• Etusivu
  • Kasvillisuus

Bataatti - ruokapöytään ja koristekasviksi!

Rakentajan toimitus
Päivitetty 13.05.2019
20163_45584.jpg

Bataatin mukuloita Kuva: (c) 2005 Jérôme SAUTRET, Wkimedia commons

(Ipomoea batatas) Sweet potato

Olet ehkä jo aiemmin tutustunut energiapitoiseen bataattiin ruuanvalmistuksessa - mutta tiedätkö että sitä voi kasvattaa ihan koristekasvinakin?

Bataatti

on suuri- ja makeamukulainen viljelyskasvi, joka muistuttaa kaukaista sukulaistaan perunaa. Sen kuori voi olla oranssin ohella myös violetti, punainen, ruskea tai jopa vaalea. Malto on valkea, kellertävä tai oranssinpunainen ja maultaan jauhoisen makeahko.

Bataatin mukulat sisältävät runsaasti tärkkelystä ja sokeria - ja ovat huomattavasti perunaa energiapitoisempia. Niissä on runsaasti myös ravintokuitua, C-vitamiinia, A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia sekä B6-vitamiinia. Bataattia kutsutaan myös makeaperunaksi.

Kasvi on kokonaan syötävä, joten se sopii eläimillekin. Bataattia syödään perunan tavoin keitettyinä, uunissa kypsennettyinä, kuutioina paistettuina, viipaleina grillattuna/pariloituna, sosekeittona tai soseena. Bataatti sopii myös piiraisiin ja pilkottuna patoihin. Myös bataatin lehtiä voi käyttää keitettyinä ja kevyesti suolattuna ruuan lisukkeena. Bataatti maistuu usein myös perheen pienimmille!

Bataatti on monivuotinen köynnös

Bataattia on viljelty Keski- ja Etelä-Amerikassa jo yli 5000 vuoden ajan. Nykyisin sitä viljellään lähes kaikilla maailman lämpimillä alueilla. Esimerkiksi Afrikassa A-vitamiinipitoisen bataatin syöntiä pyritään jopa edistämään.

Bataatti on periaatteessa monivuotinen köynnös, mutta kylmänarkuutensa takia sitä kasvatetaan usein yksivuotisena. Bataatti viihtyy parhaiten noin 24 asteen keskilämpötilassa, eikä kestä ollenkaan alle 10 asteen lämpötiloja (tämä kannattaa muistaa myös mukuloiden säilytyksessä!). Köynnöstävät koristekasvit päivänsini (Ipomoea tricolor) ja aitoelämänlanka (Ipomoea purpurea) kuuluvat samaan sukuun bataatin kanssa.

Bataatti Kuva: Biswarup Ganguly, lähde: Wikimedia Commons
Bataatti Kuva: Biswarup Ganguly, lähde: Wikimedia Commons

Bataatin kasvatus

Bataatista saa kauniisti kukkivan ja rehevän köynnöksen melko helposti:
- Istuta hyvälaatuinen bataatin mukula suureen ruukkuun pystyasentoon niin, että noin puolet mukulasta jää näkyviin.
- Kastele säännöllisesti. Reilun kuukauden kuluttua mukulan pinnalle ilmestyy pulleita ituja ja lehtien puhkeamisen jälkeen kasvu onkin nopeaa. Myöhemmin kesällä bataatti kukkii suppilomaisin, liiloin kukin - ja saattaapa suuresta ruukusta löytyä myös joku pieni mukulakin!

Värikäs ja persoonallinen bataatti tuo eloa niin ruukkutarhaan kuin ryhmäistutukseenkin - ja sopii myös amppeliin. Hyvin viihtyessään bataatti voi kasvattaa lajista riippuen 1-2 metrin pituiset versot! Köynnöstävänä se kaipaa tuekseen säleikön.

Jos bataatista haluaa näyttävän viherkasvin, niin kasvualustan tulee olla multava ja ravinteikas - jos taas halutaan kasvattaa mukuloita, niin mullan tulee olla melko vähäravinteista. Kasvupaikan pitää kuitenkin aina olla lämmin ja aurinkoinen!

Huomio

Huomio

Satoa (ja puhetta) bataatista?

Bataatti vaatii runsaasti lämpöä tuottaakseen satoa. Voit kokeilla sen viljelyä esimerkiksi kasvihuoneessa, muovitunnelissa tai lämpimällä seinustalla.

Bataatin kasvatus kiinnostaa - lue lisää Kysy, vastaamme -palstalta...

Huom.! Kuvia ja vinkkejä bataatin kasvatukseen löydät myös Puutarha.netin Keskustelupalstalta!

Bataatti kukkii Kuva: Forest & Kim Starr [CC-BY-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/3.0)], lähde: Wikimedia Commons
Bataatti kukkii Kuva: Forest & Kim Starr [CC-BY-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/3.0)], lähde: Wikimedia Commons
Kasvillisuus
kasvatus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Maittavat sieniruuat
Sienistä hyvinvointia – viljellyt vaihtoehdot lautaselle
Sienet ovat yhä melko harvinainen osa suomalaista ruokavaliota, vaikka niitä on saatavilla sekä luonnosta että viljeltyinä. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tai osaamista sienestää, ja toisinaan myös sääolot, kuten viime kesänä, heikentävät luonnonsienten saatavuutta. Viljeltyjä sieniä sen sijaan on helposti saatavilla kaupoista ympäri vuoden.
Nainen juurruttaa pistokasta
Merilevä virkistää huonekasveja
Yleisin hoitovirhe talvella on liikakastelu. Ennen kastelua tunnustellaan parin sentin syvyydestä mullan kosteus tai kokeillaan ruukun painoa kastelutarpeen arvioimiseksi. Talvella useimpien kasvien multa saa kuivahtaa kunnolla ennen uutta kastelua.
202210_79855.jpg
Kokeile kasvattaa viherkasvi hedelmän siemenestä: tässä pari vinkkiä
Eila Repo on harrastanut hedelmäpuiden kasvattamista siemenestä jo pidempään, alati uutta oppien. Nyt hän antaa vinkkinsä muillekin viherkasvien pellepelottomille.
20232_80953.jpg
Monipuolinen ruukkupuutarha: iloa ja satoa koko kesän ajan
Ruukkupuutarhojen suosio on lisääntynyt niiden muunneltavuuden ja myös pienen tilantarpeen vuoksi. Ruukuissa kasveja voi vaihtaa, poistaa ja lisätä koko kasvukauden ajan. Toisaalta ruukkuja on tarvittaessa helppo siirtää paikasta toiseen. Ruukkuistutuksiin sopivat kesäkukkien lisäksi niin pienet koriste- ja hedelmäpuut, pensaat, perennat, heinät, saniaiset, mehikasvit, sipulikasvit kuin vihanneksetkin. Ruukkupuutarhan voit perustaa parvekkeelle, terassille tai vaikka puutarhaan. Ruukkukasveilla voit myös täydentää perennaryhmää; täyttää aukkopaikkoja ja antaa ryhmälle korkeutta.
Muhevainen oma sato
Omaa satoa parvekepuutarhasta helposti ja vaivattomasti
Parvekkeilla ja patioilla kasvattaminen kiinnostaa, sillä niillä halutaan viettää aikaa ja kasvit tuovat sinne viihtyisyyttä. Ruokaa voi mainiosti tuottaa ruukuissa eikä erillistä kasvimaata tarvita. Parveke- tai patioviljelyssä ei tarvitse tinkiä istutusten kauneudesta, sillä monet satoa tuottavat lajit ovat jo itsessään kauniita. Asukkaat kaipaavat tietoa siitä, mitä voi kasvattaa ja miten se tapahtuu. Tässä vinkkejä jaettavaksi asukkaille vaikkapa asukastiedotteeseen tai yhtiökokoukseen.
20174_48987.jpg
Pakkaskevät on armoton kasveille
Pääsiäisen jälkeenkin sää jatkuu usein lähes talvisena. Kylmä kevät altistaa monet kasvit pakkasvaurioille. Älä siis kiirehdi kukkapenkin siivouksessa tai nurmikon haravoinnissa. Vielä ehdit myös leikata pensaita. Mutta nyt on viimeinen hetki pelastaa tuijat ja alppiruusut ruskettumiselta; onhan kevätsuojaus kunnossa?
20227_78230.jpg
Tietoa kotipuutarhurin turvaksi
Taimien laatu on ratkaiseva onnistuneelle kasvutulokselle. Hyvät taimet ovat terveitä ja puhtaita eikä niissä saa olla haitallisia tuhoeläimiä, kasvitauteja tai rikkakasveja. Taimien pitää kotipuutarhassa oikein istutettuna juurtua ja alkaa kasvaa. Monivuotisille koristekasvien, hedelmien, marjojen sekä vihannesten taimille on asetettu kauppakelpoisuusvaatimuksia. Kesäkukkia lukuun ottamatta taimitarhakasveilla on aina oltava nimilappu.
Kallionauhus täydessä kukassaan
Näyttävät nauhukset ovat loppukesän kukkijoita
Kesän lähestyessä syksyä alkavat nauhusten lämpimänkeltaiset kukat loistamaan kuin pienet auringot. Kaikki nauhukset kukkivat keltaisin kukin, mutta kukintojen ja lehtien muodot vaihtelevat lajeittain. Kukinnot voivat olla tähkämäisiä tai töyhtömäisiä tai leveitä ja kartiomaisia. Nauhukset kukkivat runsaasti ja niiden kukinta-aika on pitkä. Isokokoiset nauhukset vaativat melko runsaasti tilaa ja upeimmillaan ne ovatkin juuri yhden lajikkeen runsaina ryhmäistutuksina.
Sitruunamelissa
Sitruunamelissa (Melissa officinalis):
Usein ensimmäinen tapaaminen sitruunamelissan kanssa on nimenomaan tällainen. Jäätelön tai piirakan koristeena on vihreä kasvikunnan edustaja. Tarkemmin tutustuessa huomaa, että koristeelliset lehdet ovat sydämen muotoisia ja ne tuoksuvat voimakkaasti sitruunalle; etenkin, jos niitä hieroo sormien välissä.
20242_83414.jpg
Rakenna helppo vesiaihe pihalle
Vesiaihe piristää pihaa ja toimii iloisena katseenvangitsijana. Pienimmillään vesiaiheen voi rakentaa ruukkuun tai saaviin. Jos haluat isomman vesiaiheen ja olet valmis kaivupuuhiin, on valmisallas hyvä vaihtoehto.
joulukimppu valkoisessa vaasissa pöydällä
Joulukukilla saadaan jouluhenki heräämään
Joulukukat loihtivat kotiin pehmeää ja luonnollista juhlatunnelmaa. Jokaisella joulun kukalla on myös oma persoonallisuutensa, joka herättää erilaisia tunteita. Esimerkiksi hyasintin tuoksu nostattaa monilla sen oikean joulumielen vuosi toisensa perään ja joulutähti juhlistaa takuuvarmasti joulupöydän. Amaryllis eli jaloritarinkukka on aina niin ylväs. Havut ovat rauhoittavia ja niillä voi halutessaan vaikka korvata joulukuusen. Kukat valitaan myös yhä useammin muuhun sisustukseen ja juhlapäivän kattaukseen sopivaksi, sekä värejä että muotoja mukaillen.
202112_74133.jpg
Vuoden vaihde täyttyy räiskeestä, valonvälähdyksistä ja paukkeesta
Ilotulitteita; raketteja, patoja, suihkuja ja vaikka mitä muita, ammutaan vuoden vaihtuessa miljoonia kappaleita meillä Suomessakin. Loistavat raketit takaavat vuoden vaihtumisen juhlavissa tunnelmissa – vaikka niitä ei itse lähettäisikään.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton