Pakkanen tuo haasteita kasveille

Terve ja hyväkuntoinen kasvi kestää pakkaskauden rasituksen parhaiten.

Kasvien valmistautuminen lepovaiheeseen alkaa päivän lyhetessä ja lämpötilan laskiessa. Lehtivihreä siirtyy väkevöittämään solunesteitä ja turvaaman talvehtimista kasvien varsiin ja juuristoon. Lehtipuut saavat ruskavärityksen ja lopulta irtoavat lehdet.

Ennen varsinaisen pakkaskauden alkua talvea harjoitellaan. Yöpakkaset antavat alkusoittoa tulevasta kylmästä jaksosta.

Yksivuotisten kesäkukkien kauneudesta voi vielä nauttia pitkälle syksyyn siirtämällä amppeleihin, ruukkuihin ja laatikoihin istutettuja kukkia lämpimään pakkasöiksi. Myös erilaisilla harsoilla ja pakkaspeitteillä voi suojata kukkia pakkasyötä vasten.

Monivuotisten kasvien osalta talvisuojaus on erityisen tarpeellista menestymisalueensa äärirajoilla kasvaville kasveille ja nuorille taimille. Kasvien ehtiessä kunnolla juurtua ja karaistua varttuessaan, niiden talven kesto paranee.

Perennojen talvehtimista voi edesauttaa keräämällä niiden tyvelle 20–30 cm:n kerroksen kuivia lehtiä, laittamalla kuorikatetta tai levittämällä talvisuojaukseen tarkoitettua talvisuojausturvetta, joka on vettä hylkivää erikoisturvetta. Talvisuojaus laitetaan siinä vaiheessa syksyä, kun maa on kevyesti jäässä.

Arat juurakot, kuten daaliat ja gladiolukset nostetaan ylös, kun niiden varret ovat ensimmäisten yöpakkasten seurauksena kellastuneet. Mukulat peitellään kevyehköön turpeeseen ja varastoidaan noin +5 °C lämpötilassa.

Köynnökset kannattaa laskea alas ja suojata havuilla, joiden päälle satava lumi antaa kasveille lisäsuojaa. Kärhöjen suojaamisessa on tärkeätä suojata kasvin tyvi. Maan alla talvehtivien silmujen turvin kärhöt aloittavat uuden kasvun keväällä. Puuvartiset tai telineeseen tuetut köynnökset voi peittää pakkaspeitteellä.

Ikivihreät kasvit, kuten havukasvit, atsaleat ja alppiruusut on hyvä suojata jo syksyllä säkkikankaalla, varjostuskankaalla tai pakkaspeitteellä. Ikivihreät kasvit yhteyttävät vähäisissä määrin talvellakin. Yhteyttäminen vilkastuu kevätauringon alkaessa lämmittää kasveja. Viimeistään tässä vaiheessa ne tarvitsevat varjostusta.

Kasvin eri osien välillä on kylmänkestävyydessä eroja. Parhaiten kylmää kestävät pintasolukot ja kasvulliset silmut. Kukkasilmujen talvenkestävyys on huonohko ja aroilla kasveilla, kuten onnenpensailla, kukkasilmut usein paleltuvatkin lumen yläpuolella.

Kasvien maanpäällisiä osia suojaa parhaiten lumi. Parhaan suojan antaa kuiva pakkaslumi, joka on kevyttä ja sen jääkiteiden väliin jää runsaasti lämpöä eristävää ilmaa. Lumen kerääntymistä kasvien suojaksi voi edesauttaa laittamalla ennen pakkaskauden alkua havuja kasvien päälle.

Huonoin pakkasenkesto on juuristolla. Pakkanen jäädyttää maan, jonka seurauksena muodostuu routaa. Routaa syntyy erityisesti sellaisina syksyinä, kun maa on sateiden jälkeen kosteaa tai suorastaan märkää. Routaa muodostuu, kun pakkasjakso alkaa ennen kuin lunta on satanut. Routa aiheuttaa kasveille juuristovauriota ja haittaa kasvin kasvuun lähtöä seuraavana keväänä. Routa ja pintamaan rouste aiheuttavat ongelmia ikivihreille kasveille kevätauringon alkaessa lämmittää. Kasvit alkavat yhteyttää ja tarvitsisivat vettä, mutta sitä ei irtoa jäätyneestä maasta.

Pakkasenkesto on parhaimmillaan kylmän kauden alussa, talvilevon ollessa syvimmillään. Kevättä kohti talvilepo laimenee ja kevättalvelle sijoittuva lämmin jakso saattaa saada kasvin aloittamaan kasvunsa. Tällaista seuraava pakkasjakso voi olla kasveille kohtalokas. Puutarhurin ei kannata olla keväällä liian hätäinen talvisuojauksia purkaessaan. Hyvät talvisuojaukset tarpeeksi pitkään paikallaan pidettynä suojaavat kasveja myös kevään vaihtelevissa lämpötiloissa.