• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kangasrousku

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.09.2014
20149_40859.jpg

Kangasrousku

Helppo löytää ja tunnistaa

Kangasrousku on lähinnä mäntymetsässä tavattava asukki ja sitä kasvaa lähes joka puolella. Joskus sitä näkee sekametsissä tai suolla, mutta edellytykset kasvulle antaa mänty.

Kangasrouskut kasvavat ryppäinä tai harvakseltaan, samoilla asuinsijoilla vuodesta vuoteen. Jos kesä on ollut kostea, kannattaa rouskua etsiä mäntykankailta taikka kallioilta, joilla on sammalpeite.

Elo- ja syyskuu ovat parhaita keräysaikoja.

Piparkakkurousku, kangassieni sekä kangasrousku ovat kaikki saman sienen eri nimiä.

Kangasrouskun lakki on väriltään ruskean eri sävyissä. Lakin keskellä on nuorilla sienillä huippu, muuten lakki on alaspäin kupera. Vanhemmalla sienellä lakin reuna nousee ylöspäin ja pyöreys lakista katoaa. Myös selkeä lakin huippu laskeutuu alaspäin. Kangasrouskun lakista tulee myöhemmin laakea, matalan lautasen muotoinen.

Kuivana lakin pinta on tahmean tuntuinen, sateella liukas. Kun lakki halkaistaan, se on valkoinen - ja neste on valkoista. Sienen lakin alareunassa on selvät, erottuvat heltat. Heltat ovat vaaleat; häivähdys ruskeaa niissä voi olla.

Kangasrousku seisoo tukevan jalan päällä. Jalka tulee ontoksi sienen kasvaessa ja se on joko tasaisen paksu tai keskeltä paksuuntunut. Jalka on väriltään vaalea.

Kangasrouskussa on harvoin toukkia, jolloin sitä ei paljon tarvitse putsailla.

Ps. Kangasrouskun pinnalla voi olla vaalea, jauhomainen kerros - ja kun sitä koskee, pintaan jää jälki.

Kangasrousku on siisti ja maukas sieni
Kangasrousku on siisti ja maukas sieni

Kangasrouskun valmistaminen

Kangasrouskusta käytetään ryöppäyksen jälkeen kaikki osat. Rousku on ryöpättävä, kuten kaikki muutkin rouskut. Sientä ei paljon putsailla tarvitse; lakki ja jalka puhdistetaan vain irtoliasta.

Suolauskin onnistuu, mutta sienet on ryöpättävä ennen suolausta. Kun sienet otetaan käyttöön, ne on liotettava kunnolla. Liotusvesikin on vaihdettava pariin kertaan. Keittämällä suolaa ei kannata pois yrittää, sillä keittäminen huonontaa sienen makua ja poistaa ravintoaineita.
Rouskut voi pakastaa ja liian veden saa sienistä pois kuumalla pannulla pyöräyttäen. Ruskistaakin voi, mutta säilyvyys heikkenee silloin.

Kangasrouskuista saa myös pihvejä seuraavalla tavalla:

Grillisienipihvit

- Ryöpättyjä pieneksi hakattuja kangasrouskuja
- Muutama raastettu peruna ja porkkana
- Ruohosipulia tai sipulin varsia
-Sipuli- tai yrttisuolaa
- Soijakastiketta
- Perunajauhoja ripaus
- Soijajauhoja

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja muotoillaan niistä pihvejä, pyöritellään ruisjauhoissa ja paistetaan ruskeaksi laakealla grillipinnalla (ei ritilällä tai paistinpannulla).

Kangasrousku
Kangasrousku
Huomio

Huomio

Lue lisää sienistä!

Puutarha.netin valikosta löytyy lisää tietoa luonnon antimista - ja lisätietoa erilaisista sienistä. Tunnistatko rouskut, haperot... muistatko jokamiehenoikeudet? Tästä pääset tiedon pariin!

Kasvillisuus
kesä
sienet
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20149_40840.jpg
Herkulliset tatit - Männynpunikkitatti
Mäntymetsien yleisin tattiTämä tatti on yleinen tuttavuus erityisesti koko mittaansa venyneessä mäntymetsässä. Sekametsistäkin männynpunikkitattia toki löytyy. Nimestäkin saattaa jo päätellä, että sieni on kuitenkin männyn seuralainen. Männynpunikkitatti on sooloilija; harvemmin esiintyy ryhmissä.Kesä-lokakuussa tattia voi bongailla - heinä-, elo- ja syyskuussa kuitenkin parhaat saaliit saadaan!
202112_74213.jpg
Autiotilat pienruokatuotannon keitaiksi
Moni kaupunkilainen haaveilee omakotitalon puutarhasta tai siirtolapuutarhan palstasta, jotta voisi tuottaa omia puutarhatuotteita kuten salaatteja, juureksia, omenia, marjoja ja raparperia. Varsinkin pääkaupunkiseudulla tästä ihanteesta tulee todella kallis harrastus. Usein unohdettu vaihtoehto on autiotila valmiine puutarhoineen – ja villiruokamahdollisuuksineen kuten villivihannekset, sienet ja marjat. Näitä hylättyjä pikkutiloja pihapiireineen on Suomen maaseutu pullollaan.
20216_71022.jpg
Millainen on täydellinen kukkaryhmä? Lue vinkit!
Upeasti kukkiva, hyvinvoiva kukkaryhmä on varmasti jokaisen tavoitteena uutta istutusta perustettaessa. Huolellisten pohjatöiden ohella suuri merkitys on luonnollisesti kasvien valinnalla. Mitä kaikkea tulisi sitten ottaa huomioon? Lue vinkit kukkaistutuksen suunnitteluun!Muistattehan myös, että...Kasvien valinnassa auttaa Puutarha.netin Kasvikortisto; sieltä voit hakea ryhmääsi sopivia kasveja mm. kasvukorkeuden, kukinnan ajankohdan tai värin tai vaikkapa kasvuolosuhteiden perusteella.
20088_12589.jpg
Köynnöksiä valoon ja varjoon
Köynnökset jäävät usein valitettavan vähälle huomiolle pihan kasveja valitessa. Monivuotiset köynnökset sopivat vehreyttämään ja pehmentämään rakennuksia ja puutarhan vähemmän kauniita kolkkia. Ne voivat kiipeillä suuren kiven tai kallion päällä, puun rungolla, rinteessä, säleiköissä, pergolassa ja rustiikeissa porttikaarissa. Osa köynnöksistä tarvitsee tuen, osa kiipeää omin voimin, ja vaihtoehtoja löytyy niin valoon kuin varjoonkin. Köynnökset ovat pääosin helppohoitoisia, kärhöt ja ruusut tosin vaativat hieman suurempaa huolenpitoa.
20198_59333.jpg
Eikö mökillä ollutkaan mukavaa?
Pystytkö Sinä rentoutumaan mökillä ollessasi? Entä muut perheenjäsenesi? Tarjoaako mökki teille jokaiselle mukavaa puuhaa, sekä mahdollisuuden rentoutua ja ladata akkuja? Mökki on paikka, jonka viihtyisyyteen, toiminnallisuuksiin ja yksityiskohtiin kannattaa panostaa. Mökillä on mukava viettää aikaa monin eri tavoin. Nyt on hyvä aika aloittaa suunnittelu, niin ensi kesänä kaikki on kunnossa!Santanderilta voit hakea rahoitusapua suunnitelmiisi
202111_73574.jpg
Voiko pihlajaa vielä harventaa?
Lukija kysyy: "Pihapiirissä kasvaa siellä, täällä ja tuolla luonnon pihlajaa. Puskia, yksittäisiä piiskoja, isompia puita. Haluan näitä harventaa. Useampi puu on sellainen, että kasvaa alhaalta monta eri vartta (kuva alla). Voinko näin myöhään syksyllä Stihlin akkuoksaleikkurilla esim. karsia näitä varsia niin että jättäisin esim. pari parhaimman näköistä jäljelle? Entäs kun keväällä lähtee nämä tapit versomaan niin leikkaanko vaan versot aina pois?""Yksi iso taasen (kuva alla) on murhe myös. Tuossa kuvassa näkyy että esim. yksi runko on jonkin taudin valloissa. Voinko vielä leikata alhaalta sen pois akkuoksasahalla?"

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton