Avomaankurkku hurmaa tuoreena – nappaa parhaat vinkit käyttöön ja säilöntään

Tuore avomaankurkku sopii moneen – salaatteihin, voileiville ja perinteisiin säilykkeisiin. (Kuva: Pixabay)
Tuoreen avomaankurkun käyttö on monille vierasta. Sen sijaan teollisuuden säilömät etikkakurkut tunnetaan, ja ne ovatkin oiva, kirpeä täydentäjä moneen muutoin tasaisen makuiseen ruokaan. Enää säilykekurkut eivät maistu voimakkaan etikkahappoisilta, vaan reseptejä on jatkuvasti muunnettu ajanhenkisiksi. Liemen makeutta on lisätty.
Avomaakurkkua kannattaa maistella toisinkin tavoin. Kokeile salaatteihin, voileiville ja perinteisiksi hölskytyskurkuiksi, mutta myös kuumennettaviin ruokiin: keittoihin, täytettynä ja gratinoituna uuniin sekä moussakan tapaan valmistettuna. Pieni määrä omatekoisia kurkkusäilykkeitä mahtuu tavalliseen jääkaappiin, ja kellarin tai kylmiön omistaja voi säilöä kurkkuja enemmänkin.
Valitse napakoita, viidestä viiteentoista sentin mittaisia avomaankurkkuja, jotka ovat pinnaltaan rosoisia ja vihreitä. Ylikypsissä kurkuissa pinta sileytyy ja kellastuu eivätkä nämä kelpaa tuorekäyttöön tai säilöntään. Nestejännityksensä menettäneet kurkut ovat väärän säilytyksen tulosta. Sadonkorjuun jälkeen viilennetyt kurkut tulee suojata haihtumiselta ja auringolta. Kurkku pysyy laadukkaana, kun se säilytetään viileässä, +8 ‒ +10 asteessa erillään etyleeniä tuottavista hedelmistä ja tomaateista.
Ohje
Tiesitkö?
- Kurkku kuuluu samaan sukuun melonien, kurpitsojen ja eksoottisen hedelmän kivanon kanssa. Se on kotoisin Pohjois-Intiasta Himalajan juurelta. Nykyisin viljeltävät miedot kurkkulajit on jalostettu siellä kasvavista villikurkuista.
- Kurkku on vihanneksista yksi vesipitoisimmista, joten sen energiapitoisuus on pieni, samaa luokkaa jäävuorisalaatin kanssa. Kurkku on mitä mainioin valinta painonhallintaan. Kurkusta ruoka saa volyymiä ja vatsa kylläisyyden tunnetta. Kurkku keventää ja raikastaa ruokavalion.
- Kurkku on maukasta ja virkistävää vettä pureskeltavassa muodossa. Lisäksi se sisältää jonkin verran vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, esimerkiksi kaliumia. Rasvaa kurkku ei sisällä juuri lainkaan ja sokeriakin vain nimeksi.
Nauti kurkun aromista
Kurkkuihin kehittyvä tuoksu ja maku johtuvat niiden sisältämistä aldehydeistä, jotka voimistuvat ilman hapen vaikutuksesta kurkkua pilkottaessa. Aromin tunnistaa vahvana, kun tekee isoäidin tapaan niin sanottuja hölskytyskurkkuja kahden lautasen välissä ravistellen. Ruoka tunnetaan myös nimellä hyrskytyskurkut. Tuoksu on nostalginen, jos siihen on tottunut lapsuuden syyskesinä. Suomessa viljellään lähes yksinomaan vihreitä avomaankurkkuja, mutta esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa näkee käytettävän myös sileäkuorisia valkoisia kurkkuja.
Avomaalla viljelty kurkku eroaa jo lajikkeena kasvihuonekurkusta huomattavasti. Jotkut vanhat avomaan lajikkeet saattoivat maistua karvailta, mutta uusista lajikkeista karvaus on saatu katoamaan täysin. Avomaan kurkku on vaativa kasvi. Se tarvitsee lämpimän, tuulensuojaisan kasvupaikan, riittävästi ravinteita varsinkin sadonmuodostuksen aikaan ja paljon vettä, mutta ei jatkuvaa märkyyttä.
Vaativa, mutta tuottoisa kasvis
Viileänarkana kasvina avomaan kurkku menestyy parhaiten maamme eteläisissä ja lounaisosissa. Eniten avomaan kurkkua tuotetaan Varsinais-Suomen rannikkoalueella.
Avomaan kurkusta saadaan satoa 50 000‒80 000 kg/ha, joten avomaan kurkku on yksi satoisimmista avomaanvihanneksistamme.
Kurkku on monipuolista kylmää hyvää
Kurkku on käyttövalmista koko pituudeltaan ja kuorineen. Huuhtaisu riittää. Katkaise kurkut keskeltä. Saat kätevästi jaettavaksi virkistävät ja raikkaat välipalat pihatalkoisiin, leikin, työn tai liikunnan lomaan. Puolikkaasta kurkusta saa hyvän otteen niin lapsi kuin aikuinen. Jotkut lisäävät mausteeksi ketsuppia tai sinappia. Retkieväänä kurkku toimii janojuoman tavoin. Kurkku maistuu suun täydeltä haukattuna erilaiselta kuin ohuina viipaleina.
Tehosekoittimessa kurkku soseutuu kylmän keiton pohjaksi tai juomaksi, jonka voi maustaa ripauksella suolaa, pippuria ja sokeria. Kokeile mausteeksi tuoreyrttejä: tilliä, ruohosipulia, minttua, basilikaa tai sitruunamelissaa. Aavistus chiliä tai valkosipulia, tilkka sitruunaa tai viinietikkaa terävöittävät makua.
Kurkku yhdistetään usein hapanmaitotuotteisiin, kuten jogurttiin, piimään tai ranskankermaan. Voimakkaat juustot sopivat kurkun kumppaneiksi. Ja maailman yksinkertaisin salaatti niin lasten kuin aikuisten makuun syntyy raejuustosta ja kurkkukuutioista. Mausteeksi riittävät tilli, suola ja pippuri.
Kuumenna keittoon, vokkiin ja uuniruokaan
Suomessa vielä melko uutta on kuumentaa kurkkua. Kun höyläät kurkusta pitkittäin nauhoja, saat kaunista ja maukasta kurkkutagliatellea sekoitettavaksi vastaavanlaisen, kuuman pastan joukkoon. Vokkiruokiin paloiteltu kurkku kannattaa pyöräyttää kuumentumaan aivan viime vaiheessa.
Kuuma kurkkukeitto on kokeilemisen arvoinen. Uuniruokiin kurkut voi halkaista pitkittäin ja poistaa sisäosat siemenineen. Käytä kurkkua kuumiin ruokiin samaan tapaan kuin kesäkurpitsaa.
Anna tutun kurkun yllättää
Kurkku on helppo kovertaa poikittain leikattuina paloina syötäviksi juoma-astioiksi. Pitkittäin koverrettuna siitä saa venemäisen astian salaattia varten. Vinottain kurkusta höylätyt viipaleet taipuvat purjeiksi leiville tai voileipäkakun päälle. Kiinnitä kurkkupurjeet coctailtikuilla.
Kauneudenhoitoon kurkkua on kautta aikain käytetty sekä sisäisesti että ulkoisesti. Kurkkumehun juominen auttaa käsien ja jalkojen turvotukseen, koska kurkussa on jonkin verran nestettä poistavia aineita eli diureetteja. Viileänraikkaita kurkkuviipaleita voi kokeilla myös kasvojen iholle ja silmien päälle rankan päivän päätteeksi virkistämään ihoa ja edistämään rentoutumista.
Säilytä huoneenlämmössä
Vesipitoinen kurkku on herkkä voimakkaille lämpötilojen vaihteluille. Pakkasta tai jääkaapin lämpötilaa se ei kestä. Liian kylmässä maku muuttuu vetiseksi. Kurkku onkin viisainta säilyttää kotona huoneenlämmössä omassa muovikääreessään, jolloin se säilyy nahistumatta. Hedelmien ja tomaattien lähellä kurkku ei viihdy, koska niistä erittyy kellastuttavaa etyleeniä.
Kokeiltuja ruoka- ja säilöntäohjeita avomaankurkusta:
Maitohappokurkut
(10 litran astiaan)
noin 5 kg avomaankurkkuja
kruunutilliä
mustaviinimarjan lehtiä
tammenlehtiä
3‒4 rkl piparjuurilastuja TAI
5‒10 valkosipulinkynttä
(3‒4 rkl sinapinsiemeniä)
Liemeen:
4 l vettä
180 g merisuolaa
2 dl heraa
Vinkki:
- Keitä vesi ja suola liemeksi ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Lisää hera.
- Puhdista kurkut ja pistele ne terävällä veitsellä. Lado kurkut ja mausteet kerroksittain astiaan.
- Kaada suola-heravesi päälle. Aseta pinnalle painolevy siten, että nestepinta peittää kurkut.
- Kurkut eivät yleensä kuohu käydessään, joten kuohuntatilaa ei tarvitse jättää.
- Tuote on valmis nautittavaksi 7 - 14 vuorokauden kuluttua.
Voit ostaa heraa kaupasta. Tai valmista piimäjuustoa, jolloin saat sivutuotteena heraa. Hera kannattaa valuttaa kahvisuodattimen läpi. Kolmas tapa hankkia heraa on nostaa purkillinen asidofiluspiimää illalla huoneenlämpöön. Valuta piimä aamulla kahvinsuodattimen läpi ja käytä valunut hera kurkkujen säilöntäliemeen.
Hölskytyskurkut 4 avomaankurkkua
2 rkl viinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
3 rkl hienonnettua, tuoretta tilliä
- Kuori kurkut ohuelti. Tämä on perinteinen tapa, mutta nykyään kuoriminen ei ole välttämätöntä, koska kurkut eivät ole karvaita.
- Leikkaa kurkut ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi terävän juustohöylän avulla.
- Siirrä kurkkuviipaleet ja muut aineet syvälle lautaselle ja sulje toisella lautasella. Voit myös käyttää kannellista lasitölkkiä. Hölskyttele kunnolla, jotta kurkku maustuu.
- Valuta irronnut neste pois ja siirrä kurkut tarjolle. Voit halutessasi pirskottaa vielä hieman viinietikkaa ja lisätä tuoretta tilliä päälle.
- Tarjoa kala- tai muun ruoan lisäkkeenä.
Huom!
Ruoka tunnetaan myös nimellä hyrskytyskurkut. Perinteisesti kurkkuihin on käytetty väkiviinaetikkaa, useimmiten vedellä laimennettuna. Nykyään on valittavana toinen toistaan hienompia viinietikoita, kuten esimerkiksi sherryviinietikkaa.
Tsatsikitorttu
7 viipaletta ruisvuokaleipää (esim. Real)
Täytteeseen:
2 kurkkua (noin 700 g)
0,5 tl suolaa
6 dl jogurttia (bulgarian, turkkilaista tai kreikkalaista)
6 liivatelehteä
2,5 dl (150 g) fetajuustokuutioita
2‒3 pulleaa valkosipulinkynttä
1 dl tilliä
1 dl ruohosipulia
0,5 dl basilikaa
0,5 dl minttua
mustapippuria
2 tl sokeria
0,75 dl sitruunamehua
Pinnalle:
1 kurkku
1 dl mustia oliiveja
1‒2 dl mungpavun tai alfa-alfan ituja
(tuoretta basilikaa)
- Leikkaa irtopohjavuokaan pohjan peitoksi leivinpaperia.
- Poista leipäviipaleista reunat ja asettele leipäviipaleet kerrokseksi vuoan pohjalle.
- Leikkaa palat sopivaan muotoon niin, että voit koota pohjan palapelimäisesti tiiviiksi.
- Raasta kurkut lyhyeksi raasteeksi ja lisää raasteeseen suolaa.
- Valuta raaste siivilässä painellen, jotta saat ylimääräisen nesteen irtoamaan.
- Liota liivatelehtiä väljässä, kylmässä vedessä.
- Hienonna valkosipulinkynnet ja yrtit.
- Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi, puserra liivatteista vesi ja liota liivatteet mehuun koko ajan sekoittaen.
- Yhdistä täytteen ainekset, kääntele joukkoon lopuksi sitruunamehu-liivateseos ja kaada täyte ruisleipäpohjan päälle.
- Peitä vuoka alumiinifoliolla ja anna tortun hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia tai seuraavaan päivään.
- Leikkaa kurkku viipaleiksi ja asettele tsatsikitortun pinnalle yhdessä oliivien ja itujen kanssa.
Tiedote: Pirjo Toikkanen, viestintäpäällikkö, Kotimaiset Kasvikset ry
Reseptit: Kotimaiset Kasvikset ry
Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kukkapenkistä ruokapöytään

Tuoreyrttien teho ja käyttö: maukkaat reseptit ja terveyshyödyt

Syö se kukkasin – kokeile kukkareseptejä arkeen ja juhlaan

Mustatorvisieni on sekametsissä piileskelevä sieni

Tomaatin punainen kutsu: väri, jolla on historia ja vaikutus
