• Etusivu
  • Hoitotyöt

Leikataanko havupuita – vai annetaanko niiden kasvaa rauhassa?

Tiina Painokallio
Päivitetty 07.06.2025
Orava.jpg

Havupuita ei juurikaan tarvitse leikata. Tietenkin otetaan pois kuivuneet oksat ja kuolleet oksat, jos sellaisia siellä on. Täytyy myös muistaa, että joskus joitakin oksia havupuista saattaa kääntyä katteen joukkoon tai maan alle. Sellaiset tietenkin poistetaan, koska ne eivät enää kunnolla kasva.

Muuten havupuita enemmänkin muotoillaan. Esimerkiksi marjakuusia tai pallotuijia ja tämän tyyppisiä kasveja, jotka kestävät hyvin leikkaamista ja muotoilemista. Ne pidetään kauniissa muodossa pensasleikkureilla tai pensassaksilla ja hillitään vähän sitä kasvua.

Havut eivät toivu alasleikkaamisesta, eli sitä ei kannata tehdä. Ei kannata yrittää kasvattaa havukasvia uudestaan sieltä juuristosta, se ei onnistu, vaan mieluummin mennään puutarhakauppaan ja ostetaan uusi taimi.

Muotoilu sopii osalle havuista – älä kuitenkaan leikkaa alas

Tuivio on yksi sellainen mielenkiintoinen havu. Siitähän tulee valtavan suuri, helposti reilun neliömetrin kokoinen. Monta kertaa se vaan istutetaan liian ahtaaseen paikkaan. Tuivio kestää leikkaamista valtavan hyvin. Sitä voi periaatteessa leikata milloin vain sulan maan aikana. Eli sen kasvua pystytään rajoittamaan helposti.

Vuori- ja kääpiövuorimäntyjä ei varsinaisesti leikata. Niiden vuosikasvaimia voi typistää. Vuosikasvain voi olla hyvinkin pitkä. Ennen juhannussaunaa aina muistuttelen, että käydään nyppäämäässä vuosikasvaimet. Ne lähtevät ihan sormin taittamalla, ei tarvita välttämättä edes saksia. Yksi kolmasosa napataan pois, niin vuorimänty pysyy tiiviinä sekä tuuheana ja saa juhannussaunaan sitten hyvän pihkan tuoksuiset sormet.

Leikataanko havupuita tiettyyn aikaan vuodesta?

Kevät on tietysti ihan hyvä aika leikata. Eli ennen kuin sinne lähtee se vuosikasvu tulemaan. Mutta osa, kuten pallotuijat tai tuivio, kestää leikkamista ihan läpi vuodenkin.

Kuusiaita on sitten oma juttunsa. Kuusiaita leikataan täysin omien oppien mukaisesti. Mielellään alkukeväällä ennen kuin vuosikasvaimet lähtevät kasvuun, mutta kuitenkin niin, että suurimmat pakkaset ovat jo ohi.

Lue lisää:

Havupuut ja -pensaat – Ikivihreät havupuut ja -pensaat tuovat pihaan ryhtiä ja suojaa

Kuusiaidan leikkaaminen – hoitamaton kuusiaita voi olla kammotus

Voiko havupuita leikata?

Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202312_83343.jpg
Amppeli säästää tilaa – hyödynnä tila kauniisti ja kekseliäästi
Amppeliin istuttaminen ei poikkea tavalliseen, lattialla seisovaan ruukkuun istuttamisesta. Laita amppelin pohjalle ruukun palasia tai kevytsoraa salaojitukseksi. Lisää multa ja istuta siihen haluamasi kasvit. Kun istutat amppeliin useampia lajeja varmista, että niillä on samat ympäristö- ja kasteluvaatimukset.
20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
käsin piirretty pihasuunnitelma
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Erilaiset havut tuovat ikivihreää väriä puutarhaan ja pihaan
Monikäyttöiset havukasvit – vihreyttä, suojaa ja ryhtiä pihaan
Viihtyisää ilmettä pihaan saa istuttamalla erilaisia havukasveja joko omaksi ryhmäkseen tai kasviryhmiin kukkivien pensaiden, perennojen ja köynnösten seuraksi. Ne tarjoavat vihreyttä ja tuulensuojaa talvella, kun lehtikasvit ovat paljaana. Keväisten kukkien värit tuntuvat hehkuvat kirkkaammin havuja vasten.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
20204_63978.jpg
Kevään alku on hidasta – sipulikukat ja sinivuokot ilahduttavat varhain
Varhaiset sipulikukat ja sinivuokot puskevat kukkaa ja ilahduttavat hehkullaan vielä muuten uneliaassa puutarhassa. Varhaisesta startistaan huolimatta kevät hidastelee, sillä kuten niin usein, kylmät jaksot ja lämpötilojen erot päivien ja öiden välillä hillitsevät kevään edistymistä.
20226_78651.jpg
Vaivaako vadelmaa?
Vadelma on parhaimmillaan muhkea ja herkullinen marja. Yleensä ne ovat terveitä, mutta joskus saattaa jokin tauti tai tuholainenkin iskeä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton