Erilaisia pelargoneja
Pelargonium-sukuun kuuluu noin 230 lajia
Hallan uhatessa pelargonit kannattaa nostaa sisälle. (Kuva: Adobe Stock)
Pelargoni, pielikki, pielikukka…Pelargonium-sukuun kuuluu noin 230 lajia, joista suurin osa on peräisin Afrikasta. Ensimmäiset pelargonit tuotiin Eurooppaan 1700-luvulla. Myynnissä olevat pelargonit ovat olleet lähes kokonaan noin 20 luonnonlajista kehitettyjä risteymiä. Pelargonit mielletään kesäkukiksi, sillä niiden säilyminen talven yli voi olla hankalaa. Jos esimerkiksi vapaa-ajan kodissa on talven yli pieni peruslämpö, kannattaa pelargonin talvettamista koittaa siellä.
Kotipelargonit
Perinteisiä kotipelargoneja (Pelargonium Zonale-ryhmä) löytyy runsaasti eri väreissä ja kukkamuodoissa. Niiden kukat ovat terttuina vaihtelevan pituisten kukkaperien latvassa ja ne voivat olla kerrottuja tai yksinkertaisia. Kotipelargonit onkin nimetty kukinnon muodon mukaan 11 eri kategoriaan, kuten kaktus,- neilikka-, tulppaani- ja tähtipelargoneiksi.
Monilla pelargoneilla on lehdissä ruskea hevosenkenkäkuvio. Pelargonit kasvavat pystyinä ja pensasmaisesti haarovina 20 cm:stä ylöspäin ja vanhat lajikkeet voivat kasvaa jopa metrin korkuisiksi. Kukkii toukokuusta usein pitkälle lokakuuhun. Kotipelargoni viihtyy ulkona liialliselta sateelta suojattuna.
Riippapelargonit
Riippapelargoni (Pelargonium peltatum) viihtyy hyvin sekä sisällä että ulkona. Se kestää hyvin sadetta ja tuulta ja siten sopii pelargoneista parhaiten ulkokasviksi.
Murattia muistuttavat, mehevät lehdet ovat kiiltävät ja viisiliuskaiset. Riippuvat, jopa metrin mittaiset versot ja kukkatertut tarvitsevat tilaa ja ovat edukseen amppelissa sekä parvekelaatikossa. Riippapelargonit pitävät hieman enemmän kosteudesta kuin pystykasvuiset lajikkeet.
Riippapelargonista on koko joukko risteytyksiä eri väreineen. Perinteisten lajikkeiden kukat varisevat herkästi tuulessa, mutta uusien lajikkeiden kukinnot ovat selvästi kestävämpiä. Riippapelargoni on vaikeampi talvetettava kuin tavallinen pelargoni. Pistokkaat talvehtivat yleensä paremmin kuin vanhemmat kasvit.
Jalopelargonit
Jalopelargoni (Pelargonium Domesticum -ryhmä) on pelkästään sisätiloihin jalostettu kasvi, jota myydään yleensä kukkivana kasvina toukokuusta elokuuhun. Oikein hoidettuna se kestää 3–4 viikkoa huoneenlämmössä. Jalopelargonin kukan halkaisija voi olla jopa 7 cm. Yksinkertaisten tai kerrottujen kukkien väri voi olla violetti, aniliini, persikka, valkoinen tai näiden sekoitus. Kolmiomaiset lehdet ovat jäykät ja sahalaitaiset – joskus jopa kirjavat.
Tanakka jalopelargoni on tiheäkasvuinen ja pensasmainen ilman latvomistakin ja vanhemmiten siitä voi tulla hyvinkin suuri. Se on helppo saada myös kukkimaan uudelleen, kunhan sillä on vähintään kuuden viikon lepoaika, talvetuspaikka on valoisa ja sen lämpötila 8–12 asteessa.
Jalopelargoneista poiketen pienikukkaiset "enkelipelargonit" kestävät säätä erinomaisesti, kunhan vesi ei jää seisomaan sen juuristoalueelle. Enkelipelargonit ovat korkeudeltaan 20–50 senttiä ja niitä löytyy myös rentokasvuisia, amppeliin sopivia lajikkeita.
Enkelipelargonien kukat ovat halkaisijaltaan 1,5–2 senttiä. Nuppujen muodostumiseen tarvitaan muiden jalopelargonien tapaan valoisa ja 12–15 asteinen talvetuspaikka. Jalopelargonin leikkaaminen kannattaa tehdä syksyllä. Niiden kasvutapa on luonnostaan tiheä ja pensasmainen, joten latvontaa ei sinänsä tarvita.
Tuoksuvat pelargonit
Tuoksuvia pelargoneja ovat muun muassa ruusu-, sitruuna-, palsami-, omena- ja lääkepelargoni. Aiemmin tuoksupelargoniksi nimettiin P. radens, mutta lajikkeita ja risteymiä on paljon ja eri tietolähteiden kuvaukset poikkeavat toisistaan. Alla olevassa kuvauksessa nojataan P. radens tietoihin ja käytetään vanhaa nimeä tuoksupielikki.
Tuoksupielikki viihtyy sekä auringossa että varjoisemmassa paikassa. Aurinkoisessa paikassa sirot ja kapealiuskaiset lehdet ovat vaaleammat kuin varjossa kasvaneella kasvilla. Lehdet tuoksuvat voimakkaasti sitruunalle tai mintulle kosketeltaessa. Kasvin tuoksu saikin aikoinaan korvata tuuletuksen. Tuoksupielikki pysyy koko talven lehtevänä, kun muut lajit kärsivät pimeästä.
Tuoksupielikki ei pidä talvilepoa, joten sitä ei tarvitse siirtää viileään ja se vaatii kastelua kautta vuoden. Tuoksupielikin voi istuttaa uudelleen vuosittain ja latvoa voimakkaasti keväällä.
VINKKI: Tuoksupielikistä tulee muutamassa vuodessa sen verran iso, että se kannattaa uusia pistokkaista.
Ohje
Muita pelargoneja
- aaprottipelargoni (P. abrotanifolium): syväliuskaiset, harmahtavat lehdet, valkoiset kukat
- ruusupelargoni (P. capitatum): ruusuntuoksuiset lehdet, pienet purppuran-ruusunpunaiset kukat
- sitruunapelargoni (P. crispum): violetit pienet kukat ja pienet, pyöreät ja toisinaan kähärät lehdet, jotka tuoksuvat sitruunalle
- hammaspelargoni (P. denticulatum): hammaslaitaiset lehdet, violetit kukat
- palsamipelargoni (P. x graveolens): tummanvihreät, komeat ja tuoksuvat lehdet sekä pienet kirkkaanväriset kukat
- omenapelargoni (P. odoratissimum): sitruunantuoksuinen, kukat valkeasta ruusunpunaiseen
- suklaapelargoni (P. quercifolium): lehdet muistuttavat tammen lehtiä, vaaleanpunaiset kukat
- lääkepelargoni (P. radens): "Tuoksupielikki", ruusuntuoksuinen, kukat haalean purppuranpunaiset
- pillipelargoni (P. tetragonum): hennot, vahapintaiset versot, lehdet harvassa
- piparminttupelargoni (P. tomentosum): mintuntuoksuinen, omaa pienet valkeat kukat
- tuoksupelargoni (Pelargonium x fragrans): roosansävyiset kukat ja helakanvihreät ja kapealiuskaiset lehdet
Pelargonien hoito
Pelargoni viihtyy valoisalla, viileähköllä kasvupaikalla. Aurinkoisella paikalla se pysyy kauniina ja kukkii hyvin. Pelargonia kastellaan runsaasti, mutta se saa kuivahtaa kasteluiden välillä. Pelargoni kuolee helposti liikakastelun myötä. Sitä kannattaa lannoittaa pari kertaa kuukaudessa ja nyppiä kuihtuneet kukat pois. Kuivat kukinnot napsaistaan katki tyvestä asti, sillä epäsiistit tyngät homehtuvat herkästi.
Siirrä pelargoni talvilepoon valoisaan ja viileään paikkaan (5–15 astetta) lokakuussa. Mitä viileämmässä kasvi on, sitä vähemmän se vaatii kastelua. Kastele puolikuivana ollut kasvi läpikotaisin helmikuun lopulla. Maaliskuussa vaihda multa ja parin viikon kuluttua typistä versot. Laita ruukku valoisaan ja lämpimään paikkaan. Huhti-toukokuussa latvo pisimmät versot, jotta kasvu on tasaista ja tuuheaa. Aloita lannoitus, kun kasvu on alkanut kunnolla. Kesä-syyskuussa kastele ja lannoita säännöllisesti, poista kuihtuneet lehdet ja kukat, kunnes on jälleen aika siirtää kasvi talvilepoon.
Pelargonien hoito
Lisäys onnistuu helposti pistokkaista keväällä tai kesällä. Osa suosii pistokkaiden ottamista elokuussa, jolloin versot ovat voimakkaimmillaan. Pistokkaat saavat kuivahtaa muutaman päivän ennen juurrutusta ravinteikkaassa mullassa tai vedessä. Talvehtinut pistokas pääsee nopeasti kasvun ja kukinnan vauhtiin keväällä. Siemenet viileäkäsitellään jääkaapissa ennen kylvöä. Siemenistä lisättäessä voi saada aikaan ihan erinäköisen muunnoksen.
Kesällä pelargonin voi viedä ulos. Reheväkasvuisina ja kestävinä kasveina, ne sopivat erinomaisesti esimerkiksi parvekkeelle. Pelargonit kestävät melko hyvin satunnaista kuivuutta ja hyvin kasteltuina ne menestyvät jopa paahteisella paikalla. Nykypäivän lajikkeet kestävät sadettakin varsin hyvin, vaikka sateisina kesinä etenkin vaaleakukkaisten lajikkeiden kukat mustuvat helposti. Kauneimmillaan pelargonit ovat sateelta suojatussa paikassa.
Lue myös:
Pelargonit siemenistä
Pelargonit pistokkaista
Kiitos kukinnasta, pelargonit
Keskustelupalstalla on runsaasti asiaa myös pelargoneista – lue, osallistu ja kommentoi.