TAKAISIN

Herkulliset herneet

Julkaistu: 23.5.2016

Herne (Pisum sativum)

Herneet jaetaan pelto- ja tarhaherneisiin. Peltoherneen sato kuivataan ruoka- tai rehuherneeksi. Perinteisiä tarhaherneitä ovat silpoherne, silpoydinherne, sokeriherne, taittoherne ja taittoydinherne. Lisäksi markkinoilla on salattiherneitä ja persiljaherneitä. Kotipuutarhoissa viljellään yleisimmin sokerihernettä ja silpoydinhernettä.
 
  • Sokeriherneen lajikkeita ovat mm. 'De Grace', 'Tall White', .
  • Silpoydinherneen lajikkeita ovat mm. 'Bikini', 'Disco', 'Dorian', 'Avola', 'Onward'.

Herneen kasvattaminen

Herne on yksivuotinen kasvi. Se voidaan esikasvattaa sisällä tai kylvää suoraan avomaalle toukokuussa (tai kesäkuun alussa) 8 - 10 asteiseen maahan. Herne taimettuu nopeammin lämpimässä maassa - kylmässä maassa siemenet mätänevät helposti.

Siementen liotus jouduttaa itämistä: Laita siemenet veteen pariksi tunniksi, kaada vesi pois ja peitä siemenet kostealla talouspaperilla (kuivumisen ehkäisemiseksi). Liotetut siemenet kylvetään kosteaan multaan.

Lajikkeesta riippuen herneet kylvetään noin 2 - 5 sentin välein. Siementarve on 60 g/10 rivimetriä.
Matalat lajit 20 cm rivivälein, kylvösyvyys 4-6 cm.
Korkeat lajit kylvetään paririviin ja väliin jätetään noin 15 cm.
Idätys: 6 - 8 vrk, optimilämpötila 18 astetta.

Kasvatuskausi on kesä-heinäkuu, kasvuaika n. 90-100 vuorokautta,
Silpoydinherneellä kasvatusaika lyhyempi, n. 60-85 vuorokautta.
 
Paikan tulisi olla aurinkoinen ja lämpöinen, maan multava ja mahdollisimman neutraali (pH yli 6). Sitä voidaan kalkita tai parantaa puutuhkalla. Aikaiselle herneelle sopii hiekkamaa, myöhäisemmille lajikkeille mullan ja saven sekainen kasvualusta. Maa muokataan kuohkeaksi.

Herneellä on niukka lannoitustarve. Kompostilannoitus, jota voi täydentää muilla orgaanisilla lannoitteilla, sopii hyvin. Palkokasvina herne tarvitsee typpilannoitusta vain taimivaiheessa. Puutuhka ja biotiitti lisäävät palkokasvien tuottoisuutta alentamalla maan happamuutta. Maan happamuuden alentuminen parantaa typpibakteerien toimintaedellytyksiä. Herneen juuristossa elävät nystyräbakteerit huolehtivat kasvin typentarpeesta.

Herneen hoitaminen

Versot tuetaan taimien ollessa n. 15 cm korkeita. Paririvin väliin voi laittaa kanaverkkoa tai kepin ja narua. Myös ristiin asetetut kepit antavat hyvin tukea. Rikkaruohot nypitään pois ja hernettä kastellaan säännöllisesti. Kukinnan aikana on hyvä kastella.

>> Herneen ja pavun taudit ja tuholaiset

Herneen sadonkorjuu

Sadonkorjuun aika on heinä-elokuussa. Sokeriherne on korjattava heti, kun palot ovat kasvaneet täysikokoisiksi ja ovat vielä litteitä. Silpoydinherne korjataan, kun palot ovat täyteläisiä. Hernemaa käydään läpi pari kertaa viikossa. Taimea ei saa nykäistä irti maasta. Sadon korjaamisen jälkeen varsisto leikataan ja jätetään maatumaan penkkeihin, mikä lisää maan typpipitoisuutta.

Taittoydinherne kerätään, kun siemenet ovat vielä pieniä. Ne käytetään palkoineen tai herneet on syödään tai pakastetaan. Palkoineen kerättyjä herneitä voidaan varastoida noin viikon verran 0 asteen lämpötilassa. Taittoydinherne säilyy pidempään korjuukelpoisena kuin sokeriherne.

Silpoydinherne on maukkaimmillaan kun palot ovat tulleet pulleiksi ja tuntuvat sormissa kovilta. Helppo säilyttää kuivattuna, voidaan myös pakastaa. Ydinherneet ovat maukkaimpia juuri korjattuina, pidempi säilytysaika vähentää niiden makeutta. Ilman pakastusta tai kuivatusta herneet säilytetään 0 asteessa, palkoineen säilyvyys noin 1 vk. Herneet on ryöpättävä ennen pakastusta.
 

Herne ruoanlaitossa

Sokeri- ja taittoydinherne voidaan syödä palkoineen, koska palko on kalvoton, rapea ja meheväseinäinen. Silpoherneestä ja silpoydinherneestä käytetään vain siemenet.

Palkovihanneksien proteiinipitoisuus on huomattavasti suurempi kuin muilla vihanneskasveilla. Kasvissyöjät saavat herneistä elimistölle välttämättömiä aminohappoja. Herneitä käytetään salaateissa, keitoissa, muhennoksissa ja lisäkkeenä.

Hernekeitto tunnetaan koko Pohjois-Euroopassa. Kuivatuista herneistä tehtyyn keittoon on totuttu lisäämään tuoretta tai suolattua sianlihaa, mutta olemassa on myös runsaasti paikallisia variaatioita, joissa mausteet ja lisäkkeet vaihtelevat. Satakunnassa sekaan on laitettu ohraryynejä tai ruisjauhoklimppejä. Hernesoppa on suurustettu vanhassa Satakunnassa ohrajauholla ja maidolla ja maustettu lantulla. Säilyketeollisuus käyttää silpoydinherneitä pakasteiden ja säilykkeiden valmistukseen.
 

Herneen historiaa

Burman ja Thaimaan rajalta on määritetty hiili14-isotooppimenetelmällä herneitä, joilla on ikää 12.000 vuotta. Sveitsistä ja Ranskan Savoijista on löydetty herneitä, joita on viljelty pronssikaudella 3000 eKr. Egyptiläiset viljelivät hernettä 2000 eKr. Kasvi on tunnettu myös Intiassa ja Pohjoismaissa jo esihistoriallisella ajalla, jälkimmäisissä sitä viljeltiin peltokasvina. Kreikkalaiset viljelivät herneitä ja roomalaiset söivät niitä mm. sirkuskatsomoissa ja levittivät herneen moniin Euroopan maihin.

Herneet ovat ensimmäisiä vihanneksia, joita on säilötty ja myöhemmin pakastettu. Hernettä kutsutaan pavuksi Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä. Sillä on ollut tärkeä asema Hämeessä, jossa sekaviljasta tehtyä talkkunajauhoa on kutsuttu piapoksi. Piapojauho valmistettiin kaurasta, herneestä ja usein lisäohrasta. Seosta keitettiin ensin suolaisessa vedessä kolmen tunnin ajan. Sen jälkeen sitä kuivattiin riihessä tai savusaunassa pari päivää puolessatoista sadassa asteessa. Riihikuiva massa jauhettiin lopuksi myllyssä.