• Etusivu
  • Kasvillisuus

Chilit - vuoden vihannes 2013

Rakentajan toimitus
Päivitetty 07.03.2013
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Tiedote 19.12.2012

Chilit herättävät intohimoja moneen suuntaan niin syöjissään kuin kasvattajissaankin. Viljelykasveina chilit eivät ole helpoimmasta päästä, mutta silti ne ovat innostaneet etenkin monia miehiä puutarhatöiden pariin. Runsas laji- ja lajikekirjo tuovat viljelyyn mielenkiintoa ja haasteita. Chilit koukuttavat joitakin myös fyysisesti. Palkojen tulinen polte saa nimittäin ihmisessä aikaan endorfiiniryöpyn.

Chilien alkuperä

Paprikakasvit ovat kotoisin Etelä-Amerikasta, jossa ihmiset ovat viljelleet ja jalostaneet niitä jo miltei 10 000 vuotta. Chilit kuuluvat tomaatin, munakoison ja perunan tavoin koisokasvien sukuun. Domestikaation seurauksena kaupalliseen viljelyyn on valikoitunut viisi yleisempää lajia, joista on tarjolla satoja ja jopa tuhansia eri lajikkeita. Lisäksi tunnetaan lähemmäs 30 villichililajia.

Makea ruokapaprika on Capsicum annuum -lajin tunnetuin edustaja Suomessa. Samaan lajiin kuuluu myös tulisia chili- ja maustepaprikoita. Muita tärkeitä chililajeja ovat C. chinense, frutescens, baccatum ja pubescens.

Chilit levisivät Amerikoista Kolumbuksen paateilla Espanjan kautta pohjoiselle pallonpuoliskolle 1500-luvulla. Chileistä tuli pian erottamaton osa esimerkiksi aasialaista keittiötä, jossa oli jo totuttu voimakkaisiin makuihin pippurin muodossa.

Chilit rakastavat valoa ja lämpöä

Paprikakasvit vaativat pitkän taimikasvatusajan ennen kukinnan alkua ja hedelmien kehittymistä. Etenkin kotiviljelyssä tärkein kasvua rajoittava tekijä on valon vähyys. Valon ja lämmön lisäksi chilit vaativat tarkkaa kastelua, sillä kasvin painosta juurten osuus on vain noin 10 %. Liiallinen märkyys voi näkyä esimerkiksi heikentyneenä sadontuottona.

Paprikakasveille on ominaista sadon jaksottaisuus. Chileillä satotaakkaa voi jakaa ja näin varmistaa hedelmien tasaisempi kypsyminen keräämällä palkoja jatkuvasti. Paprikakasvit ovat itsepölytteisiä, mutta niukoissa valo-olosuhteissa kukkien pölyttymistä ja hedelmöittymistä voidaan edistää kimalaisten avulla – tai kotiviljelyssä pumpulipuikoilla.

Kapsaisiini tekee paprikoista chilejä

Kasvitieteellisesti chilin hedelmä on marja. Useimmiten hedelmiä kutsutaan paloiksi. Palkojen tulisuus johtuu kapsaisinoideista, erityisesti yhdisteestä nimeltään kapsaisiini. Eniten näitä polttavia yhdisteitä on vaaleissa siemenkiinnikkeissä.

Kapsaisinoidit sitoutuvat hermoston reseptoreihin, jotka tuottavat aistimuksen kivusta ja poltteesta. Tämä saa kuitenkin aikaan mielihyvää tuottavan endorfiinin vapautumisen, jolloin chileihin voi syntyä jonkinasteinen riippuvuus. Koska kapsaisinoidit ovat rasvaliukoisia yhdisteitä, poltetta ei voi lievittää vedellä. Parhaiten tulisuutta voi huuhdella suusta rasvaisilla maitotaloustuotteilla tai leivällä. Myös kädet on syytä suojata hyvin tulisia chilejä käsiteltäessä.

Kapsaisiinilla on todettu olevan joitakin terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Se muun muassa suojaa mahahaavalta, ainakin rottia, ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Chileissä on myös runsaasti vitamiineja, erityisesti C- ja E-vitamiinia.

Kauneutta hyötytarhaan

Chilit ovat ennen kaikkea hyötykasveja, mutta niillä on myös koristearvoa. Chilien kukkien koossa, värissä ja tuoksuissa on eroja, mutta suurin ja pitkäkestoisin koristearvo löytyy värikkäistä hedelmistä.

Runsaasta lajikevalikoimasta johtuen palkojen väri vaihtelee punaisen eri sävyistä oranssiin ja keltaiseen. Lisäksi on olemassa chililajikkeita, joiden hedelmät ovat tummanvioletteja tai liki mustia. Palkojen muodoissa lajikkeiden välillä on suuria eroja. Jotkut paloista ovat kapean pitkiä, jotkut taas pyöreän muhkuraisia.

Lajikkeet eroavat toisistaan myös lehtien värin ja kasvutavan mukaan. Matalakasvuisia lajikkeita voi käyttää vaikkapa ruukkuistutuksissa tuomassa uutta ilmettä kesäkukkien keskelle. Lisäksi on jalostettu koristechilejä, joiden arvo perustuu nimenomaan näyttävään ulkonäköön eikä niinkään palkojen makuun ja tulisuuteen.

Suomalaiset chilit kasvavat kasvihuoneissa ja kotona

Chilejä viljellään ammattimaisesti myös Suomessa muutamalla kauppapuutarhalla. Vaikka chilien käyttö suomalaisessa keittiössä on vielä melko pientä, kiinnostus chilejä kohtaan on jatkuvassa kasvussa. Kansainvälistymisen myötä suomalaiset uskaltavat yhä rohkeammin käyttää chilejä ruuanlaitossa, jopa suklaisissa jälkiruuissa. Chilipalkoja myydään tuoreina, mutta myös jatkojalostettuina tuotteina chilijauheista säilykkeisiin.

Suomesta löytyy runsaasti innokkaita chiliharrastajia, niin kasvattajia kuin syöjiä. Esimerkiksi Tampereella järjestettävät chilifestarit ovat keränneet useana vuonna yli 20 000 kävijää. Suomen Chiliyhdistyksen jäsenmäärä on myös kasvussa.

Huomio

Huomio

Chilien tulisuus

Chilien tulisuutta mitataan Scovillen asteikolla. Puhdas kapsaisiini saa arvoksi 16 miljoonaa scovillea, kun taas makea ruokapaprika 0 scovillea. Tällä hetkellä tulisimpana chilinä pidetään Trinidad Moruga Scorpion -lajiketta, jonka tulisuus on noin 2 miljoonaa scovillea. Aikaisemmin tulisimpana lajikkeena pidetyn Habaneron tulisuus Scovillen asteikolla on noin puoli miljoonaa.

Koska scovillet ovat suuria lukuja, chilien tulisuus ilmoitetaan kuluttajille yleensä asteikolla 0-10. Habanero saa tällä asteikolla arvon 10, joten tulisemmat chilit saavat kympin perään vielä plusmerkkejä. Tulisuus ei kasva asteikolla tasaisesti, vaan arvojen 10 ja 9 välinen ero tulisuudessa on huomattavasti suurempi kuin arvojen 1 ja 2 välinen ero. Lajikkeen lisäksi tulisuuteen vaikuttavat kasvuolosuhteet lämpötilasta kasvualustaan. Yhden kasviyksilön eri palkojen tulisuudessa voi olla myös eroja.

Huomio

Huomio

Tunnetuimmat chililajit

Chili- ja maustepaprikat (Capsicum annuum Chili- ja Longum-ryhmä) ovat jalostetuista chileistä tunnetuimpia ja laajimmin myös pohjoiselle pallonpuoliskolle levinneitä. Lajikkeista löytyy vaihtelua tulisista mietoihin ja isoista paloista pieniin. Yksi viljelyn haasteista on lajikkeiden suuri ötökkäalttius. Tunnettuja lajikkeita ovat Jalapeño, Cayenne, Pepperoni ja Thai.

Karibialla yleisiin havannapaprikoihin (Capsicum chinense) kuuluu useita voimakkaasti tulisia chilejä. Pienikokoiset havannapaprikat ovat vaateliaita kasvatettavia, mutta niillä on hyvin tunnistettava oma maku. Lajin tunnetuimpia edustajia ovat Habanerot ja Naga Morichit.

Väli-Amerikasta kotoisin olevat pensaspaprikat (Capsicum frutescens) viihtyvät kuumassa ja kosteassa. Laji on kuitenkin melko helppohoitoinen. Ylivoimaisesti tunnetuin pensaspaprikalajike on Tabasco.

Marjapaprikat (Capsicum baccatum) ovat yleisiä lähinnä Etelä-Amerikassa. Laji on verrattain helppohoitoinen ja monimuotoinen. Useimmat lajikkeista ovat Ajeja, sillä Etelä-Amerikan espanjaksi paprika on ’aji’. Lajikkeita ovat muun muassa Aji Amarillo, Aji Cristal ja Lemon Drop.

Vaativien rokotopaprikoiden (Capsicum pubescens) alkuperä on Andien vuoristossa. Viileät yöt tai jaksot saavatkin ne tuottamaan enemmän satoa. Palot ovat paksuseinäisiä ja muistuttavat pieniä omenia. Rocotot ja Canariot ovat lajin edustajia.

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20174_48924.jpg
Miten toteuttaa kaunis ja näyttävä kukkapenkki?
Lue vinkit, joilla pääset luomaan runsaasti kukkivan ja näyttävän kukkapenkin.
20227_79011.jpg
Keltaistilla kukilla pääsiäistunnelmaa
Älä anna kevätväsymyksen iskeä, vaan hyödynnä kukkien väriterapiaa! Poimi tästä vinkit tai kehitä itse aivan uusia tapoja käyttää tavallisia viherkasveja ja kukkivia ruukkukasveja. Muista myös ruukkuihin suunnitellut koristekatteet.
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Vesiviljely - viljelyä ilman multaa
Vesiviljely eli hydroponinen viljely tarkoittaa kasvin kasvattamista suoraan ravinneliuoksessa - lisäksi tarvitaan väliaine, joka tukee kasvia. Vesiviljelyssä multaa voidaan käyttää kasvualustassa myös osittain (puolihydro) tai sitä ei käytetä ollenkaan(täyshydro). Mullan sijasta voidaan siis käyttää erilaisia väliaineita, jotka antavat kasville tukea, suojaavat juuria valolta sekä kuivumiselta sitomalla ravinneliuosta itseensä. Aeroponisessa tekniikassa väliainetta ei käytetä lainkaan, vaan juuria sumutetaan suljetussa tilassa hienojakoisella ravinneliuoksella.Vesiviljely voidaan jakaa kahteen ryhmään: passiivinen vesiviljely ja aktiivinen vesiviljely. Jako riippuu siitä miten kasvien kastelu ja ravinteiden annostelu on järjestetty. Tunnetuin passiivisen vesiviljelyn muoto on monelle tuttu altakasteluruukku.Vesiviljelyssä kasvin juuret ottavat ravinteen suoraan vedestä, jota varten kasvit kehittävät erityiset vesijuuret. Altakastelussa vesi ja ravinteet ovat ruukun pohjalla, josta ne nousevat ylös kapillaarisesti ylöspäin. Vesitila ja kasvia tukeva väliaine ovat erillään, kuitenkin niin, että juuret voivat kasvaa myös suoraan vesitilaan. Passiivisessa kasvatuksessa väliaine voi olla miltei mikä tahansa kapilaarisesti johtava aine - eikä sen siis tarvitse olla vain multaa tai turvetta.Aktiivisessa vesiviljelyssä vesi kiertää järjestelmässä yleensä pumpun avulla. Vesikierto hapettaa veden (mikä on tärkeää, kun kasvin juuret ovat vedessä). Vettä voidaan hapettaa myös erillisellä ilmapumpulla. Vesikierto sekä veden hapetus ilmapumpulla voidaan myös yhdistää samassa järjestelmässä, jolloin kasvatustehoa saadaan lisättyä. Aktiivisessa vesiviljelyssä kasvit kasvavat yleensä tehokkaammin, kuin passiivisessa vesiviljelyssä.
20216_71290.jpg
Roundupilla hävität myös jättiputken
Suomeen on vuosien varrella tuotu monia ulkomaisia lajeja puutarhojemme koristekasveiksi. Jättiputki kuuluu näihin tulokkaisiin, jotka syrjäyttävät alkuperäistä kasvistoa ja eläimistöä, ja ovat täten uhka luontomme monimuotoisuudelle. Jotkut vieraslajit, kuten jättiputki, ovat myös haitallisia ihmisen terveydelle.
20213_68980.jpg
Bokashi-kompostointi: Mitä kompostiin saa laittaa?
Mikäli ison talouskompostorin hankinta ei ole ajankohtaista tai mahdollista, kompostointia voi harjoittaa myös pienimuotoisemmin. Bokashi-keittiökompostointi tuottaa ravintorikasta bokashi-kompostia läpi vuoden. Se toimii pienissäkin kotitalouksissa, joissa biojätteen määrä jää vähäisemmäksi. Bokashi-kompostointimenetelmä on kotoisin Japanista, jossa sanapari boka shi tarkoittaa käynyttä eloperäistä ainetta. Bokashi-kompostoinnissa orgaaninen aine hapatetaan eli fermentoidaan ilmatiiviissä astiassa hajuttomasti.
20237_78846.jpg
Miksi lupiineista pitäisi päästä eroon?
Lupiini on Suomen luontoon villiintynyt vieraslaji. Se on alun perin kotoisin läntisen Pohjois-Amerikan vuoristoista ja on monen muun haitallisen vieraslajin tapaan tuotu Suomeen koriste- ja rehukasvina. Ensimmäiset havainnot luontoon karanneista lupiineista tehtiin 1800-luvun lopulla. Lupiini on myös myrkyllinen, vaikka pienen määrän syöminen ei yleensä aiheuta oireita.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton