• Etusivu
  • Ajankohtaista

Inkivääri (Zingiber officinale)

Rakentajan toimitus
Päivitetty 06.02.2024
20188_54282.jpg

Inkivääriä tuoreena ja jauhettuna

Kuinka hyvin tunnet ruohovartisen, monivuotisen maustekasvin, inkiväärin? Inkivääristä käytetään mausteena kasvin maavartta joko tuoreena tai kuivattuna jauheena. Väkevä ja vaaleankeltainen mauste on lähtöisin Kaukoidästä, mistä se on levinnyt liki koko maailmaan. Ainakin 1300 -luvulle asti inkivääri oli pippurin ohella tavallisin mauste Euroopassa!

Ps. Inkivääristä on runsaasti luettavaa myös Puutarha.netin Keskustelupalstalla!

Inkiväärin kasvatus

Eteläisessä Suomessa inkiväärin kasvatus onnistuu puutarhan suojaisessa paikassa tai vaikka parvekkeella. Esimerkiksi kaupasta ostettu inkiväärinjuuri istutetaan 6-10 cm syvyyteen kylvömultaan tai tavalliseen, turpeella täydennettyyn kukkamultaan pienimmät mykeröt ylöspäin. Ruukun tulisi olla noin 20 cm leveä ja korkea, sekä pohjarei´itetty. Liian pienessä astiassa kasvaessaan inkivääri kasvattaa lähinnä vain maanpäälistä osaansa.
Vinkki: Voit leikata inkiväärin myös paloiksi ja liottaa niitä kylmässä vedessä 3-5 h ennen istutusta. Myös juurakon jämäpalanen kelpaa istutettavaksi!

<p data-block-key="hhxj6">Inkivääri on kaunis kasvi</p>
Inkivääri on kaunis kasvi

Ruukku asetetaan puolivarjoisaan ja lämpimään paikkaan. Pohjalämpö, esimerkiksi patteri tai lämmitetty lattia auttaa juurtumisessa. Kastellaan kerralla reilusti, mutta annetaan kasteluiden välillä kuivahtaa (juurakko mätänee helposti). Lehdet ilmestyvät 2-8 viikossa.

Siirrä taimi parvekkeelle, kasvihuoneeseen tai puutarhaan yöhallojen mentyä ohitse. Huonekasvina kasvatettaessa ovat helposti punkit riesana. Valon suhteen inkivääri on vaatimaton ja viihtyy hieman varjoisammassakin paikassa. Kesällä taimet kaipaavat runsaasti lämpöä, vettä ja ravinteita. Lannoitetaan kastelun yhteydessä kasvun ollessa kiivaimmillaan - ja mukulasato korjataan ennen pakkasten tuloa. Inkiväärin kasvattaminen kestää siis 5-6 kk.

Tiesitkö, että... inkivääri on hauska ja eksoottinen huonekasvi - ja voi myös kukkia näyttävästi!

Inkiväärin käyttö mausteena

Inkiväärin maku on vahva, joten sen makuun totuttelu voi viedä hetken. Se maistuu makealta, raikkaalta ja tuliselta. Aloita pienellä määrällä ja kokeile rohkeasti juomissa ja ruuissa. Inkivääri nautitaan eri tavoin riippuen siitä, mihin tarkoitukseen sen halutaan vaikuttavan; tuoreena, kuivattuna - tai vaikka eteerisenä öljynä hieronnassa.

Pese ja kuori inkiväärinjuuri hyvin. Raasteena ja silppuna inkivääriä voit lisätä keittoihin, kastikkeisiin ja pataruokiin. Voit kokeilla myös juurenpalan liottamista vedessä, liemessä tai mehussa - ja lisätä sen sitten ruokaasi. Pilkottuna sitä voi käyttää myös teen seassa ja lisätä kotona tehtyihin mehuihin! Sushissa inkivääri on perinteinen lisuke, jota käytetään makuaistin raikastamiseen suupalojen välillä. Raastettu inkiväärin juuri sopii makeisten, curryn, pannulla paistettujen kasvisten, leivonnaisten ja kastikkeiden maustamiseen. Helppo lisätä myös smoothien tai tuorehedelmäpuuron joukkoon! Pieni määrä inkivääriä riittää pitkälle ja jääkaapissa se säilyy hyvin.

Euroopassa inkivääriä käytetään hedelmäruokien (mm. kurpitsasäilykkeiden) sekä leivonnaisten (keksit ja pikkuleivät) sekä juomien mausteena. Skandinaviassa inkivääri kuuluu jouluruokiin, kuten piparkakkuihin ja glögiin. Inkiväärijauhetta voidaan käyttää vaikka sokerin kanssa viilin päällä. Kokeile rohkeasti!

Inkiväärin terveysvaikutukset kansanlääkinnässä on tiedetty jo satoja vuosia. Se on kiinalaisen lääketieteen monitaituri, jota on tutkittu paljon myös länsimaisessa lääketieteessä. Tutkimusnäyttö on vielä vähäistä, mutta sen kipua ja tulehduksia hillitsevillä yhdisteillä on saatu positiivisia vaikutuksia tulehduskipulääkkeiden tavoin. Inkivääri sisältää mm. kapsaisiinia, beta-karoteenia, kurkumiinia, salisylaattia ja kaffeiinihappoa, jotka kaikki vähentävät kipua ja tulehdusta!

Sisäisesti käytettynä inkivääri mm.
- Parantaa ruuansulatusjärjestelmän toimintaa stimuloimalla haiman toimintaa.
- Ehkäisee ruuansulatuksen ongelmia ylläpitämällä suoliston normaalia bakteeritasapainoa.
- Ehkäisee pahoinvointia.
- Hoitaa mahahaavoja ja ehkäisee niiden syntymistä.
- Helpottaa ripulia ja ummetusta.
- Ehkäisee migreeniä.
- Ehkäisee sydäntauteja ja tehostaa verenkiertoa.
- Edistää verenkiertoa raajoissa.
- Tehostaa aineenvaihduntaa.
- Auttaa torjumaan flunssaa (mm. kurkun tulehdukset).
- Hoitaa kroonista väsymystä.
- Vähentää kipuja ja tulehduksia.
- Suojaa syövältä.
- Tekee hyvää iholle ja hiuksille.
- Poistaa nestettä ja vähentää turvotusta.
- Kohottaa libidoa esimerkiksi vaihdevuosien aikana. Inkivääri on luontainen lemmenrohto!

Ulkoisesti inkivääriä voidaan käyttää esimerkiksi hammassärkyyn ja eliminoimaan pahanhajuista hengitystä! Sitä voidaan hieroa myös kylmiin jalkoihin.

Ohje

Ohje

Inkivääri luontaislääkkeenä

Inkiväärin terveysvaikutukset kansanlääkinnässä on tiedetty jo satoja vuosia. Se on kiinalaisen lääketieteen monitaituri, jota on tutkittu paljon myös länsimaisessa lääketieteessä. Tutkimusnäyttö on vielä vähäistä, mutta sen kipua ja tulehduksia hillitsevillä yhdisteillä on saatu positiivisia vaikutuksia tulehduskipulääkkeiden tavoin. Inkivääri sisältää mm. kapsaisiinia, beta-karoteenia, kurkumiinia, salisylaattia ja kaffeiinihappoa, jotka kaikki vähentävät kipua ja tulehdusta!

Sisäisesti käytettynä inkivääri mm.
- Parantaa ruuansulatusjärjestelmän toimintaa stimuloimalla haiman toimintaa.
- Ehkäisee ruuansulatuksen ongelmia ylläpitämällä suoliston normaalia bakteeritasapainoa.
- Ehkäisee pahoinvointia.
- Hoitaa mahahaavoja ja ehkäisee niiden syntymistä.
- Helpottaa ripulia ja ummetusta.
- Ehkäisee migreeniä.
- Ehkäisee sydäntauteja ja tehostaa verenkiertoa.
- Edistää verenkiertoa raajoissa.
- Tehostaa aineenvaihduntaa.
- Auttaa torjumaan flunssaa (mm. kurkun tulehdukset).
- Hoitaa kroonista väsymystä.
- Vähentää kipuja ja tulehduksia.
- Suojaa syövältä.
- Tekee hyvää iholle ja hiuksille.
- Poistaa nestettä ja vähentää turvotusta.
- Kohottaa libidoa esimerkiksi vaihdevuosien aikana. Inkivääri on luontainen lemmenrohto!

Ulkoisesti inkivääriä voidaan käyttää esimerkiksi hammassärkyyn ja eliminoimaan pahanhajuista hengitystä! Sitä voidaan hieroa myös kylmiin jalkoihin.

Kaikille inkivääri ei kuitenkaan sovi

Tuore inkivääri on tuhtia tavaraa, joten sen käyttö tulee aloittaa varovaisesti. Herkkävatsaisille inkivääri ei siis välttämättä sovi, eikä inkivääriä/inkiväärivalmisteita suositella verenohennus- tai diabeteslääkitystä käyttäville tai rytmihäiriöistä kärsiville. Inkiväärivalmisteita, -teetä sekä inkivääriä sisältäviä ravintolisiä ei myöskään suositella raskaana oleville.

<p data-block-key="2l7io">Inkivääri sopii käytettäväksi miltei missä tahansa!</p>
Inkivääri sopii käytettäväksi miltei missä tahansa!
Ajankohtaista
hyötykasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20227_78632.jpg
Yksivuotisten kesäkukkien hoitoniksejä
Kesäkukat ovat kestäviä ja pitkään kukkivia yksivuotisia kasveja.Niillä voidaan tehdä kukkiva puutarha myös pieneen tilaan. Lisäksi kesäkukat ovat edullisia ja useimmiten helppohoitoisia. Istutusaika alkaa varhain keväällä ja jatkuu aina pitkälle syksyyn; kesäkukilla saadaan siis kukkaloistoa moneksi kuukaudeksi.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20218_72211.jpg
Nauti oman pihan sadosta ja valmista herkullista omenapannukakkua
Pannari on varmasti jokaisessa perheessä yksi suurimmista herkuista. Mutta kyllästyttääkö perussetti; pannari ja hillo? Mitäpä jos maustaisimme pannarin esimerkiksi kauden hedelmillä? Omenapannukakku on hauska tapa tuunata tavallista pannarireseptiä. Pannari sopii nälästä riippuen korvaamaan ruokaa illalla, tai nälkäiselle nuorisolle välipalaksi sekä tietysti kaikille jälkiruoaksi.
Ämpäri täynnä mustaherukoita
Nyt on oikea aika säilöä musta- ja punaherukoita joko pakastimeen tai hilloiksi ja mehuiksi
Mehun keittäminen on yllättävän helppoa ja sitä voi valmistaa myös pakastetuista marjoista pitkin vuotta. Lisäksi smoothiet, marjasalaatit ja muut jälkiruoat ovat oivia käyttötapoja herukoille.
20232_69131.jpg
Chiliruokia moneen makuun
Chiliä kannattaa käyttää rohkeasti erilaisten ruokien maustamiseen. Chiliä on olemassa monenlaisia lajikkeita, hyvinkin miedosta erittäin tuliseen lajikkeeseen. Chiliä löytyy myös monia eri sävyjä. Monet pelkäävät käyttää chiliä ruuassaa, juurikin sen tulisuuden vuoksi, mutta eiköhän 200 lajikkeen joukosta löydy jokaiselle oma lempilajike. Kokeile! ...Joten ei muuta kuin potkua ruokiin ja nauttimaan makuelämyksistä. Tässä muutama herkkuvinkki matkaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton