• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kaktusten kasvupaikkavaatimukset – auringonpalvoja vai varjossa viihtyjä?

Tiina Painokallio
Päivitetty 12.06.2025
20232_80894.jpg

Kaktus kasvaa kauniisti, kun sille annetaan lämpöä ja hieman varjoa. (Kuva: Adobe Stock)

Kuivilta kasvupaikoilta kotoisin olevat pylvään tai pallon muotoiset aavikkokaktukset viihtyvät kotonakin eteläisellä, aurinkoisella ikkunalla. Aarniometsästä peräisin olevat lehti- ja köynnöskaktukset kaipaavat lämpöä, mutta eivät paahdetta.

Kaktus kaipaa hiekkapitoisen kasvualustan

Ruukussa kasvavalle kaktukselle on tarjottava lähes samanlainen kasvualusta kuin luonnossakin. Kasvualustan tulisikin olla hiekkapitoinen ja läpäisevä sekä lievästi hapan. Todella suuret lajit voivat tarvita jopa savea multaansa, kun pienet pallokaktukset viihtyvät komposti- ja lehtimullan sekä hiekan sekoituksessa. Esimerkiksi Biolan Kaktusmullassa kasvualustan olosuhteet ovat optimoidut näille kasveille: alustan happamuus, ilmavuus sekä ravinnetaso ovat tasapainossa. Taitava hoitaja voi kokemuksensa perusteella valita sopivan multaseoksen kullekin hoidokilleen.

Istuta kaktuksesi ahtaaseen lasittamattomaan ruukkuun. Liian suuressa ruukussa uhkana on liiallisen kosteuden aiheuttama juurten sairastuminen. Vaikka mullanvaihto ei olekaan joka vuosi välttämätön, kannattaa kasvit silti ottaa kerran vuodessa ruukusta ja tutkia juurten kunto.

Kaktuksen kastelu ja lannoitus

Aavikkokaktuksille sopii niukka tuoreus talvikaudella ja kasvukaudella runsaskosteus. Kasvavien lehtikaktusten multa pidetään tasaisen tuoreena.

Lannoitus, kuten muutkin hoitotoimenpiteet tulee sovittaa kunkin lajin mukaan. Lannoitukseen voi käyttää esimerkiksi kasteluveteen sekoitettavaa Biolan Ravinnenestettä.

Kaktuksen kukinta

Kaktuksen viihtymisen merkki on kaunis, hillitty kasvu sekä runsas kukinta. Jotta saat kaktuksesi kukkaan, anna kaktuksellesi lepokausi. Lepokaudella lämpötila lasketaan muutamalla asteella; monelle vuoristosta peräisin olevalle jopa 10–15 °C on välttämätön. Aavikkokaktusten kastelun voi joko lopettaa kokonaan tai vähentää mitättömäksi.

Kaikki kaktukset tarvitsevat runsaasti valoa, vain kevään raaka paahde voi olla liikaa. Yksikään kaktus tuskin kukkii hajavalossa. Kaktusta voi ulkoiluttaa kesän ajan, kunhan muistaa kastella kasvia säännöllisesti.

<p data-block-key="m3nrb">Epiphyllum (Kuva: Adobe Stock)</p>
Epiphyllum (Kuva: Adobe Stock)
<p data-block-key="xoehm">Echinopsis (Kuva: Adobe Stock)</p>
Echinopsis (Kuva: Adobe Stock)
Ohje

Ohje

Kaktuksen kuukausihoitokalenteri

Joulu-tammikuu: Joulu- ja korallikaktus kaipaavat kastelua – joulukaktus jopa kevyttä lannoitusta. Muut kaktukset pärjäävät lähes ilman kastelua. Noin neljän tunnin lisävalo olisi suotavaa.

Helmi-maaliskuu: Istutus uuteen multaan tarvittaessa. Kastellaan varovaisesti.

Huhti-toukokuu: Kaktukset, joille on vaihdettu multa, varjostetaan kevyesti keskipäivän paahteelta. Nestemäinen lannoitus aloitetaan laimeampana kuin muille huonekasveille. Kevyt sumutus keskipäivällä ja lisätään kastelua. Jos versot ovat kasvaneet hyvin, ota pistokkaita.

Kesä-heinäkuu: Joulu-, lehti- ja korallikaktus saavat olla kesäkuukaudet puolivarjossa. Muiden kaktusten saa antaa nauttia auringon porotuksesta. Nyt, jos koska, on aika ottaa pistokkaat.

Elo-syyskuu: Kaikki kaktuslajit saavat olla täydessä valossa ikkunalla. Pistokkaat, jotka eivät ole juurtuneet, laitetaan kevyeen varjoon. Kaktusten kastelua ja lannoitusta vähennetään. Joulukaktus tarvitsee lepotauon, jolloin sitä ei lannoiteta ja kastelukin pidetään niukkana.

Loka-marraskuu: Nyt saa paistaa – kaikki kaktukset liikenevään auringonvaloon. Lisävaloa saa antaa 2–3 tuntia päivässä. Ne tarvitsevat säännöllistä kastelua ja niukkaa lannoitusta.

<p data-block-key="gx8i1">Kaktukset kaipaavat erilaisia kasvuolosuhteita. Aavikkokaktus nauttii auringonpaisteesta ja kuivan ilman suosiosta, kun taas lehtikaktus viihtyy lämpimässä, mutta ei suorassa auringonpaahteessa. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Kaktukset kaipaavat erilaisia kasvuolosuhteita. Aavikkokaktus nauttii auringonpaisteesta ja kuivan ilman suosiosta, kun taas lehtikaktus viihtyy lämpimässä, mutta ei suorassa auringonpaahteessa. (Kuva: Adobe Stock)

Onko sinulla aavikkokaktus vai lehtikaktus? Kaktus huonekasvina.

Kasvikortistossa on lisää tietoa eri kaktuksista.

Kasvillisuus
kasvatus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20232_80953.jpg
Monipuolinen ruukkupuutarha: iloa ja satoa koko kesän ajan
Ruukkupuutarhojen suosio on lisääntynyt niiden muunneltavuuden ja myös pienen tilantarpeen vuoksi. Ruukuissa kasveja voi vaihtaa, poistaa ja lisätä koko kasvukauden ajan. Toisaalta ruukkuja on tarvittaessa helppo siirtää paikasta toiseen. Ruukkuistutuksiin sopivat kesäkukkien lisäksi niin pienet koriste- ja hedelmäpuut, pensaat, perennat, heinät, saniaiset, mehikasvit, sipulikasvit kuin vihanneksetkin. Ruukkupuutarhan voit perustaa parvekkeelle, terassille tai vaikka puutarhaan. Ruukkukasveilla voit myös täydentää perennaryhmää; täyttää aukkopaikkoja ja antaa ryhmälle korkeutta.
20223_77323.jpg
Tulli muistuttaa kasvien tilaamiseen liittyvistä rajoituksista
Tulli haluaa muistuttaa viherpeukaloita tiedotteessaan kasvien tilaamiseen liittyvistä rajoituksista.Monen kotipuutarhurin katse on suunnattu jo kesään. Mikäli siemeniä tai taimia aikoo tilata EU:n ulkopuolelta, on tärkeää huomioida, että niiden tilaamiseen liittyy monia rajoituksia. Tilaaminen on kielletty ilman kasvinterveystodistusta, lisäksi tilaukselle pitää järjestää Suomessa tuontitarkastus.
20194_57663.jpg
Oman maan makupaloista herahtaa vesi kielelle
Kasvimaalla kasvaa perinteisesti tuottoisin vihannes- ja juuressato, mutta patiolla ja parvekkeellakin onnistuu vallan mainiosti. Omalla sadolla voi herkutella, vaikka into tai aika ei riittäisikään kasvimaan kitkentään.
20232_69133.jpg
Taimikasvatus – kasvukauden aikaistaminen ja pidentäminen
Taimikasvatus on keino, jolla aikaistetaan ja pidennetään kasvukautta. Suomen kesä on niin lyhyt, etteivät kaikki meillä viljeltävät vihannekset ehtisi tuottaa satoa tai kukat kukkia ennen pakkasia, ellei taimia esikasvatettaisi sisällä. Onneksi valoisa ikkunalauta sopii hyvin taimikasvatuspaikaksi. Liian aikaisin ei kuitenkaan kannata siemeniä kylvää, sillä liian vähäisessä valossa taimista kasvaa pitkiä ja honteloita.
Pihlajanmarjaterttu oksassa
Tilaa Puutarha.net-uutiskirje: Pysy ajan tasalla puutarhanhoidosta
Erikoiskutsu sinulle, joka haluat pysyä ajan tasalla.
202210_79855.jpg
Kokeile kasvattaa viherkasvi hedelmän siemenestä: tässä pari vinkkiä
Eila Repo on harrastanut hedelmäpuiden kasvattamista siemenestä jo pidempään, alati uutta oppien. Nyt hän antaa vinkkinsä muillekin viherkasvien pellepelottomille.
20241_83360.jpg
Oikea istutusetäisyys takaa rehevän ja terveenä kasvavan puutarhan
Yleensä kasvit kannattaa istuttaa yhtenäisiin ryhmiin. Näin puutarhaan saadaan selkeä tilajako ja kasveja on helpompi hoitaa. Perennoita, pensaita ja lehtipuita voi istuttaa toukokuusta syyskuulle, eli koko kasvukauden ajan. Paakut kastellaan hyvin sekä ennen istutusta että sen jälkeen.
20234_69150.jpg
Mitä multaa puutarhaan?
Hyvä puutarhamulta on väriltään tummaa ja koostumukseltaan mururakeista. Se pidättää sekä vettä että ravinteita.Kun multa valmistetaan kompostoimalla, siihen sitoutuu kompostoinnin aikana ravinteita, jotka vapautuvat kasvien käyttöön vähitellen. Kompostoidut mullat sisältävät myös paljon pitkälle maatunutta humusta, joka parantaa etenkin hiekka- ja savimaiden rakennetta. Kompostoimalla valmistetut mullat aktivoivat maan pieneliöstöä ja elävöittävät maata.
Muhevainen pihasuunnittelu
Pihasta puutarhaksi hyvällä suunnittelulla
Pihasuunnitelmaa pidetään kalliina ylellisyystuotteena, vaikka kyseessä on tärkeä pihan rakentamista ohjaava ja helpottava työkalu. Suunnittelussa asiakkaan hajanaiset ajatukset ja toiveet jalostetaan toimivaksi kokonaisuudeksi.
20225_78282.jpg
Vinkit leikkokukkien kestävyyteen – näin saat kukkasi säilymään pidempään
Seuraavia hoito-ohjeita noudattamalla saat nauttia leikkokukistasi mahdollisimman pitkään. Samat ohjeet soveltuvat kaikille veteen laitettaville leikkokukille, niin tulppaaneille, neilikoille, krysanteemeille, kuin esimerkiksi ruusuillekin.
20227_68804.jpg
Lisää huonekasveja pistokkaista tai jakamalla
Monia huonekasveja voi nopeasti lisätä jakamalla vanhoja kasveja tai ottamalla niistä pistokkaita. Lisäystapa vaihtelee kasvien kasvutavan mukaan. Ruusukemaisesti ja heinämäisesti kasvavia kasveja lisätään jakamalla.
20216_70925.jpg
Tukes tiedottaa: mankotsebivalmisteiden myynti, varastointi ja käyttö päättyy
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on peruuttanut mankotsebia sisältävien kasvinsuojeluainevalmisteiden luvat ja asettanut valmisteiden myynnille, varastojen hävittämiselle ja käytölle siirtymäajat. EU:n komissio jätti joulukuussa 2020 uusimatta mankotsebin hyväksynnän, joten luvat peruutetaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton