Atsalea on kotoisin Itä-Aasiasta. Kukkien väreinä ovat punaisen eri sävyt ja valkoinen. Atsalea on hidaskasvuinen ja siksi suuret, juuri kukintansa aloittavat taimet ovat suhteellisen kalliita.
Atsalea vaatii pimeänä talvena runsaasti vettä ja viihtyy kosteassa ilmassa. Sen lehdet ja nuput pitävät suihkutuksesta, mielellään ainakin kerran päivässä. Upota atsalean ruukku pari kertaa viikossa veteen laitojaan myöten 10–15 minuutin ajaksi, jotta sen juuristo kastuu läpikotaisin.
Valoisaan paikkaan sijoitettuna ja huolellisesti kasteltuna atsaleasta on iloa pitkään. Keväällä atsalea siirretään ulos varjoisaan paikkaan ja ruukku upotetaan maahan ja kasvia lannoitetaan joka toinen viikko.
Nykyiset huonekasveina käytettävät begoniat ovat monien risteytysten tulosta. Ne viihtyvät osittain varjossa ja tarvitsevat säännöllisen kastelun.
Annansilmä kirkastaa pimeintä vuodenaikaamme. Se kasvaa luonnonvaraisena Amerikan, Aasian ja Afrikan trooppisissa sademetsissä. Kasvin on löytänyt ja tuonut Eurooppaan ranskalainen kasvitieteilijä Plumier Itä-Intiasta 1700-luvulla. Ennen Eurooppaa begoniaa on viljelty Kiinassa. Annansilmä on vanhimpia viljeltyjä begonialajeja.
Annansilmä eli joulubegonia on kiitollinen huonekasvi, jota säilytetään valoisalla ikkunalaudalla. Sen kukat ovat yksinkertaiset ja melko pienet. Suosituin väri on vaaleanpunainen. Jos on käytettävissä viileä, valoisa huone, on kasvin talvettaminen mahdollista.
Kukkivia pauliinabegonioita on tarjolla lähes ympäri vuoden. Monet niistä ovat hyvin suurikukkaisia. Väriltään kukat ovat oransseja, valkoisia, keltaisia ja oranssinpunaisia.
Kerrottukukkaiset pauliinabegoniat ovat nimeltään ruusubegonioita. Väriltään ne ovat ruusunpunaisia, kellanoransseja ja vaaleanpunaisia.
Pintamulta saa kuivahtaa kastelukertojen välillä. Ei saa sijoittaa auringon paahteeseen.
Primula-suvun lajeista useimmat ovat kotoisin pohjoiselta pallonpuoliskolta. Suomessa voi myös tavata alkuperäisiä esikkolajeja, esim. kevätesikkoa ja lapinesikkoa. Ruukussa kasvatettava kääpiöesikko kuuluu mataliin perennakasveihin. Sen vaaleanvihreät, pitkänsoikeat lehdet muodostavat löyhän ruusukkeen.
Kukkien väreissä löytyy runsaasti vaihtoehtoja. Kääpiöesikko viihtyy viileässä, noin 10–15 asteen lämpötilassa. Se vaatii valoisan kasvupaikan ja tasaisen kosteuden ja kastelua kalkittomalla vedellä. Lehdet reagoivat nopeasti veden puutteeseen. Kukkinut kääpiöesikko voidaan istuttaa keväällä ulos.
Muita Primula-sukuun kuuluvia huonekasveja ovat malvaesikko (Primula malacoides), huone-esikko (Primula obconica) ja kiinanesikko (Primula praenitens).
Kun ihmeköynnös on kukkinut, viedään se kesäksi ulos aurinkoiseen paikkaan. Sitä kastellaan ja lannoitetaan viikoittain. Alkusyksystä se siirretään taas sisälle, jolloin se aloittaa lepokauden. Kasvi voi olla tuolloin aika ränsistyneen näköinen. Marraskuusta maaliskuuhun sen olisi hyvä olla viileässä, noin 10 astetta.
Joulutähti eli tähtilatva kuuluu tyräkkikasveihin. Joulutähdet kukat ovat mitättömät, kellanvihreät. Sen koristeellisuus perustuu kukkia ympäröiviin suojuslehtiin. Punainen on joulutähden tavallisin väri, mutta myös valkoisia ja vaaleanpunaisia löytyy.
Joulutähti on arka kylmälle ja vedolle, jossa se pudottaa lehtensä varsin nopeasti. Se viihtyy valoisalla paikalla ja se tarvitsee tasaisen kosteuden. Se pitää lämmöstä ja hyötyy lannoittamisesta, jos sitä haluaa pitää joulun yli.
Liiallista kuivumista pitäisi välttää. Joulutähdissä on normaalisti pieni juuripaakku, jonka suoraa kastelemista tulisi välttää mädäntymisen estämiseksi. Kasteluvesi laitetaan aluslautaselle.
Hyvällä paikalla joulutähden saa säilymään pitkälle kevääseen, ja sen voi jopa kasvattaa monivuotiseksi pensaaksi. Se hankitaan kuitenkin yleensä kertakäyttökasviksi jouluksi. Joulutähteä lisätään pistokkaista.
Hortensia on löydetty Japanista 1700-luvulla. Hortensian kukat ovat pallomaisessa, kookkaassa kukinnossa, kukat ovat väriltään valkoiset, siniset tai punaiset. Hortensian lehdet ovat suuret ja hammaslaitaiset.
Hortensia viihtyy viileässä ja varjoisessa paikassa. Se vaatii paljon vettä. Jos kasvupaikka on lämmin, sitä tulisi kastella jopa kaksi kertaa päivässä. Vettä voi pitää myös aluslautasella. Jos kasvi pääsee kuivahtamaan, se ei palaudu helposti ennalleen. Jos näin on päässyt tapahtumaan, niin siihen voi auttaa juuripaakun kokonaan veteen upottaminen. Kesän hortensia viihtyy ulkona, ruukku maahan upotettuna, varjoisassa paikassa.
Kiinanruusu kuuluu 300-lajiseen, trooppiselta ja subtrooppiselta alueelta kotoisin olevaan Malvaceae-heimoon. Kiinanruusut lehdet ovat kiiltävät ja tumman vihreät. Viljelymuotoja on satoja. Punakukkaiset ovat suosituimpia huonekasveja. Kiinanruusun jokaiseen lehtihankaan puhkeaa kukka, joka kestää vain pari päivää. Sen kukat ovat avoimia. Kukinta-aika on huhtikuusta lokakuuhun.
Kiinanruusu viihtyy hyvin valoisalla paikalla, esim. eteläikkunalla. Sitä on suojattava keskipäivän auringolta. Talvella sen täytyisi olla viileässä ja levossa.
Kasvi leikataan helmi-maaliskuussa joka vuosi. Multa vaihdetaan, kun leikattuihin versoihin puhkeaa lehtiä. Kiinanruusua kastellaan runsaasti ja multa pidetään tasakosteana. Talvella viileässä kastellaan niukasti. Kiinanruusu viihtyy kesän ulkona. Lannoitekastelu on tarpeen viikoittain touko-elokuussa.
Kasvi on kauneimmillaan muutaman vuoden ikäisenä. Kiinanruusua on hyvä uusia pistokkaista, joita otetaan huhti-toukokuussa. Pistokkaat latvotaan parin viikon kuluttua, kun ne ovat juurtuneet. Kiinanruusuun tulee helposti punkkeja.
Kärsimyskukka viihtyy erittäin valoisassa paikassa. Se vaatii runsaasti vettä ja lannoituksen viikoittain. Talvella sen paras kasvupaikka on viileässä, mutta kesällä se viihtyy ulkona. Kärsimyskukkaa voi lisätä pistokkaista tai siemenestä.
Paavalinkukka on suosituin huonekasvi. Paavalinkukkia saa kaupasta kukkivana ympäri vuoden. Kasvin kukat muistuttavat orvokkia. Lehdet ovat karvaiset ja pyöreähköt. Lajikkeita on monen värisiä ja muotoisia, valko-, puna-, sini- ja siniviolettikukkaisia, kirjavia, kerrannaisia jne.
Kasvi on saanut nimensä vuosina 1860–1910 eläneen saksalaisen Walter von Saint-Paul-Illairen mukaan. Ensimmäiset suvun kasvit hän löysi Itä-Afrikasta Usambara-vuorilta. Paavalinkukat kasvavat luonnossa vuoristojen rinteillä, runsaassa valossa ja paksussa mullassa.
Kesällä kasvi tarvitsee paljon valoa. Se ei kuitenkaan viihdy suorassa auringonpaahteessa. Eteläikkunalla on kasvin lehtien nuutumisen vaara. Kastelun tulisi olla säännöllisistä, vettä ei saa antaa liikaa eikä saa myöskään päästää kasvia kuivumaan. Kasvia ei saa kastella suoraan kylmällä vesijohtovedellä, vaan haalealla vedellä. Myös alusvadille voidaan laittaa vettä. Kukinnan aikana lannoitetaan joka toinen viikko. Mullaksi käy tavallinen kukkamulta ja uudelleen istuttamisen yhteydessä kasvin voi jakaa.
Kasvia voidaan lisätä myös lehtipistokkaista. Pistokkaiksi valitaan terveitä ja täysikokoisia lehtiä. Pistokkaat lyhennetään terävällä veitsellä 2–3 cm mittaisiksi ja laitetaan laakeaan saviruukkuun, hiekan ja turpeen seokseen, 10–12 mm syvyyteen.
Pistokkaat poistetaan uuden ja tuuhean lehtiruusukkeen ilmestyessä. Juurrutus onnistuu parhaiten käytettäessä lämpöalustaa. Juurrutuslaatikkoa olisi hyvää pitää valoisalla ikkunalla, paperilla tai lasilla peitettynä. Juurruttaminen onnistuu ympäri vuoden.
Kasvin tuholaisista mainittakoon punkit, villakirvat ja etanat. Kotimaisissa paavalinkukissa esiintyy harvoin tuholaisia. Jos kasvin lehdet ja nuput muumioituvat, on syytä epäillä virustautia. Virustautiset kasvit on heti hävitettävä. Näin estetään taudin leviäminen muihin kasveihin.
Piispankukka kukkii pitkään ja on helppohoitoinen. Kasvi pitää runsaasta valosta ja tasaisesta kastelusta. Kuivumista pitäisi välttää. Piispankukka kukkii runsaasti koko kesän ja talvella on kasvin lepoaika, jolloin kastellaan niukasti.
Piispankukkaa voidaan lisätä juurruttamalla uusia pistokkaita tai siemenlisäyksellä helmi-maaliskuulla.