Ruiskaunokki – perinnekasvi puutarhasta toiseen

Ruiskaunokin aika koitti Suomessa maatalouden myötä. Sen kulta-aikaa oli 1700–1800-luku. Vielä 1900-luvun alkupuoliskollakin se kukoisti ruispeltojen rikkaruohona. Tehomaatalouden yleistyessä ja rukiin viljelyalan supistuessa ruiskaunokkien määrä alkoi vähetä. Uudet rikkakasvien torjunta-aineet ja tehokas siemenviljan puhdistus hävittivät kauniin kasvin lähes olemattomiin. Tavallisesti yksivuotinen laji tarvitsee kuitenkin jatkuvasti uutta siemenlisäystä.

Viime vuosikymmeninä ruiskaunokki on hiljalleen palannut koristamaan peltoja ja puutarhoja. Paluusta ovat hyvillään myös mehiläiset, perhoset ja muut mesipistiäiset, sillä lajin kukkien mesipitoisuus on hyvin korkea. Ennen yleisestä peltojen rikkakasvista on jalostettu useita lajikkeita, joiden kukat voivat olla perinteisen kirkkaansinisen lisäksi valkoisia, vaaleanpunaisia, punaisia tai tumman purppuranpunaisia.

Herkän kaunis ruiskaunokki täydentää hienosti puutarhan kukkaryhmiä ja tontin reunojen hukkamaita ja on kestävä myös leikkokukkana. Kukkia voi lisäksi käyttää tuoreena salaattiin, kakkuihin ja leivonnaisiin. Myös kuivatut kukat ovat kauniita leivonnaisten koristeina. Kuivaa kukat pimeässä paikassa.

Tiesitkö? Ruiskaunokki on Päijät-Hämeen maakuntakukka ja kokoomuspuolueen tunnus. Se on myös Eestin ja Saksan kansalliskukka.

Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, (aiemmin Asterikasvit – Asteraceae)

Kasvumuoto: 1-vuotinen, joskus 2-vuotinen ruoho. kesäkukka, hyötykasvi, luonnonkasvi.

Korkeus: 30–90 cm. Varsi runsas- ja pystyhaarainen, harvaan seittikarvainen.

Kukka: 2,5–3,5 cm leveä, kukkamainen mykerö. Mykerön laitakukat violetinsinisiä–sinisiä (joskus vaaleanpunertavia tai valkoisia), vinon suppilomaisia, kärjestä liuskaisia; kehräkukat violetinsinisiä, torvimaisia. Mykeröitä paljon.

Lehdet: Kierteisesti, tyvilehdet ruodillisia, varsilehdet ruodittomia. Tyvilehtien lapa suikea, ehytlaitainen–harvahampainen–pariliuskainen; varsilehtien lapa suikea–tasasoukka, ehytlaitainen, ainakin aluksi villakarvainen.

Hedelmä: Soikea, litteähkö, kellertävä, hienokarvainen, 3,5–4 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä sukasia.

Kasvupaikka: Viljapellot, ruisvainiot, kesannot, tienvarret, joutomaat. Myös koristekasvi. Pitää ravinteikkaasta maasta ja aurinkoisesta paikasta.

Kukinta: Kesä–syyskuu.

Perinnekasvi puutarhasta toiseen -sarjassa on esitelty muun muassa lehtoakileija, maariankello, harjaneilikka ja sormustinkukka. Lue kaikki osat tästä.