Suppilovahvero – syksyn kulta-aarre metsän siimeksessä

Suppilovahvero kasvaa yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa. Niitä löytää melko myöhään syksyllä syyskuusta marraskuuhun. Hyvinä satovuosina sitä esiintyy selvästi enemmän kuin lähisukulaista kantarellia.

Sientä on hankala paikallistaa, sillä ne kasvavat sammaleeseen syvälle uponneina. Mutta kun silmä on tottunut maastoon ja ensimmäinen suppilovahvero on löytynyt, niin sen jälkeen vahveroita näkee joka puolella!

Suppilovahvero (Cantharellus tubaeformis) on nimensä mukaisesti suppilomainen tai torvimainen, kooltaan melko pieni sieni. Lakki on maksimissaan 10 cm leveä. Väriltään suppilovahveron lakki on kellertävän tai harmaan ruskea (väri vaihtelee sinapinkeltaisesta harmaaseen suppilovahveron iän mukaan). Lakin pinta on sateen jäljiltä liukas ja kiiltävä; kuivana kiiltoa ei ole. Lakki on epämääräisen muotoinen, verrattavissa lampaankäävän tai orakkaan epämuotoiseen lakkiin. Sienen lakin pinta saattaa näyttää suomumaiselta. Lisäksi lakin keskellä on joko reikä tai kuoppa, joka menee läpi jalan. Kun vahverosta taittaa palan, siitä ei juuri tule nestettä. Neste on kirkasta, jos sitä tulee.

Lakin alapinnalla ovat kellertävän-harmaat, helttamaiset, pitkäjohteiset poimut. Poimujen värisävy on keltaisesta harmaaseen niin ikään sienen iän mukaan.

Suppilovahveron jalka on ohuehko, ontto ja väriltään keltainen. Suppilovahveron jalka on venkura, suoraa jalkaa ei juurikaan näy. Jalka on ohut ja littanahko, säikeinen. Väriltään se on keltaisen eri sävyissä jälleen sienen iästä riippuen. Värisävyt vaihtelevat keltaisesta harmaanruskeahkoon.

Suppilovahveron sekoittaa kosteikkovahveroon helposti. Syytä huoleen ei silti ole, sillä molemmat ovat hyvin herkullisia sieniä. Kosteikkovahverolla on oranssi jalka ja sen lakin alapinta on vain matalasti poimuinen. Kosteikkovahvero esiintyy rehevämmillä ja kosteammilla paikoilla kuin suppilovahvero.

VINKKI: Kun sienen laittaa puoliksi pituussuunnassa, se halkeaa kauniisti koko matkalta. Suppilovahverosta lähtee myös ihana sienen tuoksu!

Ohutmaltoisena sienenä suppilovahverot sopivat hyvin kuivattaviksi ja pakastettaviksi. Kuivaus onnistuu myös kotioloissa mainiosti. Pakastettaessa sienten ravintoarvo säilyy hyvin, mutta maku saattaa muuttua vetiseksi. Suppilovahvero sopii tietysti myös sellaisenaan paistettavaksi, pakastettavaksi ja mausteliemeen laitettavaksi.

Vahverot on hyvä huuhdella ensin ennen käyttöä tai edes harjata, jotta metsän aluskasvillisuus ja eläinten karvat irtoavat niistä. Kuivaus onnistuu huoneen lämmössä. Jos käytetään kuivuria, huuhdellut tai muuten märät sienet on esikuivattava ensin. Kuivattuja sieniä voidaan käyttää mausteena muissa ruuissa. Kuivatun suppilovahveron maku on vahvempi kuin tuoreen sienen.

Suppilovahveroita voi myös pakastaa, kunhan ylimääräinen neste on haihdutettu siitä ensin pois kuivalla ja rasvattomalla pannulla.
Kuivattaessa ja pakastettaessa sieni kuitenkin kutistuu pieneksi, joten runsaskin saalis näyttää silloin olemattoman pieneltä. Toisaalta suppilovahveron maku on niin voimakas, että sitä ei paljoa tarvitse kerralla käyttää.

Suppilovahveroita kannattaa käyttää heti tuoreeltaan; esimerkiksi seuraavasti:

Karamellisoidut retikat ja suppilovahverokeitto

- ½ retikkaa
- 1 rkl hunajaa
- 1 rkl balsamiviinietikkaa
- ½ sipulia
- 1 rasia kuivattuja suppilovahveroita
- 2 dl valkoviiniä
- 1 dl kermaa
- suolaa
- pippuria

Retikka viipaloidaan ja hunaja sekä balsamiviinietikka kiehautetaan. Lisätään retikat ja haudutetaan kymmenisen minuuttia. Freesataan voinokareessa sipuli ja sienet. Lisätään valkoviini, kiehautetaan 5 min. Lisätään kerma, kiehautetaan 8 min. Maustetaan suolalla ja pippurilla.