysti kaikille jälkiruoaksi.
Ämpäri täynnä mustaherukoita
Nyt on oikea aika säilöä musta- ja punaherukoita joko pakastimeen tai hilloiksi ja mehuiksi
Mehun keittäminen on yllättävän helppoa ja sitä voi valmistaa myös pakastetuista marjoista pitkin vuotta. Lisäksi smoothiet, marjasalaatit ja muut jälkiruoat ovat oivia käyttötapoja herukoille.
202212_60205.jpg
Kissoille myrkylliset huonekasvit
Synnynnäinen uteliaisuus saa kissan alttiiksi myrkytyksille ja leikkisyys vierasesineiden syömiselle. Koska pienikin annos myrkyllistä ainetta voi johtaa jopa kissan kuolemaan, on varovaisuus kissatalouksissa aina paikallaan. Tyypillisimmin kissa saa myrkytyksen syömällä vahingossa haitallista ainetta, esimerkiksi huonekasvia.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton