• Etusivu
  • Hoitotyöt

Kompostointialue – puutarhan vihreä sydän: Toimiva kompostointi pihassa

Tiina Painokallio
Päivitetty 19.06.2025
20232_69334.jpg

Itse kompostoimiseen voi luontosieluinen jopa hullaantua niin, että kevään merkiksi lintujen laulun lisäksi muodostuu Pikakompostorista talven aikana tulleen mustan aarteen levittäminen puiden ja pensaiden juurelle. Tunne siitä, että saa palauttaa jotain takaisin luontoon ja levittää "omatekemää" kompostimultaa on riemastuttava! (Kuva: Pixabay)

Kompostointialue on tärkeä osa toimivaa puutarhaa. Alueen ei tarvitse olla pihan perimmäisin ja pimein nurkka – maatuvien jätteiden viimeinen leposija, vaan siitä voi luoda juuri omaan puutarhaan sopivan monikäyttöisen, toimivan ja jopa ihanan ja virkistävän sopukan.

Osaksi hyötytarhaa

Kompostointialue kannattaa sijoittaa lähelle hyötypuutarhaa, josta saadaan runsaasti kompostoitavaa materiaalia ja jonne kompostoituneen mullan voi jälleen palauttaa. Kompostointialue kannattaa myös reunustaa nurmikosta ja kasviryhmistä vaikka reunakivillä, jos haluaa alueen rajojen pysyvän siisteinä. Pohjaksi alueelle sopii esimerkiksi hyvin vettä läpäisevä sora.

Pikakompostorista voi jo 6-8 viikon jälkeen saada maanparannukseen soveltuvaa katekompostia, joka on oivallista kateainetta monivuotisille kasveille, kuten puille, pensaille ja perennoille. Kate pitää maan kosteana ja vilkastuttaa pieneliöiden toimintaa. Helppohoitoisin ja optimaalisin tapa on pitää mahdollisen keittiöjätteitä ympärivuotisesti kompostoivan Pikakompostorin lisäksi kolmea Puutarhakompostoria, joissa kaikissa on eriasteista kompostia. Joten tilaa kompostoinnille kannattaa varata reilusti, jos myöhemmin haluaa vaikka lisätä kompostorien määrää.

Pergolan suojissa

Kompostointialueelle voi rakentaa vaikka köynnöskasvien verhoaman pergolan, jonne voi sijoittaa erilliset kompostorit ja vaikka maksaruohokattoisen käymälärakennuksen Kompostikäymälöineen. Kompostikäymälän voi laittaa mainiosti kesävessaksi myös vakituisen asunnon pihapiiriin.

Sopivia köynnöskasveja pergolaan ovat esim. imukärhivilliviini, piippuköynnös, kiinanlaikkuköynnös sekä humala ja lisäväriä saa mm. köynnöstävillä kärhöillä, krasseilla, päivänsinellä tai ruusupavulla. Halutessaan voi kokeilla myös aitoviiniköynnöksiä, tai vaikka köynnöstävää kesäkurpitsaa.

<p data-block-key="mnuqo">Villiviini tuo vehreyttä ja eloa seinustoille, aidoille ja pergoloihin – sen syksyiset värit hurmaavat vuodesta toiseen. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Villiviini tuo vehreyttä ja eloa seinustoille, aidoille ja pergoloihin – sen syksyiset värit hurmaavat vuodesta toiseen. (Kuva: Adobe Stock)

Taianomainen puutarha

Parhaimman tuloksen kompostointialueen sulauttamisessa muuhun puutarhaan saa, kun noudattaa samaa tyyliä muun puutarhan kanssa. Esimerkiksi huolettoman ja romanttisen puutarhan tyyliin sopii kohti kompostointialuetta kulkeva, kottikärryn mentävä kivillä tai oksasilpulla katettu polku. Polkua voivat keväällä reunustaa kukkivat sipulikasvit, kesällä kotkansiipisaniaiset ja kuunliljat ja syysiltoina rivi aurinkokennovalaisimia.

Puutarhaan, jossa on hiukan villinä rehottavan niityn tuntua, sopii kompostointialueen sisääntuloon vaikka pajusta tai koivunrisuista tehty kevyt ja ilmava kaariportti, jossa köynnökset saavat vapaasti kiemurrella.

