Isohapero – tunnistaminen, kasvupaikka ja käyttö

Isohaperon lakki voi kasvaa suureksi ja sen tumman omenanpunainen väri erottuu hyvin metsämaastosta. Vanhemmiten lakin keskiosa voi haalistua kellertäväksi. Metsissämme kasvaa useita muitakin punaisia haperoita, joten tunnistamisessa kannattaa tarkastella lakin lisäksi helttoja, jalkaa, maltoa ja makua.

Isohaperon lakki on nuorena kupera ja myöhemmin leveä. Väriltään se on tavallisesti tumman omenanpunainen, ja vanhemman sienen lakin keskusta voi haalistua kellertäväksi. Lakin pintakelmu irtoaa melko helposti reunasta.

Heltat ovat nuorena valkoiset ja muuttuvat vanhemmiten kellertäviksi. Jalka on pitkä, tukeva ja valkoinen tai siinä voi olla punertavaa häivettä. Malto on haperoille tyypillisesti haurasta ja pysyy valkoisena myös vaurioituessaan. Tämä on yksi isohaperon hyvistä tuntomerkeistä. Maku on mieto.

Isohaperon voi sekoittaa muihin punaisiin haperoihin. Sen näköislajeihin kuuluvat esimerkiksi tulipunahapero ja punajalkahapero, joiden maku on kirpeä. Isohaperon tuntomerkkejä ovat mieto maku ja malto, joka pysyy vaurioituessaan valkoisena.

Isohapero on mieto ja hyvä ruokasieni, joka ei vaadi ryöppäystä tai muuta esikäsittelyä ennen kypsentämistä. Sen voi paistaa sellaisenaan ja sitä voi käyttää esimerkiksi keitoissa, muhennoksissa, laatikoissa ja pataruoissa.

Isohapero sopii myös kuivattavaksi. Pakastamista varten sienet voidaan hauduttaa ensin omassa liemessään ja pakastaa jäähdyttämisen jälkeen.

Kerää ruoaksi vain varmasti tunnistamiasi sieniä.

Vanhanajan sienipaistos

½ kg haperoita
2 kkp keitettyä riisiä
5 kpl keitettyjä perunoita
1 dl korppujauhoja
(1 kkp soijakermaa tai maitoa)
2 rkl ruohosipulia
1 tl paprikaa

Jauha sienet ja perunat lihamyllyssä. Lisää muut ainekset. Kaada seos voideltuun vuokaan ja paista vesihauteessa 50 min. Tarjoa perunoiden ja puolukkahillon kera.