Iltahelokki – perinnekasvi puutarhasta toiseen

Kullankeltaisena hehkuva iltahelokki on pystykasvuinen, yleensä 2-vuotinen ruoho. Kun muut helokit avautuvat voimakkaassa valossa, niin iltahelokki avaa kukkansa iltapäivällä tai illallaja sulkeutuu aamupäivällä. Se vetää puoleensa etenkin erilaisia yöperhosia kuten kiitäjiä, mutta on hyvä mesikasvi myös mehiläisille ja kimalaisille.

Ensimmäisenä kesänä syntyneen lehtiruusukkeen keskeltä kasvaa toisena kesänä pysty ja jäykkä kukintovarsi. Iltahelokki kukkii pitkään heinä-syyskuussa. Keltaiset kukat ovat pitkänä tähkämäisenä terttuna kukintovarren latvassa.

Paras kasvupaikka iltahelokille on aurinkoinen tai puolivarjoinen, mielellään hiekkapitoinen puutarhamaa. Se kestää hyvin kuivuutta, mutta on herkkä talvimärkyydelle. Sopivissa oloissa iltahelokki kylväytyy myös itsestään ja nuoria siementaimia on helppo siirrellä uusille kasvupaikoille.

Iltahelokki kasvaa luonnonvaraisena Pohjois-Amerikassa, mistä se levisi ihmisten mukana muualle Eurooppaan ja muillekin mantereille. Iltahelokkia sekä muitakin helokkilajeja viljellään meillä kotipuutarhoissa ja tavataan karkulaisena joutomailla ja teiden varsilla. Esimerkiksi peippolinnut syövät mielellään sen ja muidenkin isojen helokkilajien siemeniä.

Helokkien siemenistä valmistetaan myös terveellistä helokkiöljyä, jolla arvioidaan olevan myönteisiä vaikutuksia sydän- ja verisuonisairauksiin, lajin käyttömahdollisuuksia MS-taudin hoitoon pidetään myös lupaavina. Iltahelokin lehtiä on käytetty myös salaateissa.

Heimo: Horsmakasvit

Kasvumuoto: 2-vuotinen ruoho. Pääjuuri vankka.

Korkeus: 40–60 (–100) cm. Varsi karvainen, vihreä (joskus punertava).

Kukka: Teriö säteittäinen, keltainen (joskus punertava), noin 2–3 cm pitkä; terälehtiä neljä, 25–30 mm pitkiä. Verholehtiä 4, kapean kolmiomaisia, taakäänteisiä. Kukinto tähkämäinen terttu. Kukat tuoksuvia.

Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti. Ruusukelehdet pitkäruotisia, kukinta-aikaan lakastuneita, varsilehdet lyhytruotisia. Ruusukelehtien lapa puikea–suikea, varsilehtien soikea–kapeanpuikea, pienihampainen–ehytlaitainen.

Hedelmä: Kapea, liereä, 4-lokeroinen, tylppäsärmäinen, 25–35 mm pitkä, nuorena karvainen kota.

Kasvupaikka: Puutarhat, hautausmaat, ratavallit, tienvarret, satamat, joutomaat, kaatopaikat.

Kukinta: Heinä–elokuu

Perinnekasvit siirtyvät puutarhasta toiseen ystävän antamina jakopaloina tai hetken mielijohteesta kerättyinä siemeninä. Monia on kasvatettu Suomessa jo vuosisatoja, joskus alun perin jo unohduttuihin tarkoituksiinsa. Esimerkiksi eräät 1600-luvun lääkkeiden lähteinä arvostetut kasvit jatkavat elämäänsä perinnepihojen kukkapenkeissä ja monet lajit ovat vakiintuneet vanhan asutuksen liepeillä kasvaviksi viljelyjäänteiksi. Vuosisatojen kuluessa puutarhoissamme on viljelty tuhansia eri kasvilajeja ja -lajikkeita. Sen ansiosta käytössämme on nyt laaja valikoima ilmastoon sopeutuneita kasveja.

Perinnekasvi puutarhasta toiseen -artikkelisarjassakukat ovat:

• harjaneilikka(Dianthus barbatus)
• kaunopunahattu(Echinacea purpurea)
• keltasauramo(Anthemis tinctoria)
• ketoneilikka (Dianthus deltoides)
• lehtoakileija(Aquilegia vulgaris)
• maariankello(Campanula medium)
• ruiskaunokki(Centaurea cyanus)
• silkkiunikko(Papaver rhoeas)
• sormustinkukka (Digitalis purpurea)