Ja jos alue ei ole tarkasti rajattu, voi kevätkaihonkukkien, lemmikkien, tai kellokasvien antaa levitä polun varteen ja ympäristöön kaikessa rauhassa. Ympäröivien puiden ylle voisi pukea varjossakin viihtyviä köynnöshortensioita kasvamaan.

<p data-block-key="uj7ng">Kompostointialue voi olla kaunis osa puutarhaa – tyyliin sopiva polku ja ympäröivät kasvit tekevät siitä toimivan ja viehättävän kokonaisuuden. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Kompostointialue voi olla kaunis osa puutarhaa – tyyliin sopiva polku ja ympäröivät kasvit tekevät siitä toimivan ja viehättävän kokonaisuuden. (Kuva: Adobe Stock)

Lapsetkin saa innostumaan kompostoinnista, kun alueelle loihtii vaikkapa erillisen onkimatojen etsimisalueen, sisiliskojen ja sammakoiden juomapaikan tai koriste- ja jättikurpitsojen kasvatusalueen.

Hoitotyöt
kompostointi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20232_65842.jpg
Sadonkorjuu on parasta - kitkeminen tylsää
Kotipuutarhoissa mansikat ovat punaisia ja herneet pullean kypsiä, sadonkorjuuaika on alkanut. Kiinnostus syötäviin kasveihin on ollut huimassa nousussa. Biolanin tekemän kuluttajakyselyn mukaan sadonkorjuu onkin kotipuutarhureiden lempipuuhaa. Sadonkorjuun ohella kukkien istuttaminen ja kompostointi ovat puutarhan suosikkipuuhia. Sen sijaan kasvimaan kitkeminen ja nurmikon kastelu sekä leikkaaminen eivät kotipuutarhureita innosta. Biolan toteutti kyselyn huhtikuussa 2020 ja siihen saatiin 5057 vastausta.
20237_82670.jpg
Kompostoi jätteet kiertoon
Kompostointi on luonnollinen osa omakotitalouden jätehuoltoa. Omassa kompostorissa eloperäisen jätteen voi kierrättää lähellä syntypaikkaansa. Kompostin lopputuotteena syntyy arvokasta humuspitoista maanparannusainetta puutarhaan. Talousjätteen lisäksi kompostiin kelpaavat puutarhajäte ja kuivakäymäläjäte.
20237_51951.jpg
Talousjätteet kompostoituvat tehokkaasti pikakompostorissa
Keskimäärin noin kolmasosa talousjätteestä on kompostikelpoista biojätettä. Keittiön biojäte on erinomaista kompostoitavaa, sillä se on monipuolista ravintoa komposti hajottajina toimiville luonnon pieneliöille. Keittiöstä kompostiin kelpaavat ruoantähteet, pilaantuneet elintarvikkeet, vihannesten ja hedelmien kuoret sekä pehmopaperit kostutettuina.
20235_81869.jpg
Mihin kompostimultaa käytetään?
Komposti on oikein käytettynä erinomaista maanparannusainetta, mutta väärin käytettynä se voi olla kasveille jopa haitallista. Kompostimulta muuttuu ja kehittyy kaiken aikaa. Eri kehitysvaiheissa sitä tulee käyttää eri tavoin. Yleensä kompostimulta jaetaan kahteen luokkaan kypsyyden perusteella. Puhutaan katekompostista ja kypsästä kompostimullasta.
20237_82668.jpg
Kasvijätteet puutarhakompostiin
Syksy saapuu, ja moni alkaa miettimään puutarhajätteiden hävittämistä kotipihastaan. Piha ja puutarha ovat täynnä kuihtuvia kasveja, lehtiä ja oksia yllin kyllin. Maatuvat kasvinjätteet ovatkin näppärää viedä pihan perälle muuttumaan arvokkaaksi mullaksi tai katteeksi, eikä täyttämään roska-astiaa tai viereistä tyhjää tonttia. Kompostoimalla jätteet vähennät jätehuollon kustannuksia ja saat hyvän mielen sekä ilmaista maanparannusainetta.Sairaat kasvinosat ja rikkakasvien siemenet vaativat tuhoutuakseen lämpöä (yleensä 55 °C), joten ne kannattaa kompostoida vain hyvin toimivassa kompostissa tai ei ollenkaan. Huonosti kompostoituneet taudinaiheuttajat nimittäin palaavat uuden mullan mukana puutarhaan.Niinpä kompostoriin ei saa laittaa juolavehnän tai muiden monivuotisten rikkojen siemeniä, peruna-ankeroisen saastuttamaa multaa tai mukuloita, kaalikärpäsen, sipulikärpäsen tai porkkanakärpäsen vioittamia kasveja, möhöjuurisia juuria tai multaa, pahkamätäisiä sipuleita, rengasmätäisiä perunoita eikä juureskellarin jätteitä keväällä. Kompostiin ei myöskään saa lisätä tuhkaa tai kalkkia, jotka muuttavat kompostin liian emäksiseksi.
20237_26407.jpg
Kompostointi pihalla: Vinkit onnistuneeseen biojätehuoltoon
Puutarhanhoidon ohessa kertyy niin risua kuin muutakin kasvijätettä runsain mitoin ja on suorastaan välttämätöntä kompostoida ne uudelleen käyttökelpoiseen muotoon. Myös kotitalouden biojätteet kannattaa kompostoida, jottei niillä turhaan kasvattaisi sekajätteen määrää.
20237_82666.jpg
Talvikuivike pitää lämpökompostorin aktiivisena
Talvella komposti tarvitsee erityisen paljon energiaa ja ravinteita hajotustoiminnan ylläpitämiseksi.
20237_74080.jpg
Kompostori rakastaa kinkun lämmintä rasvaa!
Nyt on vuotuisen kinkunrasvaongelman aika. Ongelmaksi joulupöydän herkun paistorasva muuttuu, jos sen kaataa viemärin tukkeeksi tai rottien iloksi. Työläs vaihtoehto on jäähdyttää ja paketoida rasva erilliseen purkkiin laitettavaksi sekajätteeseen. Sen sijaan kompostorin pieneliöt odottavat joulukinkun rasvaa vesi kielellä. Samalla lämmin rasva tuo kompostoriin talvella tarvittavaa lämpöenergiaa.
20143_38477.jpg
Jätteen lajittelu keittiössä vaivattomaksi
Jätteen lajittelu on yksi keittiöön sijoittuvista toiminnoista, jota ei varsinkaan nykypäivänä voi jättää huomiotta. Lajiteltavalle jätteelle ja tavaralle on varattava oikean kokoiset lajittelu- ja säilytysastiat, joille pitää löytää myös käytännöllinen sijoituspaikka. Lajiteltavaa on runsaasti, sillä useimmat kotitaloudet lajittelevat nykyisin energia-, kaatopaikka-, bio-, lasi-. metalli-, paristo-, pahvi- ja paperijätettä tai vähintään muutamia näistä. Tämä asettaa uusia vaatimuksia myös jätteen lajittelu- ja säilytysjärjestelmille.
202212_62014.jpg
Kaamosaika kukkaruukussa
Vehkakasvit, sanikkaiset, tuonenkielo ja muut niukassa valossa viihtyvät kasvit selviävät ikkunalla ilman lisävaloa, mutta moni muu kasvi hyötyisi kahdentoista tunnin valosta.
20236_71336.jpg
Tiedätkö, millaisia villiyrttejä tai hyötykasveja voit löytää omasta pihapiiristäsi?
Kun astut ovesta pihalle seuraavan kerran ja katsot pihaasi huokaillen, kuinka taas ovat rikkaruohot ja erilaiset luonnonkasvit villinneet kauniin pihasi, muista tämä: "Pihasta löytyy paljon syötävää." Monia luonnonkasveja voi syödä, käyttää mausteena ja muun muassa laittaa erilaisiin juomiin. Kuinka usein olet käyttänyt esimerkiksi voikukkaa erilaisissa salaateissa?
20081_8478.jpg
Versoista uunipunajuuriin - borssista rösteihin
Syvän punainen punajuuri, oikeammin punajuurikas, on suomalaisille vanhastaan tuttu. Ruoan ammattilaiset ja ruokaa harrastavat osaavat punajuurta edelleen arvostaa. He puhuvat mielellään punajuuren puolesta ja pitävät punajuurta inspiroivana ja monikäyttöisenä raaka-aineena.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton